Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sri Prae. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sri Prae. Näytä kaikki tekstit

Navann

Hei taas rakkaat blogini lukijat! Hieman on jo ehtinyt kulua aikaa kun viimeksi blogia kirjoittelin, mutta nyt vihdoinkin taas istun läppäri sylissäni ja valmiina kertomaan teille seuraavan elefantin tarinan, oletteko valmiina? 

Navann

Tänään haluan esitellä teille hurmaavan herran nimeltä Navann. Tämä sydäntensulattaja syntyi lokakuussa 2012 Thaimaan Elephant Nature Parkissa ja sen äiti on Sri Prae. 

Alunperin "tutustuin" tämän iloiseen kuusi vuotiaaseen nuorukaiseen Facebookin välityksellä -  ensin ENP:n omilla sivuilla ja myöhemmin huomasin sille olevan ihan omia fani-sivuja. Myös hänen oma hoitaja päivittää Navannin sivuilla ahkerasti pojan kuulumisia kuvin ja videoin. 


Yleisesti ottaen elefanttien lisääntymistä "vankeudessa" ei katsota hyvällä, mutta yleensä silloin on kyseessä paikat, joissa elefantit tekevät edelleen rankkaa työtä aamusta iltaan, joutuen vielä synnyttämään jälkeläisiä samaan kohtaloon. Pieninä ne ihastuttavat tietämättömiä turisteja pyörimällä  niiden sylissä tai vesivadeissa saaden palkinnoksi hellyyttä ja haleja ihmisiltä sen hetken ajan.. Aikuisuus tulee niillekin valitettavasti olemaan hyvin erilainen. Usein nämä kieltämättä hellyyttäviltä näyttävät elefantti-vauva videot päätyvät myös nettiin ja tuhansien ihmisten katsottaviksi ja edelleen jakamiksi. Näillä paikoilla ja videoilla on kuitenkin varjopuolensa, enkä millään lailla voi hyväksyä ja tukea sellaisia paikkoja. Monissa videoissa näkyy selvästi kahleita ja piikkejä, joita käytetään elefantin hallitsemiseen ja satuttamiseen. 

Elephant Nature Park ja Navann ovat kuitenkin täysin eri asia. ENP:ssä ei tarkoituksella teetetä lisää elefantteja, vaan joskus luontoäiti ottaa ohjat käsiin ja vastakkaista sukupuolta olevat elefantit kohtaavat viettäen hellän hetken keskenään..  ja lähes kaksi vuotta myöhemmin saattaa syntyä pieni yllätys ihastuttamaan lauman arkea! Niin kävi juuri Navannin kohdalla. Niin kuin aiemmin kerroin, on sen äiti minun sydämestä paikan saanut Sri Prae. Isän on sanottu olevan Hope, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, on isäksi ollut muitakin ehdokkaita. 

Sri Prae, Navannin äiti 

Navann oli alunperin yhdessä muun lauman kanssa, mutta tällä hetkellä se asuu omassa isossa aitauksessaan eri paikassa kuin sen äiti ja muu lauma. Navann on leikkisä ja iloinen poika, ja sai paljon huomiota pikkuisena äitinsä lisäksi monilta "tädeiltään"  eli lauman muilta naaras elefanteilta. Muun muassa Sri Praen paras ystävä Jokia on auttanut pojan kasvatuksessa paljon, omasta sokeudestaan huolimatta se on ollut erinomainen opettaja ja ystävä. 

Syy mainitsemaani eristykseen on sen tulo teini-ikään, silloin se saattaa olla arvaamaton pieni hormonipesäke. Laumasta pikku hiljaa erkautuminen on täysin luonnollista: Aikuiset urokset elävät omissa oloissaan ja hakeutuvat naaraiden seuraan ainoastaan kiima-aikaan. 

Sen eristykseen on valitettavasti myös toinen syy: Se on aiemmin saanut vakavan virus-tartunnan (EEHV). ENP:hen pelastettiin iso lähes kahdenkymmenen elefantin lauma, ja osa sen jäsenistä kantoi kyseistä virusta ja valitettavasti Navann oli yksi niistä nuorista elefanteista, joka sai tartunnan. Navannin kohdalla ehdittiin jo pelätä pahinta, mutta selvittiin onneksi säikähdyksellä. Sitä tarkkaillaan varmuuden vuoksi edelleen ahkerasti ja osaava henkilökunta pitää huolta sen, niin kuin kaikkien muidenkin elefanttien, terveydestä. Navann voi nyt hyvin ja on terve ja vahva nuori uros. 

Navann, akryyli 2019. 

Olin erittäin onnekas kun pääsin näkemään tämän sydäntensulattajan paikan päällä tammikuussa osallistuessani Arte For Elephantsin järjestämälle Big Elephant Magic retriitille.. ja täytyy myöntää, että tämä nuori mies lumosi minut heti kättelyssä. Se elämän ilo tarttui varmasti meihin kaikkiin paikan päällä olleisiin. Nytkin tätä kirjoittaessa huomaan hymyileväni ja ajatuksissani olen taas Elephant Nature Parkissa Navannin aitauksen luona. Ihan vatsan pohjassa asti tuntuu ilon tunne. 


Navann päiväuinnilla

Navann on nyt kuusi vuotias ja siitä odotetaan kasvavan koko paikan kookkain uros. Aika näyttää minkälainen aikuinen siitä kasvaa ja tuleeko siitä mahdollisesti isä tulevaisuudessa. Innolla seuraan sen puuhia ja leikkejä jatkossakin. Toivottavasti se sai myös muutaman uuden fanin tämän tekstin myötä? 

Lisätietoa, kuvia ja paljon muuta Navannista ja muista ENP:n asukkaista löytyy Elephant Nature Parkin sivuilta: https://www.elephantnaturepark.org

Halutessaan voi sponsoroida valitsemaansa elefanttia ja olla näin osa mahtavaa ENP "laumaa".