Oodi ystävyydelle

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogini lukijat! Meillä Suomessa tänä päivänä erityisesti muistetaan ystäviä, muualla maailmassa tämä päivä on usein omistettu rakkaudelle ja rakastavaisille. Tänä vuonna haluan kirjoittaa teille muutaman sanan elefanttiystävistäni ja niiden ystävyyssuhteista.

Maya & Phoolkali 2017

Elefantit ovat tunnetusti hyvin perhe- ja lauma keskeisiä ja myös niiden ystävyyssuhteet ovat vahvoja. Jopa vuosikymmenien eron jälkeen ne muistavat toisensa ja nämä tapaamiset ovat aina erittäin

koskettavia. Youtubesta löytyy helposti esimerkiksi sirkuselefantti Shirleyn ja Jennyn jälleen-näkeminen.

Vuonna 2017 ollessani vapaaehtoistöissä Intiassa sain nähdä ensimmäisen kerran paikan päällä upeita ja koskettavia elefanttiystävyyksiä. Ensimmäisenä voisin mainita herttaisen kaksikon Peanutin ja Coconutin – tuttavallisemmin Coco. Nämä tytöt kuuluvat niin sanottuun ”pähkinälaumaan”. Ne pelastettiin yhtä aikaa sirkuksesta uroselefanttien Walnutin ja Macadamianin kanssa.

Elefantit pelastettiin vuonna 2015 ja Peanut oli silloin vain kuusivuotias ja Coco 12-vuotias. Nämä kaksi ovat aina olleet erottamattomat... varmasti rankat elämäkokemukset sirkuksessa toivat nämä nuoret tytöt vielä läheisimmiksi toisilleen.

Nähdessäni tytöt Wildlife SOS:n pelastus- ja suojelukeskuksessa vuonna 2017 olivat ne pelastettu muutamaa vuotta aiemmin, näin ne uudelleen kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 2019 ja voi kuinka isoja tytöistä oli tullut! Jälleennäkeminen oli tunteellinen ja ikimuistoinen... ainakin minulle. Tytöt olivat yhtä erottamattomat ja herttaiset. Kun Coco muiskaisi pusun kärsällään Peanutin poskelle, meinasi onnen kyyneleet kihota silmiini. Tästä tapaamisesta valmistui kuluneella viikolla myös taulu. Pitkään olen halunnut maalata tytöt ja nyt vihdoinkin sille oli oikea hetki.

"Peanut & Coconut" Akryyli kankaalle, 2021

Olen viimeksi tainnut maalata elefanttitaulun lähes vuosi sitten Afrikan matkani jälkeen, kun maalasin upean Afrikan elefantti Craigin. Olen sen jälkeen maalaillut tilaustöitä ja harjoitellut muiden eläinten, kuten leijonien ja muiden kissaeläinten maalaamista. Voi, kuinka ihanaa oli taas maalata elefantteja! Niitä olen eniten maalannut ja siksi niiden maalaaminen on myös kaikkein vaivattominta ja helpointa. Tuntui tietyllä tavalla, että olin ”palannut kotiin”.

Toinen ihana ystävyyssuhde, jota en voi olla mainitsematta on elefantit Maya ja Phoolkali. Ne asustavat myös samaisessa Wildlife SOS:n keskuksessa ja ne ystävystyivät vasta paikan päällä keskuksessa. Peanutin ja Cocon tavoin ovat nämäkin tytöt erottamattomat. Ajoittain heidän laumaansa on yritetty tutustuttaa uusia pelastettuja elefantteja – mutta tuloksetta. Muistelen, että etenkin Phoolkali on suojeleva ystävänsä suhteen eikä laumaan noin vaan muut pääse. Mayasta ja Phoolkalista olen aiemmissa blogikirjoituksissani kirjoittanut. Niiden kanssa olen viettänyt eniten aikaa ja ehkä siksi näillä kahdella on erittäin rakas ja tärkeä paikka sydämessäni.

Maya pelastettiin vuonna 2010 ja Phoolkali liittyi perheeseen jokunen vuosi myöhemmin eli vuonna 2012.

Myös näistä tytöistä on syntynyt taulut... ja ne olivat muuten ihan ensimmäiset taulut näistä elefanteista. Ehkäpä joku päivä syntyy myös yhteistaulu... aika näyttää.

Ei kahta ilman kolmatta: Seuraava ystäväpari löytyy Thaimaan Elephant Nature Parkista. Jokia ja Sri Prae ovat hellyttävä kaksikko, jota muistelen aina lämmöllä ja seuraan niiden puuhia ahkerasti ENP:n somekanavilta. Jokia on sokea, joten sille ystävän tuki ja turva on etenkin korvaamatonta. Sen ensimmäinen ystävä ENP:Ssä oli elefantti nimeltä Mae Perm. Niiden ystävyys alkoi vuonna 1999 ja jatkui Mae Permin kuolemaan saakka eli vuoteen 2016 - niiden ystävyys oli ENP pisin. Mae Permin kuolema oli Jokialle iso isku ja suru, onneksi surun jälkeen paistoi taas aurinko ja Sri Praestä tuli Jokian uusi paras ystävä. 

Samanlaisia tarinoita löytyy ympäri maailmaa monia, mutta valitettavasti myös tarinoita yksinäisistä elefanteista löytyy ihan liikaa. Vähän väliä saamme kuulla kauheista – ja yksinäisistä oloista – pelastetuista elefanteista, jotka vihdoinkin pääsevät olemaan elefantteja ja tutustumaan, sekä ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Kambodzaan Pakistanista pelastettu Kaavaan on alkanut luomaan uusi ystävyyksiä uuden kotinsa naaraselefanttien kanssa, innolla odotan miten ne ystävyydet kehittyvät.

Kaavanin tarinan on edennyt onnelliseen vaiheeseen, mutta vielä moni elefantti elää yksinäisyydessä täysin ilman oman lajitoverin tukea ja turvaa – Lucy Edmontonissa Kanadassa ja Anne Wiltshiressä Britanniassa ovat vain muutamia mainitakseni. Ranskassa pelastusta odottaa muun muassa Dumba - elefantti, joka löydettiin joku aika sitten piilotettuna kaatopaikkaa muistuttavan paikan vierestä. Sen olinpaikasta ei ole ennen tätä ollut tietoja vuoden 2018 jälkeen. Sen puolesta taistellaan parhaillaan ja toivon mukaan Dumba saa kunnian olla ensimmäinen Ranskan Elephant Havenin asukas! Dumban tilannepäivityksiä voi lukea Elefanttiniityn Facebook-sivustolta.

Vuoden vaihteessa yritykseni Sanelie Art on tehnyt uusia alue valtauksia ja alkuperäisten taulujeni  ja printtien lisäksi saatavilla on nyt mm super-ihania kangaskasseja ja mukeja. Niin kuin ennenkin, menee tuotosta 10 % hyväntekeväisyyteen, kohteena jo aiemminkin mainittu Elephant Haven Ranskassa. 

Huhtikuussa Wildlife SOS järjestää perinteisen hyväntekeväisyyshuutokaupan netissä, tänä vuonna kaksi minun alkuperäistä työtäni matkustaa Amerikkaan ja osallistuu huutokauppaan. 

Toivottavasti tämä meneillään oleva vuosi tuo mukanaan monia tärkeitä elefanttipelastuksia ja niiden myötä uusia, elintärkeitä ystävyyssuhteita. <3 

Halaus päiväänne!

Sanna

Linkkejä: 

https://linktr.ee/SanelieArt

https://wildlifesos.org/

https://www.elephanthaven.com/en/home

Dumba vetoomus

 

Pieni leijonan karjaisu taiteilijan sydämessä

Tiedätkö sen tunteen kun vuosi lähestyy loppuaan ja odotat innolla seuraava vuotta.. koska siitä tulee varmasti ainakin tuplasti niin mahtava kuin edellisestä…. mutta sitten tuli vuosi 2020. En aio edes mainita sitä pelottavaa K-sanaa ja pandemiaa, eiköhän me kaikki olla kuultu siitä jo ihan tarpeeksi. Vaikka tähän vuoteen mahtuu paljon pelkoa, surua ja epätietoa – kuuluu siihen paljon positiivistakin. Erikoiset ajat ovat saaneet ainakin allekirjoittaneen pohtimaan elämäänsä ja melko pitkän ”apaattisen eristäytymisen ja Netflix-täyteisen kauden” jälkeen olen nyt loppuvuonna herännyt henkiin ja valmiina uusiin haasteisiin, päästämään "pienen sisäisen leijonani" karjumaan. Kohdallani se tarkoittaa oman Sanelie Art yrityksen eteenpäin viemistä ja uudistamista sekä yhä useamman ihmisen tavoittamista taiteeni ja tarinoideni avulla. Tänä vuonna perustin omat sivut Taidesivut. netiin. Sieltä löytyy myytäviä taulujani sekä jatkossa sieltä löytyy tietoa mm. tulevista näyttelyistä. Ajatuksena on piakkoin myös avata myös isompi verkkokauppa, johon tulisi muitakin taidetuotteitani myyntiin – stay tuned!

Meidät ihmiset ja asiat usein luokitellaan tiettyihin luokkiin ja tyyppeihin. Esimerkiksi: Oletko herkkä, introvertti tai vaikkapa puhelias ekstrovertti?

Yleisesti ottaen en tykkää lokeroida ihmisiä tai asioita, itse haluan ajatella laatikon ulkopuolelta… tai suoraan sanottuna haluaisin hajottaa koko hemmetin laatikon, en kestä ajatusta että meidän kuuluu toimia tietyin tavoin, opiskella, saada työpaikka, rakastua ja perustaa perhe – uskon oman tien kulkemiseen. Itse kuitenkin joka tapauksessa, vastoin omia ohjeitani, ”lokeroin” itseni helposti erityisherkäksi introveriksi, ”muutamilla” ekstrovertin piirteillä… niistä ehkä huomattavin piirre on puheliaisuus.. ajoittain tuskaisen loppumaton höpöttäminen esimerkiksi elefanteista ( kysykää perheeltäni tai vaikkapa työkavereiltani, he voivat todistaa tämän! ) Mutta muuten koen olevani hyvin introvertti – viihdyn omissa oloissani ja koti-ilta kissa kainalossa ja Jane Austenin novelli kädessä on minun oma käsitykseni taivaasta. Ehkä juuri introvertti puoli minussa aiheuttaa ajoittain ylitsevuotavan rakkauden eläimiin ja avaa portit niiden ymmärtämiseen sekä mahdollistaa kyvyn asettua niiden asemaan.

Ne jotka vähääkään tuntevat minut, tietävät että rakastan eläimiä (joskus jopa minulle täysin tuntematon ihminen on tunnistanut minut ”elefantti-Sannaksi”).. mutta ehkä kaikki eivät tiedä, että joitain eläimiä myös pelkään. Onko kyseessä ehkä tapaamiani suuret, monen tonnin elefantit tai vaikkapa parin metrin etäisyydellä näkemäni leijonat Afrikassa? Ei. Vastaus kysymykseen on itseasiassa hieman nolo: En ole koskaan pelännyt elefantteja tai leijonia (vaikka ehkä pitäisi). Niiden lähellä olo tuo minulla rauhaa, rauhaa jota en ole koskaan ennen kokenut. Kun en ole esimerkiksi vapaaehtoistyömatkalla Intiassa tai seikkailemassa Pohjois-Thaimaan eettisissä elefanttien turvapaikoissa, sydämeni kaipaa sitä rauhaa ja sitä tunnetta kun olen näiden uskomattomien eläinten lähellä. Tai kun istuin keskellä Kenian Masai Maraa autossa parin metrin päässä kolmesta leijona veljestä, koin jotain maagista ja täysin käsittämätöntä onnea… 

Mutta mikä eläin tai eläimet minua sitten pelottaa – kuulen teidän kysyvän uudelleen (anteeksi pitkä, mutta hyvin tärkeä alustus vastaukseeni) noh, minä pelkään…. kaikkia pieniä ja nopeita eläimiä ja ötököitä.. kyllä, olen juuri se kiljuva, tuoleille hyppivä nainen joista on voinut lukea kirjoista jo vuosisatojen ajan. Kotona ehkä pahin pelko on parvekkeella -parvekelasien kiinni ollessa- lentävä lintu. Joka tuntuu siinä oman pelkonsa ja ahdistuksensa keskellä muuttuvan 120 kilometriä tunnissa kiitäväksi urheiluautoksi. Jos ja kun lintu on jostain tuuletusaukosta päässyt livahtamaan tälle lasitetulle parvekkeelleni on minulla kaksi vaihtoehtoa: 1. sulkea kissani toiseen huoneeseen ( koska en halua lintupaistia talooni) – suojata kasvoni esimerkiksi pyyhkeellä ja astua rohkeasti parvekkeelle hysteerisen linnun seuraksi ja toivoa että saan parvekelasin auki ja linnun takaisin vapauteen ennen kuin se puhkaisee kauniit, laserleikatut silmäni TAI vaihtoehto 2) puhelin käteen ja soitto isille. Vaihtoehto johon olen valitettavan usein päätynyt…. Ainakin silloin kun vielä vanhempani asuivat hieman lähempänä. Mutta viime vuosina olen jo oppinut ehkäisemään pelottavat lintuhyökkäykset ja olen siis voinut elää huolettomampaa elämää. Jes. Toinen eläin jota pelkään on… hämähäkit ja muut omituiset mönkijät. kyllä, tuo naisia jo vuosisatoja pelotellut pikkuhyönteinen. Itseasiassa syy miksi ”pelkään” (pelko on ehkä liian vahva sana..) niitä on seuraava: olen jostain lukenut että elämänsä aikana ihminen syö unissaan keskimäärin seitsemän ( muistaakseni luku oli tämä) hämähäkkiä elämänsä aikana! KYLLÄ! Tämä tieto on saanut mielikuvitukseni laukkaamaan lujaa ja ajoittain aiheuttanut unettomia öitä. Voitte vaan kuvitella ahdistukseni kun Afrikan Masai Maran telttamajoituksessa kämppikseni luuli vessanlattialla kävelevän skorpionin.. joka sitten katosi johonkin telttamme syövereihin! kauan kestäneen etsintäoperaation ja panikoinnin jälkeen me luovutimme ja kömmimme sänkyihin hyttysverkkojen alle ja taisimme nukkua peloissamme taskulamput käsissä. Noh, aamulla saimme kuulla ettei skorpioneja saati sitten muitakaan myrkyllisiä ötököitä kyseisellä alueella ole… pystyimme siis huokaisemaan helpotuksesta ja keskittymään yöaikaan leiriämme kiertäviin leijoniin ja hyeenoihin.

Afrikan matka kaikkine pelottavine ”feikki-skorpioni" hyökkäyksineen oli yksi elämäni, ja etenkin tämän vuoden kohokohdista ja se on synnyttänyt paljon uutta taidetta. Yleensä maalaan pelkästään tapaamiani, tuttuja eläimiä mutta tänä vuonna olen alkanut myös maalaaman eläimiä joita en ole tavannut, mutta joiden kohtalo on koskettanut sydäntäni paljon. Paljon kyyneliä olen vuodattanut lukuisten eläinten surullisten kohtaloiden takia, mutta onneksi tähän vuoteen on mahtunut paljon onnen kyyneleitäkin. Loppuvuoden paljon huomiota herättänyt elefanttipelastus sai minut hyppimään onnesta ja kiljumaan teinityttömaisesti, jopa kesken työpäivän. Maailman yksinäisimmäksi elefantiksi tituloitu Kaavan (josta olen aiemminkin kirjoittanut) pelastettiin vuosien kovan työn tuloksena Pakistanilaisesta eläintarhasta, mukana taistossa oli myös muusikko Cher. Kaavan lensi Pakistanista monen tunnin lennon Kambodzaan. Siellä se saa viettää loppuelämänsä onnellisena toisten lajitovereidensa kanssa. Tällaiset uutiset saavat sydämeni laulamaan Hallelujaa. Jokainen pelastus tuo toivoa muillekin vankeudessa eläville eläimille.. ja niiden puolesta taisteleville ihmis- enkeleille.

Ehkäpä ensi vuosi tuo mukanaan minun maalaaman Kaavan taulunkin, se olisi ihanaa. Maalaaminen on minulle hyvin intuitiivinen kokemus – en aina itsekään tiedä minkälainen taulu lopulta syntyy--- tai kuka siihen ilmestyy. Joskus vaan joku eläin ”ilmoittaa” minulle että nyt on aika hänen taululleen. Tauluni ovat tietyllä tapaa lapsiani ja siksi en aina heti pysty uusia taulujani laittamaan myyntiin. Esimerkiksi tammikuussa syntynyt gebardi-tauluni päätyi vasta nyt jokin aika sitten myyntiin. tuntui, että nyt oli aika.

Mikä saa sinun sydämesi lyömään hiukan nopeammin? Minkä puolesta olet valmis taistelemaan?

Onko tämä vuosi saanut sinut kulkemaan nopeammin kohti omia unelmiasi? Kuulisin mieluusti tarinasi!

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta, ensi vuonna taas uudet ja toivon mukaan paremmat kujeet!

Sanna

Sanelie Art löytyy näiltä sivuilta: 

https://www.taidesivut.net/sanelieart/taidemyynti  

https://www.instagram.com/sanelieart/

https://www.facebook.com/sanelieart

Sannan kultaiset säännöt

Eläinsuojelu on ollut minulle hyvin tärkeä asia jo pitkään. Oman äänensä antaminen viattomien  eläinten puolesta, jotka eivät pysty puolustamaan itseään, voi olla hyvin palkitsevaa, varsinkin jos niiden puolesta puhuminen tuhansien muiden kanssa johtaa lopulta eläimen vapauttamiseen kurjista oloista. 

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa: vaikka kuinka paljon jonkun tietyn eläimen tai eläinryhmän puolesta tekee työtä, jakaa ja allekirjoittaa vetoomuksia, ei eläintä kuitenkaan voida pelastaa.  Aina on myös moni muu jonossa odottamassa omaa pelastusvuoroaan. Kaikki tämä voi ajoittain olla hyvin raskasta ja ainakin minusta tuntuu, että se tuska imee ajoittain minusta kaikki voimat. 

Myös jo pelastettujen eläinten keskuudessa on surua, kun esimerkiksi rakastettu eläin kuolee joko pitkäaikaisen- tai äkillisen sairastumisen takia. Elefantit ovat hyvin empaattisia ja tunnetusti surevat pitkän aikaa kuolleita tovereitaan. Ne käyvät usein vuodesta toiseen kunnioittamassa kuolleen perheenjäsenensä muistoa. Ollessani vapaaehtoisena Intiassa, yksi heidän elefanteistaan - Mohan- oli hyvin sairas ja valitettavasti kuoli muutama päivä kotiinpaluuni jälkeen ja sitä jäi suremaan niin sen elefantti- kuin myös ihmisperhe ja tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Jokunen viikko sitten ikuiseen uneen nukahti myös upea Wassana Thaimaan Sunshine for Elephants projektissa, jossa vierailin tammikuussa. Hänen kuolemaansa käsittelin maalaamani taulun muodossa. Viimeisin suru-uutinen kohtasi elefanttipiirejä tänään uutisen Giudan äkillisestä kuolemasta leviten sosiaalisessa mediassa elefantti-ystävien keskuudessa. Guida oli yksi kolmesta Brasiliassa sijaitsevan Global Sanctuary for Elephantsin asukkaista. Näissä tilanteissa tieto siitä, että eläin sai olla viimeiset vuodet hyvässä paikassa tuo lohtua surun keskellä. 

Wassanan muistoksi maalaamani taulu. 

Miten meidän sitten pitäisi suhtautua kaikkeen siihen kärsimykseen mitä näemme ympärillämme, oli sitten kyseessä ihmisen, eläimen tai itse Äiti Maan tuska? Tämän tekstin avulla yritän hieman avata  lisää omia ajatuksiani ja kokemuksiani asian suhteen. 

Minä olen ns. erityisherkkä ( HSP = Highly sensitive person) joka lyhyesti selitettynä tarkoittaa ihmistä, joka reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Koen herkkyyden olevan ajoittain erittäin positiivinen ominaisuus, mutta myös hyvin voimia vievää ja henkisesti kuormittavaa. Kun puhutaan eläinsuojelusta, voi se ilman tätä ominaisuuttakin olla hyvin raskasta. 

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja se sanonta on erittäin osuva kun puhutaan eläimistä, niiden oikeuksista ja niiden suojelusta. On päiviä, jolloin tuntuu ettei pysty käsittelemään enää yhtään surullista uutista ja on pakko sulkea tietokone, älypuhelin ja TV - sulkea kokonaan julma maailma hetkeksi pois mielestä. Mutta samaan aikaan koen, etten voi sivuuttaa tuskaa ympärilläni ja olla tekemättä mitään. Näiden kahden toiminnan ja tuntemuksen välillä pyrin jatkuvasti löytämään kultaisen keskitien sallimalla itselleni luvan unohtaa maailman tuska hetkeksi ja sitten osan ajasta keskityn täysillä eläinten auttamiseen tavalla tai toisella. Pitää aina muistaa huolehtia itsestään ensin, jotta pystyy auttamaan toisia. "tyhjästä kupista on vaikeaa kaataa". 

Minulle parhain tapa "ladata akut" on maalaaminen ja taide koko sen upeassa kirjossaan. Yllättäen ja pikkuhiljaa taiteesta on tullut yksi tapa minulle tuoda elefantti-asiaa julkisuuteen ja toivon mukaan myös tulevaisuudessa tapa auttaa konkreettisesti tätä upeaa lajia. Taiteessani keskityn pääasiassa niihin upeisiin voiton hetkiin ja onnellisiin tarinoihin. Jokainen maalaamani taulun "muusana" ja mallina ovat tapaamani pelastetut elefantit. 

Maya nauttii vapaudestaan Intiassa 2017 

Tämän blogin ja Facebook-sivuston perustaminen, vapaaehtoistöiden ja taiteen tekemisen ohella, on minun henkilökohtaisesti suurin tapa vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Meidän jokaisen on löydettävä meille itselle mielekkäin tapa elää, olla ja halutessaan auttaa toisia. Silloin, etenkin me erityisherkät, jaksamme hieman paremmin. Välillä blogia kirjoittaessani tai Facebook sivustolla artikkeleja ja vetoomuksia jakaessani pyrin laittamaan itseni toisten, eli teidän lukijoiden, asemaan. Vaikka olen herkkä, olen kovettanut jo tietyllä tasolla sydämeni elefanttimaailman julmuuksiin - vaikka onneksi kaikelta ei voi sydäntään kovettaakaan- esimerkiksi jo pelkästään Phajaanin ajatteleminen saa joka kerta kyyneleet silmiini. Phajaania olen jo lyhyesti aiemmassa kirjoituksessani käynyt läpi, mutta kerrattakoon sen tarkoittavan villin elefantin "kesyttämistä", ns. "sielun murskausta" eli vähintään viikon jaksoa, jonka aikana elefanttia kidutetaan kammottavilla menetelmillä kunnes se unohtaa olevansa villieläin. Välillä siis pohdin, onko jakamani tieto liian paljon joillekin teistä? En kuitenkaan halua ahdistaa teitä ihania lukijoitani ja ajaa teitä pois blogini ääreltä kauhunsekaisin tuntein. Pyrin jakamaan, niin blogini sekä Facebook sivuni puolella,  enemmän onnellisia juttuja, pelastamistarinoita ja esittelemään turvapaikoissa tai vapaana luonnossa elävien elefanttien tarinoita. En kuitenkaan myöskään halua - enkä voi- unohtaa sitä kolikon pimeämpää puolta. Jos emme tiedä mikä on vikana, emme pysty tekemään muutosta omassa käytöksessämme tai ajatusmaailmassamme. 

Mielenosoituksessa Intian temppelielefanttien puolesta Lontoon Intian suurlähetystön edessä 2018. 

Meillä Suomessa ei enää ole elefantteja sirkuksissa, eikä muutenkaan niitä täältä löydy. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä olisi paljon parannettavaa siinä, miten kohtelemme elefantteja. Suurin tapa miten voimme vaikuttaa elefanttien, ja muidenkin eläinten, hyvinvointiin on oma käyttäytymisemme ulkomailla matkustettaessa: ei elefanttilla ratsastusta, ei villieläinselfieitä, villieläinesityksiä, kuten esim. vesieläinpuistojen delfiini- ja valasshowt. Esimerkiksi surullisen kuuluisat selfiet huumattujen ja kahlittujen tiikereiden kanssa ovat järkyttäviä. Omilla valinnoillamme  voimme tehdä isoimman muutoksen. Jos kukaan ei halua enää tiikeriselfieitä tai ratsastaa elefantilla, ei sille bisnekselle ole enää tarvetta. 

Pelkästään eläinsuojelu-asioiden ja niihin liittyvän tuska ei ole ainoa voimia vievä asia, uskon että seuraavan asian kohdalla monet meistä pystyvät samaistumaan: puhun nyt siitä, miten paljon auttamista on tarpeeksi? Tuntuu loputtomalta suolta pelkästään esimerkiksi kävellä Helsingin keskustassa ja väistellä jatkuvalla syötöllä arvokasta työtä tekeviä "feissareita" eli ihmisiä jotka tarjoavat ihmisille mm. mahdollisuutta alkaa kuukausilahjoittajaksi. Järjestöjä on monia, ja kaikki ajavat todella hyviä asioita - oli sitten kyseessä luonnon- tai eläinsuojelu, ihmisoikeudet tai jokin muu hieno kohde. Vuosia olin mukana tukemassa kuukausilahjoittana lukuisia eri järjestöjä, mutta jossain vaiheessa on pakko rajata ja keskittyä vain yhteen, tai korkeintaan kahteen sydäntä lähellä olevaan asiaan ja kohteeseen. Isäni sanoja lainatakseni: " Sinä et voi pelastaa koko maailmaa". 

Vaikka välillä tuntuu pahalta, on täysin hyväksyttävää sanoa ei ja keskittyä vain pieneen osaan tarjolla olevista mahdollisuuksista auttaa. Ei määrä vaan laatu. Avun täytyy kuitenkin tulla suoraan sydämestä eikä velvollisuuden tunteesta. 

Vaikka ajoittain vielä koen ahdistusta siitä, että olen lopettanut joitain kuukausilahjoituksia ja vapaaehtoistyövelvollisuuksiani, pääasiassa olen ylpeä ja iloinen päätöksistäni. Nyt pystyn auttamaan enemmän niitä järjestöjä, joiden toiminnan koen kaikista eniten lähellä sydäntäni. 

Tämän tekstin loppuun voisin siis tehdä pienen yhteenvedon, miten selvitä ja toimia tässä isossa maailmassa, joka on täynnä apua tarvitsevia ja täynnä vääryyksiä, jotka odottavat muutosta parempaan. 

Kutsun näitä "Sannan kultaisiksi säännöiksi": 

• Pidä itsestäsi huolta - on täysin hyväksyttävää ottaa "aikalisä" tarvittaessa.
• Älä anna surullisten uutisten masentaa ja musertaa - keskity positiivisiin asioihin enemmän. 
• Et ole yksin auttamassa koko maailmaa - keskity itselleni tärkeimpiin kohteisiin. 
• Matkustaessa maailmalla toimi eettisesti kohdatessasi villieläimiä - omilla valinnoillamme on suuri vaikutus. 

Museopäivä

Kävin tänään katsomassa koskettavaa taidetta Suomen Kansallismuseossa Helsingissä. Siellä on parhaillaan kaksi eri vaihtuvaa näyttelyä, jotka molemmat liittyvät villieläimiin. 

Inherit the Dust - Nick Brandtin valokuvia 

Tämä näyttely oli se syy,  mikä sai minut hyppäämään bussiin ja suuntamaan kohti Helsinkiä, enkä hypännyt bussiin turhaan! Näyttely lumosi minut vaikuttavilla kuvillaan heti astuttuani ensimmäiseen saliin. 

Kuvat ovat brittiläisen valokuvaaja Nick Brantin käsialaa ja hän on upeasti ja koskettavasti saanut dokumentoitua - lähes kahden kymmenen vuoden ajan- jatkuvassa muutoksessa olevaa Itä-Afrikan luontoa ja sen uhanalaisia eläimiä.  

Näyttely koostuu 27 isokokoisesta panoraamakuvasta ja ne on sijoiteltu useaan eri saliin. Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia ja niissä näkyy luonnollisessa koossa kuvia villieläimistä. Kuvat on sijoitettu paikkoihin, jotka ennen olivat villieläinten asuinalueita, mutta nykyään ihmisen valtakuntaa ja hyvin erilaisia kuin eläinten niissä asuessa. Sarvikuonojen, elefanttien, leijonien ja apinoiden kuvat on muun muassa sijoitettu kaatopaikoille ja tehtaille. 

En usko aiemmin olleeni näyttelyssä, joka olisi koskettanut niin paljon ja niin monella tapaa. Nämä mustavalkoiset ja isot valokuvat lumoavat jo pelkästään koollaan, puhumattakaan niiden sanomalla ja tunteikkuudellaan. Näyttelyn tarkoituksena onkin saada meidät miettimään sitä perintöä, jonka jätämme jälkeemme.. vai jätämmekö mitään muuta kuin tuhkaa? 

Inherit the Dust- näyttely on esillä Kansallismuseossa ajalla 5.4 - 1.9.2019

Jälkiä

Jo lipunmyynnissä minulle suositeltiin, että Inherit the Dustin ohella kannattaa käydä toisessakin, pienemmässä näyttelyssä. Kyseessä oli Jälkiä- näyttely, joka löytyy Kansallismuseon myymälän taka-osasta. Jo Inherit the Dust näyttelyn aikana olin nähnyt yhden tämän näyttelyn "esineistä" eli elefantin jalan onttona ja yksin lasin takana. Se sai niskakarvani pystyyn ahdistavuudellaan. On kauheaa nähdä itselleen niin rakkaan eläimen ruumiinosan täysin eri paikassa ja käyttötarkoituksessa kuin sen pitäisi olla. Siellä Kansallismuseon pienellä kahden salin yhdistävällä käytävällä tirautin päivän ensimmäiset itkut. 

Niin kuin Inherit the Dust, myös tämä näyttely käsitteli ihmisen ja eläinten suhdetta. Tämä vaan hieman eri näkökulmasta: Näyttely oli täynnä esineitä ja vaatteita, jotka oli tehty eläimistä, mukana myös luonnontieteellisiä näytteitä. Näyttely-esineiden ohella oli mahdollista lukea historiaa ihmisen ja eläinten suhteesta. Esille oli otettu jo tässä blogissakin käsiteltyjä aiheita, kuten villieläinten käyttö työeläiminä ja esiintyjinä, mutta myös esimerkiksi kotieläinten käytön terapia-eläiminä. 

Esillä olevat esineet järkyttivät herkkää sieluani, enkä pystynyt olemaan itkemättä lisää. Etenkin norsunluun salametsästys Afrikassa on aihe, jota kukaan ei ole pystynyt Suomessakaan olemaan kuulematta, mutta kun silmien edessä on kasa erilaisia norsunluusta tehtyjä esineitä ja norsun syöksyhampaita, tekee se koko asiasta vielä astetta todellisempaa. 

Myös turkit, pääkallo ja eläinten muut osat saivat kylmät väreet nousemaan pintaan. Katsellessani norsujen syöksyhampaita ja onttoja norsujen jalkoja lasin takaa, kuulin vieressäni olevan äidin kertovan lapsilleen tarinoita juuri elefanttien ahdingosta ja salametsästyksestä niiden syöksyhampaiden takia. Kaiken sen ahdistuksen keskellä tajusin vihdoin näyttelyn loistavuuden ja tärkeyden: Tällä tavalla ihmiset oppivat ja näkevät ehkä asioita hieman erilailla - eläinten näkökulmasta. Hyviä ihmisiä muutoksen tuomisessa ovat juuri äidit, isät, muut läheiset ja  vaikkapa opettajat kouluissa. Muutos parempaan lähtee lapsista ja siitä miten me heitä opetamme kunnioittamaan luontoa, eläimiä ja koko maailmassa. 

Vaikka Jälkiä- näyttely järkyttikin minua joillain osioillaan, olen tyytyväinen että kävin sen katsomassa. Suosittelen. 

Jälkiä- näyttely on esillä Kansallismuseossa 5.4 - 4.8.2019. 

Kaavan

Tänään haluan kertoa teille taas erään pelastusta odottavan elefantin tarinan. Saanko esitellä teille  35- vuotiaan uros elefantin, hänen nimi on Kaavan: 

Kuva Free Kaavan the Elephant- Facebook sivustolta

Kaavan on Aasian elefantti, joka syntyi Sri Lankassa. Se on asunut vuoden vanhasta asti, eli vuodesta 1985, vankeudessa ja kahleissa Islamabadin eläintarhassa Pakistanissa. 

Kuva Free Kaavan the Elephant- Facebook sivustolta

Kaavan vietiin julmasti pois perheensä luota ja on koko elämänsä joutunut olemaan näytillä ihmisille, ilman mielekästä tekemistä ja huonoissa elinoloissa. Vuoteen 2012 asti sillä oli toinen elefantti tukena ja turvana, mutta Sahelin kuoltua Kaavan on ollut täysin yksin ja kahlehdittuna lähes koko ajan. 

Vuosien ajan Kaavanin puolesta on taisteltu monien tahojen toimesta ja monia kertoja sen vapaus on jo näyttänyt olevan niin lähellä.. mutta edelleen se joutuu viettämään hyvin yksinäistä elämää vapautta odottaen. 

Kuva Free Kaavan the Elephant- Facebook sivustolta

Myös useita vetoomuksia hänen puolestaan on kerätty, mutta tämän upean eläimen tuomat tulot eläintarhalle näyttävät merkitsevän enemmän Pakistanin hallitukselle ja eläintarhalle kuin elefantin terveys ja hyvinvointi. 

Elefantit ovat laumaeläimiä ja tottuneet kulkemaan pitkiä matkoja päivässä. Eläintarhan yksinäisyys, virikkeettömyys ja pienet tilat ovat yhtä kärsimystä näin viisaalle ja tunteikkaalle eläimelle. Vankeudessa elämisestä tullut ahdistus ja muut mielenterveysongelmat ilmenevät usein esimerkiksi pään heilutuksilla puolelta toiselle. 

Kunhan vaan Islamabadin eläintarha vihdoinkin suostuisi, olisi Kaavanille jo uusi koti tiedossa: Cambodia Wildlife Sanctuary. Thaimaan Elephant Nature Parkin perustaja, Lek Chailert, on ollut myös mukana tämän paikan perustamisessa ja on luvannut sieltä kodin Kaavanille. 

Tässä linkki yhteen Kaavanin puolesta perustettuun vetoomukseen:

https://www.change.org/

Kaavanin tilannetta ja elämää pystyy seuramaan muun muassa sille omistettujen Facebook-sivustojen kautta. Myös Twitterissä hänen puolestaan voi twiitata #FreeKaavan.

"Some people talk to animals. Not many listen though. That's the problem." 

― A.A. Milne

Elefantit ja taide

Yksi rakas asia elämässäni - elefanttien ohella- on taide. Oli sitten kyseessä oma tai toisten tekemä taide. Olen maalannut niin kauan kuin muistan; lapsena maalausteni ja piirustusteni aihe oli yleensä kissat. Vaikka maalaan myös kissoja sekä muita aiheita edelleenkin, ovat elefantit vallanneet ison osan maalausteni aiheista viime vuosina, etenkin Intian matkani jälkeen. 

Haluankin nyt jakaa muutamia maalauksiani teidän kanssa. 

Laxmi, 2019

Ennen Intian matkaa olin jo maalannut muutaman elefantin, niistä ensimmäinen on tässä: 

The Happy Elephant, 2016

Hauska yhteensattuma jonka juuri tajusin on, että kuvan elefantti kävelee iloisesti niityllä.. taulu sopii siis hyvin tähän blogiin ja sen nimeen. 

Tuon taulun jälkeen on syntynyt paljon uusia elefantteja ja niistä on tullut tyyliltään melko erilaisia kuin tästä ensimmäisestä iloisesta elefantista. 

Intiassa viettämäni ajan jälkeen aloin maalaamaan siellä tapaamiani tuttuja ja rakkaita elefantteja. Se tuntui tuovan maalauksiini täysin uutta tyyliä ja energiaa. Pyrin luomaan joka tauluun sitä samaa tunnetta, jota koin ollessani kyseisen elefantin lähellä. Jokainen elefanteista on niin oma persoonansa ja on mahtavaa maalata ja päästää ne valloilleen maalauspohjalla.. En ikinä ennen maalaamisen aloittamista tiedä minkälainen taulusta tulee. 

Viime kirjoituksessani kerroin ihanan Mayan tarinan, se pääsi myös ensimmäisenä taulujen malliksi. Tämä taulu aloitti myös sarjan, jonka jonain päivänä toivon saamani valmiiksi: Tavoitteena on maalata kaikki Intiassa tapaamani pelastetut elefantit. Projektia hieman "häiritsee" muut matkani ja siellä tapaamani toiset elefantit.. jotka myös haluavat epätoivoisesti päästä taulujeni malleiksi. 

Maya, 2018

Mayan ohella taulujeni malleiksi ovat olleet muun muassa Chanchal ja Bijli ja tekstin alussa esiintyvä herttainen Laxmi. Nämä kolme elefanttia muodostavat yhden Wildlife SOS:n elefanttilaumoista. 

Chanchal, 2018

Bijli, 2018 

Niin kuin aiemmin mainitsin, en koskaan ennen maalaamisen aloitusta tiedä minkälainen taulu on tuloillaan. Toinen asia, jota en aina tiedä on taulun malli; Olen useasti päättänyt maalata jonkun tietyn elefantin, mutta siitä huolimatta jokin pieni ääni pääni sisällä on jatkanut kuiskailujaan... Ei siis ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa elefantti toiseen. Jokaisen elefantin "syntymiselle" on aikansa, eikä edes itse taiteilija pysty siihen vaikuttamaan. 

“If I create from the heart, nearly everything works; if from the head, almost nothing.” 

Marc Chagall 

Maya

Yksi tämän blogin tarkoituksista aloittaessani tätä kirjoittamaan oli se, että tahtoisin tuoda yksittäisten elefanttien tarinoita, historiaa ja persoonia ihmisten tietoon ja sydämiin - antaa kasvot niin entisille sirkus elefanteille kuin myös vaikkapa temppelielefanteille. Jokaisen elefantin tarina on arvokas, tunteikas ja ansaitsee tulla kuulluksi. 

Olen jo aiemmin blogissani kertonut pelastusta odottavan Bettyn tarinan lyhyesti ja jaon linkkejä muutamiin hänen puolestaan tehtyihin vetoomuksiin. Tämä seuraava tarina on hieman erilainen, koska se on elefantista jonka minä olen henkilökohtaisesti tavannut ollessani Intiassa vapaaehtoistyössä - elefantin nimi on Maya. 

Mayan nimi tarkoittaa "Illuusiota" hindin kielellä ja se on myös hindujen Jumalattaren nimi. Maya on herttainen ja rauhallinen elefantti, joka rakastaa banaaneja, vesimeloneja ja viettää aikaa parhaan ystävänsä Phoolkalin kanssa. Ikää sillä on arviolta nyt noin 44 vuotta. Ennen Wildlife SOS:n hellään hoivaan ja uuteen kotiinsa pääsyä (vuonna 2010)  Maya  joutui työskentelemään sirkuksessa. Se joutui päivästä toiseen esiintymään ihmisille ja tekemään rankkaa työtä, illat kahleissa. On sanomattakin selvää, että Maya on nykyään hyvin erilainen ja iloisempi elefantti kuin noina sirkuksen aikoina. 

Lähes joka iltapäivä kahden viikon ajan pääsin kävelylle Mayan ja Phoolkalin kanssa. Maya ei kävelyistä niin paljoa pitänyt, mutta viisaana tyttönä se tiesi, että kun vapaaehtoisia tai vierailijoita oli mukana sai hän varmasti paljon banaaneja. Hänen ystävänsä Phoolkalin ollessa kauempana omissa oloissaan, Maya kävi usein vain raapimassa itseään läheisen puun runkoon tullen sitten meidän läheisyyteen banaaneja odottamaan. Odotus aina palkittiin ja kävelyn jälkeen kotia kohti lähti tyytyväinen elefantti. Usein myös kotimatka sujui nopeammin jos banaaneja oli näköetäisyydellä, joskus minäkin jouduin melkein juoksemaan innokasta elefanttia pakoon kun käsissäni oli näitä maukkaita herkkuja. 

Nämä iltapäiväkävelyt olivat minulle hyvin rakasta "laatuaikaa" kaikkien elefanttien kanssa, mutta myös hetket huolehtien elefanttien hyvinvoinnista - oli sitten kyseessä aamupesut, ruokinta tai vaikkapa niiden nukkumapaikkojen puhdistus -  olivat kallisarvoista aikaa olla lähellä näitä eläimiä ja oppia tuntemaan niitä paremmin. Kerran olin lähellä Mayan aitausta pilkkomassa sokeriruokoa niille välipalaksi, ei Maya voinut vastustaa kiusausta ja varastaa vaivihkaa kärsällään selkäni takana muutaman kappaleen etukäteen itselleen.. olisi kai pitänyt torua tätä varastelevaa ystävääni, mutta en vaan pystynyt sen suurien silmien tuijottaen minua niin herttaisesti.. 

Olen kuullut Mayan rakastavan leikkiä jalkapallolla, mutta tätä en valitettavasti itse päässyt todistamaan.. toivon mukaan sitten kun joskus pääsen Intiaan palaamaan. 

Mayan elämä on nyt hyvää; Se saa viettää loppuelämänsä toisten elefanttien kanssa, tehden juuri niitä asioita joita haluaa. 

Lisätietoa Mayasta, muista elefanteista ja paljon muuta löytyy osoitteesta : wildlifesos.org

Tämän tekstin myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein ihanaa ja hauskaa Vappua! 

Turvapaikka

Tänään haluan puhua elefanttien turvapaikoista (englanniksi Elephant Sanctuary) ja siitä, miten tunnistaa hyvät paikat huonoista.

Elephant Natura Park, Thaimaa

Elefanttiturismi on valtava bisnes, etenkin elefanteilla ratsastaminen on monen To do-listalla. Valitettavasti totuus näiden bisneksien taustalla on raaka ja julma. Jotta luonnosta kaapattu elefantti voidaan "kesyttää", tulee sen käydä läpi Phajaan eli vapaasti suomeksi käännettynä Sielun murskaus. Tämä kidutus voi kestä useita viikkoja eikä kaikki elefantit edes selviä siitä hengissä. Phajaanin tarkoitus on tappaa villieläin elefantin sisällä ja saada elefantti pelkäämään ihmistä, omistajaansa, niin paljon että se tottelee ja tekee kaiken mitä ihminen pyytää, oli sitten kyseessä ihmisten kuljettaminen selässään, kerjääminen kaduilla, metsätyöt tai esiintyminen sirkuksessa. 

Kuva sivustolta Save The Asian Elephants

Onneksi pikkuhiljaa on nähtävissä muutosta parempaan ja monet elefanteilla ratsastusta tarjoavat bisnekset ovat päättäneet toimia elefanttiensa parhaaksi ja päästää ne eläkkeelle muuttaen konseptiaan paremmaksi.  Sen sijaan että nämä upeat eläimet joutuisivat kantamaan satojen kilojen lasteja selässään päivästä ja vuodesta toiseen, pääsevät ne nyt elämään vapaammin ja käyttäytymään lajilleen tyypillisesti laumassa, vapaana ja ilman pelkoa. 

Kindred Spirit Elephant Sanctuary, Thaimaa

Moniin turvapaikkoihin on mahdollista mennä vapaaehtoistöihin tai vierailemaan. Käyntiä suunnitellessa on kuitenkin hyvä tehdä riittävää taustatyötä ennen paikan valitsemista, koska myös itseään eettisiksi paikoiksi kutsuvissa paikoissa on suuria eroja. 

Tässä hieman listaa asioista joista tunnistaa hyvän ja eettisen paikan:

• Ei elefanteilla ratsastusta
• Ei kahleita
• Ei minkäänlaisia piikkejä, koukkuja yms joilla elefantteja hallitaan ja peloitellaan
• Ei elefanttien lisääntymis-ohjelmia eli joissain paikoissa elefantteja hedelmöitetään järjestelmällisesti ja heidän jälkeläisiään käytetään myös ihmisiä viihdyttämään. On kuitenkin paikkoja, joissa tätä toimintaa ei tehdä, mutta jälkeläisiä syntyy luontoäidin omasta tahdosta.. ei pakottamalla ja se on hyväksyttävää. 
• Ei esiintyviä elefantteja. Tämä kohta pitää sisällään niin maalaavat elefantit kuin myös esimerkiksi koripalloa pelaavat ja polkupyörää ajavat elefantit. Ainoa syy miksi elefantti suostuu esiintymään on ihmisen pelko.
• Mahdollisimman vähän kontaktia elefanttien kanssa. Tämä asia on ehkä suurin muutoksen alla oleva asia elefanttien turvapaikoissa tällä hetkellä. Pikku hiljaa monet paikat vähentävät turistien kosketuskontaksia elefanttehin, jotta voivat antaa entistä paremmat olot elefanteilleen. Monet paikat tarjoavat edelleen esim. elefanttien kylvetystä, muutos parempaan ei ole aina nopeaa mutta pääasia että muutosta tapahtuu. 
• Hyvä paikka jakaa myös tietoa elefanteista ja kouluttaa. Useat paikat myös tukevat  elefanttien lisäksi koko paikallista yhteisöä. 

Elephant Nature Park, Thaimaa

Minulla itselläni on ollut ilo ja kunnia vierailla muutamissa erinomaisissa paikoissa, ja voin suositella näitä paikkoja lämpimästi: Wildlife SOS Intiassa, Elephant Nature Park ja Kindred Spirit Elephant Sanctuary Thaimaassa. Elephant Nature Park tukee monia elefanttien omistajia muutoksessa parempaan ja näin on syntynyt Saddle Off- ohjelmat, näistä hienoista projekteista löytyy myös tietoa ENP:n sivuilta. Itse olen vieraillut Sunshine for Elephants nimisessä Saddle Off- projektissa.

wildlifesos.org
www.elephantnaturepark.org
www.kselephantsanctuary.com

Ranskaan ollaan juuri avaamassa ensimmäistä elefanttien turvapaikkaa, Elephant Havenia. Se on tarkoitettu pääasiassa Eurooppaa kiertäville sirkuselefanteille. Tarve tälle paikalle on kova monien maiden kieltäessä villieläinten käytön sirkuksissa. Elefantit tarvitsevat turvallisen ja hyvän paikan viettää eläkepäiviään täällä Euroopassa.

www.elephanthaven.com

Myös Nepaliin ollaan vihdoinkin avaamassa ensimmäistä turvapaikkaa. Maassa on n. 200 elefanttia joten tarvetta myös tälle paikalle varmasti myös on!

www.nepalelephantsanctuary.org

Betty

Niin kuin olen aikaisemmassa tekstissäni maininnut, on vielä paljon elefantteja jotka odottavat pelastamista. Kun puhun pelastamisesta tarkoitan elefantin vapauttamista ihmiselle työskentelystä, vapautta kahleista ja väkivallasta. 

Tänään haluan kertoa teille Bettystä. Hän on yksi vapautta odottava elefantti, joka on kärsinyt aivan liian kauan. Betty menetti vapautensa vuonna 1969. Hän on nyt 50 vuotias elefantti, joka on työskennellyt vuosikymmeniä sirkuksessa, esiintyen ihmisille päivästä toiseen, peläten väkivaltaa joka valitettavasti on arkea monelle vankeudessa elävälle elefantille. Tällä hetkellä Betty on amerikkalaisen Garden Bros sirkuksen omistuksessa ja hänen terveydentilansa on herättänyt suurta huolta eläinrakkaissa ihmisissä ympäri maailmaa viime aikoina. 

kuva sivustolta www.petitionsite.com

Internetissä kiertävissä kuvissa sekä videoissa näkyy hyvin masentunut, elämänilon ja toivon menettänyt eläin. Bettyn kärsä on halvaantunut ja laahaa maata, syytä tähän ei tiedetä varmuudella. Betty kärsii myös kipeistä nivelistä ja  kävely on selkeästi vaikeaa - tästä huolimatta Betty joutuu työskentelemään lähes joka päivä ja kantamaan ihmisiä selässään. 

Video: CompassionWorks International

Betty tarvitsee meidän apua! Alla on useampi linkki vetoomuksiin Bettyn puolesta, allekirjoittaminen vie vain lyhyen hetken, mutta voi pelastaa tämän upean elefantin koko elämän, kiitos!  

https://www.onegreenplanet.org/ 

https://www.thepetitionsite.com/

https://www.change.org/

"Be the change you wish to see in the world"

Mahatma Gandhi

Uusi elämä

Olen aina ollut eläinrakas. Minulta on useasti kysytty mistä rakkauteni juuri elefantteihin on saanut alkunsa, valitettavasti en osaa vastata tuohon kysymykseen. Nämä viisaat, herkät ja ajoittain hyvin hassutkin lempeät jättiläiset ovat vain jossain vaiheessa hiljalleen hiipineet sydämeeni, eivätkä ne aio sieltä lähteä pois, onneksi. 

Vuosi 2017 oli käänteentekevä vuosi minulle ja minun elefantti-rakkaudelleni.. ja koko elämälleni itse asiassa. Oli ihan normaali päivä tammikuun alussa ja olin juuri lähdössä iltavuoroon töihin ja silloin se tapahtui: silmiini osui Facebook- julkaisu, jota en voinut ohittaa. Se julkaisu oli seuraamani järjestön Wildlife SOS:n valokuva iloisesti hymyilevistä ihmisistä elefanttien kanssa. Kuvatekstissä kysyttiin onko lomasuunnitelmat tälle vuodelle tehty, jos ei voisi heille tulla vapaaehtoistyöhön ja auttaa pelastettuja elefantteja ja karhuja! BING! Tuntui kuin kyseinen julkaisu oli kuin juuri minulle tehty, olin vain muutama päivä aikaisemmin tehnyt itselleni kuvakollaasin toiveistani tulevalle vuodelle ja kaikki kuvat taisivat liittyä matkailuun ja mukana oli kuvia elefanteista. 

Suunnitelmani sen vuoden lomille oli tosiaan vielä ihan täysin auki ja en ollut edes kuvitellut että loman viettäminen eettisesti elefanttien kanssa olisi mahdollista! Siltä seisomalta kirjoitin sähköpostia Intiaan ja taisin melkein myöhästyä töistäkin sen takia. Illan aikana töiden teko oli hieman tuskaista, odotin vain innoissani vastausviestiä.. ja sieltähän se saapuikin melko pian saman päivän aikana. Sain viestin täynnä kaipaamani tietoa mm. hinnoista ja majoituksesta ja innostuin entistä enemmän, tiesin että tuonne oli pakko lähteä, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Asiat etenivät melko pian ja vielä saman kuun aikana oli lentoliput Delhiin jo hankittu ja iso osa muistakin järjestelyistä tehty. En muista milloin jokin asia olisi edennyt niin hyvin ja helposti. 

Itse matka toteutui saman vuoden lokakuussa. Matkaa jouduin siis odottamaan monta kuukautta, mutta sinä aikana ehdin hyvin hoitaa loput järjestelyt ja säästää matkarahaa. 

Tässä vaiheessa en vielä ollut niin tietoinen monista elefantteja uhkaavista asioista ja vaaroista kuin olen tänä päivänä, mutta tiesin jo tuolloin että kaikki itseään hyviksi ja eettisiksi paikoiksi kutsuvat paikat eivät sitä valitettavasti ole. Totuus kulissien takana voi olla karmaiseva. Tiesin jo etukäteen hyvän taustatutkimukseni ansiosta, että tässä kyseisessä paikassa ei mitään kauheuksia tapahdu ja hyvillä mielin lähdin matkaan... Tietämättä vielä tässä vaiheessa miten paljon nämä kaksi viikkoa Intiassa muuttaisivat elämääni ja minua positiivisempaan suuntaan.

Wildlife SOS:n elefanttien- sekä karhujen pelastus- ja kuntoutuskeskukset sijaitsevat Mathurassa, Pohjois-Intiassa. Paikka sijaitsee lähellä Agraa josta löytyy myös kuuluisa Taj Mahal, joten en tietenkään voinut mennä sinne asti käymättä ihastelemassa tätä kuuluisaa monumenttia samalla reissulla. Siispä vietin muutaman päivän Agrassa ennen Mathuraan menoa. 

Mutta sitten paluu itse asiaan eli elefantteihin: Vietin siis kaksi viikkoa auttaen pelastettujen elefanttien hoidossa. Muutaman päivän vietin myös suloisten karhujen luona, heistä kerron lisää joku toinen päivä.. ne ansaitsevat ihan oman kirjoituksensa! 

Paikan elefantit on pelastettu mm. kerjäämästä kaduilta, temppeleistä, sirkuksista ja turisteja selässään kuljettamasta. Jokaisen koskettava taustatarina saa edelleenkin kyyneleet silmiini, mutta onneksi nämä elefantit ovat nyt turvassa ja saavat kokea rakkautta ja hoivaa.. mutta valitettavasti vielä pelastusta odottavia on paljon. 

Viikkojeni aikana pääsin mm. leikkaamaan paljon hedelmiä, joskus myös esim. sokeriruokoja. Autoimme hoitajia siivoamaan elefanttien aitauksia,  punnitsemaan sekä kuljettamaan rehuja ja tietenkin olemaan elefanttien kanssa! Unohtumaton ja upea kokemus! 

Ehdottomasti lempihetkeni joka päivä oli iltapäiväkävelyt elefanttien kanssa. Ennen meidän vapaaehtoisten tuloa aamuisin elefantit kävivät jo pitkällä, noin kymmenen kilometrin kävelyllä. Iltapäivisin niiden kanssa me pääsimme läheiselle pellolle olemaan ja viettämään aikaa niiden kanssa. Ne saivat olla täysin vapaana ja tehdä juuri mitä halusivat.. usein nämä söpöliinit halusivat nautiskella hiekkakylvyistä tai banaaneista, joita me saimme niille antaa. Oli upea tunne nähdä näitä upeita eläimiä niin onnellisena rankkojen elämänkokemusten jälkeen.

Wildlife SOS:n elefantit olivat ensimmäinen todellinen tutustuminen lajiin henkilökohtaisella tasolla ja voin vain sanoa, että sen jälkeen kun on syöttänyt banaania elefantille, kuunnellut sen herkkää "kehräämistä" sen kävellessä iloisesti ilta-auringonpaisteessa tai katsellut uima-altaassa köllöttelevää ja elämästä nauttivaa elefanttia, ei mikään muu enää tunnu miltään. Suomeen palattuani arki tuntui oudolta ja pian löysin itseni miettimästä tapoja auttaa elefantteja täältä Suomesta käsin ja kuinka pääsen taas maailmalle tapaamaan elefantteja, näistä aiheista myös lisää myöhemmin. 

Jos Sinua kiinnostaa myös vapaaehtoistyö tai vierailu Wildlife SOS:n keskuksissa Intiassa, tai jos haluat vaan tutustua heidän toimintaansa paremmin, lisätietoa löydät täältä: www.wildlifesos.org

Alku

Tässä se nyt on, minun oma blogi! Haaveenani on jo pitkään ollut aloittaa sellainen ja nyt koen oikean ajan tulleen! 

Elämässäni on paljon kiinnostuksen kohteita, mutta yksi ehdottomasti rakkain niistä on elefantit, joten miettiessäni blogin aihetta ei minun tarvinnut miettiä kauaa.. tai jos ihan totta puhutaan, elefantit saivat minut miettimään blogin kirjoittamista! Ympäri maailmaa on monia hienoja järjestöjä, blogeja ja facebook- sivustoja jotka on omistettu näille upeille eläimille, mutta Suomesta ei minun tietääkseni samanlaisia sivustoja löydy - ennen tätä. 

Kirjoitusteni avulla tahdon viedä teidät kanssani matkalle mm. elefanttien ihmeelliseen maailmaan, oli sitten kyseessä omia henkilökohtaisia tarinoita näiden majesteettisten eläinten kanssa, maalaamaani taidetta, valokuvia tai kertomuksia elefanteista maailmalla, tämä sivusto on paikka niille kaikille. Ajoittain täällä saattaa olla myös juttuja muista minulle rakkaista aiheista, mutta pääpaino on elefanteissa. 

Minä ja Maya 2017, Wildlife SOS, Intia.