Translate

Sannan kultaiset säännöt

Eläinsuojelu on ollut minulle hyvin tärkeä asia jo pitkään. Oman äänensä antaminen viattomien  eläinten puolesta, jotka eivät pysty puolustamaan itseään, voi olla hyvin palkitsevaa, varsinkin jos niiden puolesta puhuminen tuhansien muiden kanssa johtaa lopulta eläimen vapauttamiseen kurjista oloista. 

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa: vaikka kuinka paljon jonkun tietyn eläimen tai eläinryhmän puolesta tekee työtä, jakaa ja allekirjoittaa vetoomuksia, ei eläintä kuitenkaan voida pelastaa.  Aina on myös moni muu jonossa odottamassa omaa pelastusvuoroaan. Kaikki tämä voi ajoittain olla hyvin raskasta ja ainakin minusta tuntuu, että se tuska imee ajoittain minusta kaikki voimat. 

Myös jo pelastettujen eläinten keskuudessa on surua, kun esimerkiksi rakastettu eläin kuolee joko pitkäaikaisen- tai äkillisen sairastumisen takia. Elefantit ovat hyvin empaattisia ja tunnetusti surevat pitkän aikaa kuolleita tovereitaan. Ne käyvät usein vuodesta toiseen kunnioittamassa kuolleen perheenjäsenensä muistoa. Ollessani vapaaehtoisena Intiassa, yksi heidän elefanteistaan - Mohan- oli hyvin sairas ja valitettavasti kuoli muutama päivä kotiinpaluuni jälkeen ja sitä jäi suremaan niin sen elefantti- kuin myös ihmisperhe ja tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Jokunen viikko sitten ikuiseen uneen nukahti myös upea Wassana Thaimaan Sunshine for Elephants projektissa, jossa vierailin tammikuussa. Hänen kuolemaansa käsittelin maalaamani taulun muodossa. Viimeisin suru-uutinen kohtasi elefanttipiirejä tänään uutisen Giudan äkillisestä kuolemasta leviten sosiaalisessa mediassa elefantti-ystävien keskuudessa. Guida oli yksi kolmesta Brasiliassa sijaitsevan Global Sanctuary for Elephantsin asukkaista. Näissä tilanteissa tieto siitä, että eläin sai olla viimeiset vuodet hyvässä paikassa tuo lohtua surun keskellä. 

Wassanan muistoksi maalaamani taulu. 

Miten meidän sitten pitäisi suhtautua kaikkeen siihen kärsimykseen mitä näemme ympärillämme, oli sitten kyseessä ihmisen, eläimen tai itse Äiti Maan tuska? Tämän tekstin avulla yritän hieman avata  lisää omia ajatuksiani ja kokemuksiani asian suhteen. 

Minä olen ns. erityisherkkä ( HSP = Highly sensitive person) joka lyhyesti selitettynä tarkoittaa ihmistä, joka reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Koen herkkyyden olevan ajoittain erittäin positiivinen ominaisuus, mutta myös hyvin voimia vievää ja henkisesti kuormittavaa. Kun puhutaan eläinsuojelusta, voi se ilman tätä ominaisuuttakin olla hyvin raskasta. 

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja se sanonta on erittäin osuva kun puhutaan eläimistä, niiden oikeuksista ja niiden suojelusta. On päiviä, jolloin tuntuu ettei pysty käsittelemään enää yhtään surullista uutista ja on pakko sulkea tietokone, älypuhelin ja TV - sulkea kokonaan julma maailma hetkeksi pois mielestä. Mutta samaan aikaan koen, etten voi sivuuttaa tuskaa ympärilläni ja olla tekemättä mitään. Näiden kahden toiminnan ja tuntemuksen välillä pyrin jatkuvasti löytämään kultaisen keskitien sallimalla itselleni luvan unohtaa maailman tuska hetkeksi ja sitten osan ajasta keskityn täysillä eläinten auttamiseen tavalla tai toisella. Pitää aina muistaa huolehtia itsestään ensin, jotta pystyy auttamaan toisia. "tyhjästä kupista on vaikeaa kaataa". 

Minulle parhain tapa "ladata akut" on maalaaminen ja taide koko sen upeassa kirjossaan. Yllättäen ja pikkuhiljaa taiteesta on tullut yksi tapa minulle tuoda elefantti-asiaa julkisuuteen ja toivon mukaan myös tulevaisuudessa tapa auttaa konkreettisesti tätä upeaa lajia. Taiteessani keskityn pääasiassa niihin upeisiin voiton hetkiin ja onnellisiin tarinoihin. Jokainen maalaamani taulun "muusana" ja mallina ovat tapaamani pelastetut elefantit. 

Maya nauttii vapaudestaan Intiassa 2017 
Tämän blogin ja Facebook-sivuston perustaminen, vapaaehtoistöiden ja taiteen tekemisen ohella, on minun henkilökohtaisesti suurin tapa vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Meidän jokaisen on löydettävä meille itselle mielekkäin tapa elää, olla ja halutessaan auttaa toisia. Silloin, etenkin me erityisherkät, jaksamme hieman paremmin. Välillä blogia kirjoittaessani tai Facebook sivustolla artikkeleja ja vetoomuksia jakaessani pyrin laittamaan itseni toisten, eli teidän lukijoiden, asemaan. Vaikka olen herkkä, olen kovettanut jo tietyllä tasolla sydämeni elefanttimaailman julmuuksiin - vaikka onneksi kaikelta ei voi sydäntään kovettaakaan- esimerkiksi jo pelkästään Phajaanin ajatteleminen saa joka kerta kyyneleet silmiini. Phajaania olen jo lyhyesti aiemmassa kirjoituksessani käynyt läpi, mutta kerrattakoon sen tarkoittavan villin elefantin "kesyttämistä", ns. "sielun murskausta" eli vähintään viikon jaksoa, jonka aikana elefanttia kidutetaan kammottavilla menetelmillä kunnes se unohtaa olevansa villieläin. Välillä siis pohdin, onko jakamani tieto liian paljon joillekin teistä? En kuitenkaan halua ahdistaa teitä ihania lukijoitani ja ajaa teitä pois blogini ääreltä kauhunsekaisin tuntein. Pyrin jakamaan, niin blogini sekä Facebook sivuni puolella,  enemmän onnellisia juttuja, pelastamistarinoita ja esittelemään turvapaikoissa tai vapaana luonnossa elävien elefanttien tarinoita. En kuitenkaan myöskään halua - enkä voi- unohtaa sitä kolikon pimeämpää puolta. Jos emme tiedä mikä on vikana, emme pysty tekemään muutosta omassa käytöksessämme tai ajatusmaailmassamme. 

Mielenosoituksessa Intian temppelielefanttien puolesta Lontoon Intian suurlähetystön edessä 2018. 


Meillä Suomessa ei enää ole elefantteja sirkuksissa, eikä muutenkaan niitä täältä löydy. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä olisi paljon parannettavaa siinä, miten kohtelemme elefantteja. Suurin tapa miten voimme vaikuttaa elefanttien, ja muidenkin eläinten, hyvinvointiin on oma käyttäytymisemme ulkomailla matkustettaessa: ei elefanttilla ratsastusta, ei villieläinselfieitä, villieläinesityksiä, kuten esim. vesieläinpuistojen delfiini- ja valasshowt. Esimerkiksi surullisen kuuluisat selfiet huumattujen ja kahlittujen tiikereiden kanssa ovat järkyttäviä. Omilla valinnoillamme  voimme tehdä isoimman muutoksen. Jos kukaan ei halua enää tiikeriselfieitä tai ratsastaa elefantilla, ei sille bisnekselle ole enää tarvetta. 

Pelkästään eläinsuojelu-asioiden ja niihin liittyvän tuska ei ole ainoa voimia vievä asia, uskon että seuraavan asian kohdalla monet meistä pystyvät samaistumaan: puhun nyt siitä, miten paljon auttamista on tarpeeksi? Tuntuu loputtomalta suolta pelkästään esimerkiksi kävellä Helsingin keskustassa ja väistellä jatkuvalla syötöllä arvokasta työtä tekeviä "feissareita" eli ihmisiä jotka tarjoavat ihmisille mm. mahdollisuutta alkaa kuukausilahjoittajaksi. Järjestöjä on monia, ja kaikki ajavat todella hyviä asioita - oli sitten kyseessä luonnon- tai eläinsuojelu, ihmisoikeudet tai jokin muu hieno kohde. Vuosia olin mukana tukemassa kuukausilahjoittana lukuisia eri järjestöjä, mutta jossain vaiheessa on pakko rajata ja keskittyä vain yhteen, tai korkeintaan kahteen sydäntä lähellä olevaan asiaan ja kohteeseen. Isäni sanoja lainatakseni: " Sinä et voi pelastaa koko maailmaa". 

Vaikka välillä tuntuu pahalta, on täysin hyväksyttävää sanoa ei ja keskittyä vain pieneen osaan tarjolla olevista mahdollisuuksista auttaa. Ei määrä vaan laatu. Avun täytyy kuitenkin tulla suoraan sydämestä eikä velvollisuuden tunteesta. 

Vaikka ajoittain vielä koen ahdistusta siitä, että olen lopettanut joitain kuukausilahjoituksia ja vapaaehtoistyövelvollisuuksiani, pääasiassa olen ylpeä ja iloinen päätöksistäni. Nyt pystyn auttamaan enemmän niitä järjestöjä, joiden toiminnan koen kaikista eniten lähellä sydäntäni. 

Tämän tekstin loppuun voisin siis tehdä pienen yhteenvedon, miten selvitä ja toimia tässä isossa maailmassa, joka on täynnä apua tarvitsevia ja täynnä vääryyksiä, jotka odottavat muutosta parempaan. 

Kutsun näitä "Sannan kultaisiksi säännöiksi": 

  • Pidä itsestäsi huolta - on täysin hyväksyttävää ottaa "aikalisä" tarvittaessa.
  • Älä anna surullisten uutisten masentaa ja musertaa - keskity positiivisiin asioihin enemmän. 
  • Et ole yksin auttamassa koko maailmaa - keskity itselleni tärkeimpiin kohteisiin. 
  • Matkustaessa maailmalla toimi eettisesti kohdatessasi villieläimiä - omilla valinnoillamme on suuri vaikutus. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti