Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huulikarhu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huulikarhu. Näytä kaikki tekstit

Päivät karhujen kanssa

Tämän päivän aihe ei käsittele norsuja vaan karhuja - ja tarkemmin sanottuna huulikarhuja! Näihin söpöihin pikku veijareihin pääsin tutustumaan myös Intian matkallani ja olen niistä jo hieman aiemmissa kirjoituksissani maininnut. 



Huulikarhu, eli englanniksi Sloth bear, on paljon pienempi, ja muutenkin hieman erinäköinen kuin karhut joihin me olemme täällä Suomessa tottuneet. Tämä karhulaji elää Etelä-Aasiassa ja sen ruokavalio on myös hyvin erilainen kuin muilla karhuilla. Intiassa näin niiden syövän puuroa ja hedelmiä. Minulle myös kerrottiin niiden syövän lihaa vain jos ne löytävät kuolleen eläimen. Yhdessä aitauksessa karhujen kanssa eleli kauris sulassa sovussa niiden kanssa, ilman pelkoa tulla syödyksi! En varmaan koskaan unohda sitä vauhtia jolla karhut söivät puuronsa.. ja mikä ääni siitä lähti! 

En voi myöskään olla mainitsematta niiden herttaisia nappisilmiä,  joilla ne minua tuijottivat odottaessaan ruokaansa jota heille valmistin- oli sitten kyseessä hedelmien pilkkominen tai puuron annostelu. Ehkä jos karhu tulisi luonnossa vastaan, en jäisi samalla lailla sen silmiä ihastelemaan.. mutta nyt otin kaiken ilon irti.. samalla kun tietenkin tein töitä. 

Tunnetuin fiktiivinen huulikarhu taitaa olla Rudyard Kiplingin kirjoittaman Viidakkokirjan Baloo. 

Huulikarhut ovat ainakin ennen olleet turisteille tutumpia "tanssivina" karhuina. Niitä on siis käytetty muun muassa juuri Intiassa turistien viihdyttäjinä ja niiden tanssi on saanut monet ihmiset pysähtymään ja antamaan sen omistajalle rahaa. Ihan niin kuin elefanttiratsastuksien kohdalla, myös tanssivien karhujen tausta on julma ja kivulias. Ainoa asia mikä saa karhun "tanssimaan" on kipu jota sille aiheutetaan. 

Keskuksessa voi lukea pelastettujen karhujen tarinoita. 


Intiassa ei ole enää yhtään tanssivaa karhua - Kiitos Wildlife SOS:n. Kyseinen järjestö itseasiassa perustettiin vuonna 1995, Kartick Satyanarayanin ja Geeta Seshamanin toimesta, näiden karhujen pelastamiseksi. Myöhemmin tuli mukaan norsujen ja monien muiden eläinten auttaminen. 






Vapaaehtoisjaksoni aikana vietin muutaman päivän karhujen kanssa valmistellen niille ruokaa, pesien niiden uima-altaita sekä nukkumistiloja ja muutenkin auttaen hoitajia. Oli todella mahtava kokemus, jota muistelen vielä mummona kiikkustuolissa. Täytyy myöntää, että oli melko jännä tunne astua karhujen aitaukseen! Minun piti useasti varmistaa, että karhut olivat muualla kuin kyseisessä aitauksessa ennen kuin astuin itse sinne! Kun pesimme yhtä karhujen uima-allasta, viereisessä aitauksessa uiskenteli yksi karhuista hieman sivusilmällä meidän puuhia seuraten. 


Olisin voinut vaan seurata näiden karhujen temmellystä ja leikkiä tunnista toiseen. Niillä on isot aitaukset täynnä virikkeitä, ja ennen kaikkea kavereita joiden kanssa leikkiä. Sydäntä lämmitti myös se tieto, ettei ainakaan Intiassa näiden karhujen tarvitsee enää tehdä töitä ja kärsiä. 





Karhuilla on aitauksissaan muun muassa isoja telineitä joissa roikkua ja vaikkapa nukkua. Usein isot vapaaehtoisryhmät pääsevät auttamaan niiden rakentamissa. Tällä reissulla meitä oli kaksi, joten meitä ei tähän hommaan laitettu.. 

Vaikka alunperin  matkustin Intiaan elefanttien takia, pakko on myöntää, että myös nämä karhut saivat paikan sydämestäni melko nopeasti. 

Ehkä koskettavin karhu-tapaaminen oli Mowglin kanssa. Mowglista kirjoitettiin uutisissa surullisesta syystä vuonna 2017, ennen kuin matkustin Intiaan: sen emo kuoli sähköiskuun Mowglin ollessa pieni pentu, vain kymmenen viikkoa vanha. Mowgli löydettiin tarrautuneena kuolleeseen emoonsa ja se pelastettiin Wildlife SOS:n karhujen pelastus yksikköön. Siitä asti se on myös asunut siellä. Minulla oli kunnia tavata tämä komea poika, Tänä päivänä se on jo kasvanut isoksi ja on oppinut paljon uusia asioita ja pikku hiljaa selvinnyt emonsa menetyksestä. Hänen ja muiden pelastettujen  eläinten kommelluksia voi seurata esimerkiksi Wildlife SOS:n facebookista ja youtube- kanavalta. 

Video Mowglista Wildlife SOS:n youtube kanavalta.