Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste eettinen matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eettinen matkailu. Näytä kaikki tekstit

Oodi ystävyydelle

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogini lukijat! Meillä Suomessa tänä päivänä erityisesti muistetaan ystäviä, muualla maailmassa tämä päivä on usein omistettu rakkaudelle ja rakastavaisille. Tänä vuonna haluan kirjoittaa teille muutaman sanan elefanttiystävistäni ja niiden ystävyyssuhteista.


Maya & Phoolkali 2017


Elefantit ovat tunnetusti hyvin perhe- ja lauma keskeisiä ja myös niiden ystävyyssuhteet ovat vahvoja. Jopa vuosikymmenien eron jälkeen ne muistavat toisensa ja nämä tapaamiset ovat aina erittäin
koskettavia. Youtubesta löytyy helposti esimerkiksi sirkuselefantti Shirleyn ja Jennyn jälleen-näkeminen.


Vuonna 2017 ollessani vapaaehtoistöissä Intiassa sain nähdä ensimmäisen kerran paikan päällä upeita ja koskettavia elefanttiystävyyksiä. Ensimmäisenä voisin mainita herttaisen kaksikon Peanutin ja Coconutin – tuttavallisemmin Coco. Nämä tytöt kuuluvat niin sanottuun ”pähkinälaumaan”. Ne pelastettiin yhtä aikaa sirkuksesta uroselefanttien Walnutin ja Macadamianin kanssa.

Elefantit pelastettiin vuonna 2015 ja Peanut oli silloin vain kuusivuotias ja Coco 12-vuotias. Nämä kaksi ovat aina olleet erottamattomat... varmasti rankat elämäkokemukset sirkuksessa toivat nämä nuoret tytöt vielä läheisimmiksi toisilleen.

Nähdessäni tytöt Wildlife SOS:n pelastus- ja suojelukeskuksessa vuonna 2017 olivat ne pelastettu muutamaa vuotta aiemmin, näin ne uudelleen kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 2019 ja voi kuinka isoja tytöistä oli tullut! Jälleennäkeminen oli tunteellinen ja ikimuistoinen... ainakin minulle. Tytöt olivat yhtä erottamattomat ja herttaiset. Kun Coco muiskaisi pusun kärsällään Peanutin poskelle, meinasi onnen kyyneleet kihota silmiini. Tästä tapaamisesta valmistui kuluneella viikolla myös taulu. Pitkään olen halunnut maalata tytöt ja nyt vihdoinkin sille oli oikea hetki.

"Peanut & Coconut" Akryyli kankaalle, 2021

Olen viimeksi tainnut maalata elefanttitaulun lähes vuosi sitten Afrikan matkani jälkeen, kun maalasin upean Afrikan elefantti Craigin. Olen sen jälkeen maalaillut tilaustöitä ja harjoitellut muiden eläinten, kuten leijonien ja muiden kissaeläinten maalaamista. Voi, kuinka ihanaa oli taas maalata elefantteja! Niitä olen eniten maalannut ja siksi niiden maalaaminen on myös kaikkein vaivattominta ja helpointa. Tuntui tietyllä tavalla, että olin ”palannut kotiin”.

Toinen ihana ystävyyssuhde, jota en voi olla mainitsematta on elefantit Maya ja Phoolkali. Ne asustavat myös samaisessa Wildlife SOS:n keskuksessa ja ne ystävystyivät vasta paikan päällä keskuksessa. Peanutin ja Cocon tavoin ovat nämäkin tytöt erottamattomat. Ajoittain heidän laumaansa on yritetty tutustuttaa uusia pelastettuja elefantteja – mutta tuloksetta. Muistelen, että etenkin Phoolkali on suojeleva ystävänsä suhteen eikä laumaan noin vaan muut pääse. Mayasta ja Phoolkalista olen aiemmissa blogikirjoituksissani kirjoittanut. Niiden kanssa olen viettänyt eniten aikaa ja ehkä siksi näillä kahdella on erittäin rakas ja tärkeä paikka sydämessäni.

Maya pelastettiin vuonna 2010 ja Phoolkali liittyi perheeseen jokunen vuosi myöhemmin eli vuonna 2012.

Myös näistä tytöistä on syntynyt taulut... ja ne olivat muuten ihan ensimmäiset taulut näistä elefanteista. Ehkäpä joku päivä syntyy myös yhteistaulu... aika näyttää.

Ei kahta ilman kolmatta: Seuraava ystäväpari löytyy Thaimaan Elephant Nature Parkista. Jokia ja Sri Prae ovat hellyttävä kaksikko, jota muistelen aina lämmöllä ja seuraan niiden puuhia ahkerasti ENP:n somekanavilta. Jokia on sokea, joten sille ystävän tuki ja turva on etenkin korvaamatonta. Sen ensimmäinen ystävä ENP:Ssä oli elefantti nimeltä Mae Perm. Niiden ystävyys alkoi vuonna 1999 ja jatkui Mae Permin kuolemaan saakka eli vuoteen 2016 - niiden ystävyys oli ENP pisin. Mae Permin kuolema oli Jokialle iso isku ja suru, onneksi surun jälkeen paistoi taas aurinko ja Sri Praestä tuli Jokian uusi paras ystävä. 



Samanlaisia tarinoita löytyy ympäri maailmaa monia, mutta valitettavasti myös tarinoita yksinäisistä elefanteista löytyy ihan liikaa. Vähän väliä saamme kuulla kauheista – ja yksinäisistä oloista – pelastetuista elefanteista, jotka vihdoinkin pääsevät olemaan elefantteja ja tutustumaan, sekä ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Kambodzaan Pakistanista pelastettu Kaavaan on alkanut luomaan uusi ystävyyksiä uuden kotinsa naaraselefanttien kanssa, innolla odotan miten ne ystävyydet kehittyvät.

Kaavanin tarinan on edennyt onnelliseen vaiheeseen, mutta vielä moni elefantti elää yksinäisyydessä täysin ilman oman lajitoverin tukea ja turvaa – Lucy Edmontonissa Kanadassa ja Anne Wiltshiressä Britanniassa ovat vain muutamia mainitakseni. Ranskassa pelastusta odottaa muun muassa Dumba - elefantti, joka löydettiin joku aika sitten piilotettuna kaatopaikkaa muistuttavan paikan vierestä. Sen olinpaikasta ei ole ennen tätä ollut tietoja vuoden 2018 jälkeen. Sen puolesta taistellaan parhaillaan ja toivon mukaan Dumba saa kunnian olla ensimmäinen Ranskan Elephant Havenin asukas! Dumban tilannepäivityksiä voi lukea Elefanttiniityn Facebook-sivustolta.

Vuoden vaihteessa yritykseni Sanelie Art on tehnyt uusia alue valtauksia ja alkuperäisten taulujeni  ja printtien lisäksi saatavilla on nyt mm super-ihania kangaskasseja ja mukeja. Niin kuin ennenkin, menee tuotosta 10 % hyväntekeväisyyteen, kohteena jo aiemminkin mainittu Elephant Haven Ranskassa. 

Huhtikuussa Wildlife SOS järjestää perinteisen hyväntekeväisyyshuutokaupan netissä, tänä vuonna kaksi minun alkuperäistä työtäni matkustaa Amerikkaan ja osallistuu huutokauppaan. 

Toivottavasti tämä meneillään oleva vuosi tuo mukanaan monia tärkeitä elefanttipelastuksia ja niiden myötä uusia, elintärkeitä ystävyyssuhteita. <3 

Halaus päiväänne!

Sanna


Linkkejä: 

https://linktr.ee/SanelieArt

https://wildlifesos.org/

https://www.elephanthaven.com/en/home

Dumba vetoomus

 

Pieni leijonan karjaisu taiteilijan sydämessä

Tiedätkö sen tunteen kun vuosi lähestyy loppuaan ja odotat innolla seuraava vuotta.. koska siitä tulee varmasti ainakin tuplasti niin mahtava kuin edellisestä…. mutta sitten tuli vuosi 2020. En aio edes mainita sitä pelottavaa K-sanaa ja pandemiaa, eiköhän me kaikki olla kuultu siitä jo ihan tarpeeksi. Vaikka tähän vuoteen mahtuu paljon pelkoa, surua ja epätietoa – kuuluu siihen paljon positiivistakin. Erikoiset ajat ovat saaneet ainakin allekirjoittaneen pohtimaan elämäänsä ja melko pitkän ”apaattisen eristäytymisen ja Netflix-täyteisen kauden” jälkeen olen nyt loppuvuonna herännyt henkiin ja valmiina uusiin haasteisiin, päästämään "pienen sisäisen leijonani" karjumaan. Kohdallani se tarkoittaa oman Sanelie Art yrityksen eteenpäin viemistä ja uudistamista sekä yhä useamman ihmisen tavoittamista taiteeni ja tarinoideni avulla. Tänä vuonna perustin omat sivut Taidesivut. netiin. Sieltä löytyy myytäviä taulujani sekä jatkossa sieltä löytyy tietoa mm. tulevista näyttelyistä. Ajatuksena on piakkoin myös avata myös isompi verkkokauppa, johon tulisi muitakin taidetuotteitani myyntiin – stay tuned!






Meidät ihmiset ja asiat usein luokitellaan tiettyihin luokkiin ja tyyppeihin. Esimerkiksi: Oletko herkkä, introvertti tai vaikkapa puhelias ekstrovertti?

Yleisesti ottaen en tykkää lokeroida ihmisiä tai asioita, itse haluan ajatella laatikon ulkopuolelta… tai suoraan sanottuna haluaisin hajottaa koko hemmetin laatikon, en kestä ajatusta että meidän kuuluu toimia tietyin tavoin, opiskella, saada työpaikka, rakastua ja perustaa perhe – uskon oman tien kulkemiseen. Itse kuitenkin joka tapauksessa, vastoin omia ohjeitani, ”lokeroin” itseni helposti erityisherkäksi introveriksi, ”muutamilla” ekstrovertin piirteillä… niistä ehkä huomattavin piirre on puheliaisuus.. ajoittain tuskaisen loppumaton höpöttäminen esimerkiksi elefanteista ( kysykää perheeltäni tai vaikkapa työkavereiltani, he voivat todistaa tämän! ) Mutta muuten koen olevani hyvin introvertti – viihdyn omissa oloissani ja koti-ilta kissa kainalossa ja Jane Austenin novelli kädessä on minun oma käsitykseni taivaasta. Ehkä juuri introvertti puoli minussa aiheuttaa ajoittain ylitsevuotavan rakkauden eläimiin ja avaa portit niiden ymmärtämiseen sekä mahdollistaa kyvyn asettua niiden asemaan.

Ne jotka vähääkään tuntevat minut, tietävät että rakastan eläimiä (joskus jopa minulle täysin tuntematon ihminen on tunnistanut minut ”elefantti-Sannaksi”).. mutta ehkä kaikki eivät tiedä, että joitain eläimiä myös pelkään. Onko kyseessä ehkä tapaamiani suuret, monen tonnin elefantit tai vaikkapa parin metrin etäisyydellä näkemäni leijonat Afrikassa? Ei. Vastaus kysymykseen on itseasiassa hieman nolo: En ole koskaan pelännyt elefantteja tai leijonia (vaikka ehkä pitäisi). Niiden lähellä olo tuo minulla rauhaa, rauhaa jota en ole koskaan ennen kokenut. Kun en ole esimerkiksi vapaaehtoistyömatkalla Intiassa tai seikkailemassa Pohjois-Thaimaan eettisissä elefanttien turvapaikoissa, sydämeni kaipaa sitä rauhaa ja sitä tunnetta kun olen näiden uskomattomien eläinten lähellä. Tai kun istuin keskellä Kenian Masai Maraa autossa parin metrin päässä kolmesta leijona veljestä, koin jotain maagista ja täysin käsittämätöntä onnea… 


Mutta mikä eläin tai eläimet minua sitten pelottaa – kuulen teidän kysyvän uudelleen (anteeksi pitkä, mutta hyvin tärkeä alustus vastaukseeni) noh, minä pelkään…. kaikkia pieniä ja nopeita eläimiä ja ötököitä.. kyllä, olen juuri se kiljuva, tuoleille hyppivä nainen joista on voinut lukea kirjoista jo vuosisatojen ajan. Kotona ehkä pahin pelko on parvekkeella -parvekelasien kiinni ollessa- lentävä lintu. Joka tuntuu siinä oman pelkonsa ja ahdistuksensa keskellä muuttuvan 120 kilometriä tunnissa kiitäväksi urheiluautoksi. Jos ja kun lintu on jostain tuuletusaukosta päässyt livahtamaan tälle lasitetulle parvekkeelleni on minulla kaksi vaihtoehtoa: 1. sulkea kissani toiseen huoneeseen ( koska en halua lintupaistia talooni) – suojata kasvoni esimerkiksi pyyhkeellä ja astua rohkeasti parvekkeelle hysteerisen linnun seuraksi ja toivoa että saan parvekelasin auki ja linnun takaisin vapauteen ennen kuin se puhkaisee kauniit, laserleikatut silmäni TAI vaihtoehto 2) puhelin käteen ja soitto isille. Vaihtoehto johon olen valitettavan usein päätynyt…. Ainakin silloin kun vielä vanhempani asuivat hieman lähempänä. Mutta viime vuosina olen jo oppinut ehkäisemään pelottavat lintuhyökkäykset ja olen siis voinut elää huolettomampaa elämää. Jes. Toinen eläin jota pelkään on… hämähäkit ja muut omituiset mönkijät. kyllä, tuo naisia jo vuosisatoja pelotellut pikkuhyönteinen. Itseasiassa syy miksi ”pelkään” (pelko on ehkä liian vahva sana..) niitä on seuraava: olen jostain lukenut että elämänsä aikana ihminen syö unissaan keskimäärin seitsemän ( muistaakseni luku oli tämä) hämähäkkiä elämänsä aikana! KYLLÄ! Tämä tieto on saanut mielikuvitukseni laukkaamaan lujaa ja ajoittain aiheuttanut unettomia öitä. Voitte vaan kuvitella ahdistukseni kun Afrikan Masai Maran telttamajoituksessa kämppikseni luuli vessanlattialla kävelevän skorpionin.. joka sitten katosi johonkin telttamme syövereihin! kauan kestäneen etsintäoperaation ja panikoinnin jälkeen me luovutimme ja kömmimme sänkyihin hyttysverkkojen alle ja taisimme nukkua peloissamme taskulamput käsissä. Noh, aamulla saimme kuulla ettei skorpioneja saati sitten muitakaan myrkyllisiä ötököitä kyseisellä alueella ole… pystyimme siis huokaisemaan helpotuksesta ja keskittymään yöaikaan leiriämme kiertäviin leijoniin ja hyeenoihin.

Afrikan matka kaikkine pelottavine ”feikki-skorpioni" hyökkäyksineen oli yksi elämäni, ja etenkin tämän vuoden kohokohdista ja se on synnyttänyt paljon uutta taidetta. Yleensä maalaan pelkästään tapaamiani, tuttuja eläimiä mutta tänä vuonna olen alkanut myös maalaaman eläimiä joita en ole tavannut, mutta joiden kohtalo on koskettanut sydäntäni paljon. Paljon kyyneliä olen vuodattanut lukuisten eläinten surullisten kohtaloiden takia, mutta onneksi tähän vuoteen on mahtunut paljon onnen kyyneleitäkin. Loppuvuoden paljon huomiota herättänyt elefanttipelastus sai minut hyppimään onnesta ja kiljumaan teinityttömaisesti, jopa kesken työpäivän. Maailman yksinäisimmäksi elefantiksi tituloitu Kaavan (josta olen aiemminkin kirjoittanut) pelastettiin vuosien kovan työn tuloksena Pakistanilaisesta eläintarhasta, mukana taistossa oli myös muusikko Cher. Kaavan lensi Pakistanista monen tunnin lennon Kambodzaan. Siellä se saa viettää loppuelämänsä onnellisena toisten lajitovereidensa kanssa. Tällaiset uutiset saavat sydämeni laulamaan Hallelujaa. Jokainen pelastus tuo toivoa muillekin vankeudessa eläville eläimille.. ja niiden puolesta taisteleville ihmis- enkeleille.





Ehkäpä ensi vuosi tuo mukanaan minun maalaaman Kaavan taulunkin, se olisi ihanaa. Maalaaminen on minulle hyvin intuitiivinen kokemus – en aina itsekään tiedä minkälainen taulu lopulta syntyy--- tai kuka siihen ilmestyy. Joskus vaan joku eläin ”ilmoittaa” minulle että nyt on aika hänen taululleen. Tauluni ovat tietyllä tapaa lapsiani ja siksi en aina heti pysty uusia taulujani laittamaan myyntiin. Esimerkiksi tammikuussa syntynyt gebardi-tauluni päätyi vasta nyt jokin aika sitten myyntiin. tuntui, että nyt oli aika.

Mikä saa sinun sydämesi lyömään hiukan nopeammin? Minkä puolesta olet valmis taistelemaan?

Onko tämä vuosi saanut sinut kulkemaan nopeammin kohti omia unelmiasi? Kuulisin mieluusti tarinasi!

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta, ensi vuonna taas uudet ja toivon mukaan paremmat kujeet!

Sanna






Sanelie Art löytyy näiltä sivuilta: 

https://www.taidesivut.net/sanelieart/taidemyynti  

https://www.instagram.com/sanelieart/

https://www.facebook.com/sanelieart

Elefantteja ja elämää koronan aikana

On kulunut pitkä – hyvin pitkä – aika siitä kun olen viimeksi tätä blogia kirjoitellut. Tänään vietetään kansainvälistä elefanttien päivää, mikä voisikaan siis olla parempi päivä kirjoitella taas blogia elefanteista? Elefanttipäivää vietetään aina 12. elokuuta ja sen tarkoituksena on tuoda huomiota  Aasian-  sekä  Afrikan elefanttien ahdinkoon. 

Viime kirjoitukseni liittyi Afrikkaan ja siellä tapaamiini uskomattoman upeisiin eläimiin, ihmisiin ja paikkoihin. Paljon on tapahtunut sen kirjoituksen jälkeen.. Afrikka muuttaa ihmistä ja tapaa katsella maailmaa ja välillä onkin tuntunut vaikealta elää arkea täällä Suomessa niin upean kokemuksen jälkeen. Hieman Suomeen paluuni jälkeen tuntui koko maailman muutenkin pyörähtävän päälaelleen ja pandemia nimeltä Korona saapui. Itse työskentelen lähihoitajana hoiva-alalla, joten arkeni pysyi työnpuolesta lähes normaalina – töihin täytyi mennä koronasta huolimatta. Onneksi oli ihanat Afrikka-muistot piristämässä arkea. 

Elefantteja Amboselin kansallispuistossa Keniassa, tammikuu 2020

Myös elefantit ympäri maailmaa ovat joutuneet tottumaan hyvin erilaiseen arkeen: Esimerkiksi Thaimaassa monet elefanttiratsastuspaikat ovat joutuneet sulkemaan ovensa, ehkä jopa lopullisesti. Tämä oli loistava uutinen ylityöllistetyille ja huonosti kohdelluille elefanteille…. mutta pian tuli uusi ongelma: Omistajilla ei ollut enää rahaa ruokkia elefanttejaan rahojen loputtua. Tilanne on synnyttänyt kevään ja kesän aikana monia uusia ratkaisuja, auttavia käsiä on onneksi löytynyt ympäri maailmaa. Pahimpana korona aikana elefanttien pelastukset olivat rajoitusten takia katkolla, mutta nyt jo monet elefantit ovat päässeet turvaan. Thaimaassa Elefanttikuiskaaja Lek Chailert on auttanut oman Elephant Nature Park – paikkansa lisäksi monia elefanttien omistajia, oli sitten kyseessä ruokaa elefanteille tai uuden kodin tarjoaminen ENP:stä. Lekin Save Elephant Foundation on yhteistyökumppanina koronan aikana perustetussa voittoa tavoittelemattomassa Gentle Giants Stay Home projektissa. Tarve tälle tuli pian koronan puhjettua. Niin kuin aiemmin jo mainitsin, monet elefantit jäivät ilman töitä turistien kaikottua Thaimaasta ja tämä puolestaan johti siihen, että mahoutit ( elefanttien hoitajat) joutuivat palaamaan kyliinsä elefanttien kanssa. Tämä järjestö on perustettu näiden elefanttien ruokkimisen ja hyvinvoinnin takaamiseksi – ja ettei niiden koskaan tarvitsisi palata töihin koronan loputtua. Järjestön kautta voit esimerkiksi auttaa yhtä tiettyä elefanttia adoptoimalla sen.

Uroselefantti Masai Maran kansallispuitossa, tammikuu 2020

Afrikassa koronan vaikutukset näkyvät myös turistien poissaolossa, tässäkin tilanteessa on hyviä ja huonoja puolia: safarit ja eläimet ovat saanet nauttia hieman rauhallisemmista ajoista turistien ollessa kodeissaan mutta samaan aikaan paikalliset yhteisöt ovat kärsineet tulojen menetyksestä ja samalla salametsästäjät ovat päässeet metsästämään enemmän.

Tämän kevään ja kesän aikana olemme saaneet todistaa monia sydäntä lämmittäviä pelastuksia – oli sitten kyseessä elefantti tai vaikkapa leijona. Jokin aika sitten viisi leijonaa pelastettiin kauheista oloista ranskalaisesta sirkuksesta ja samoihin aikoihin Venäjällä pelastettiin ihmisten kynsistä pieni Simbaksi ristitty leijonan poika, jonka takajalat oli murrettu jotta se pysyisi paikoillaan kun turistit ottivat siitä kuvia. Se on kuntoutunut suuresta traumasta paremmin kuin odotettiin ja pääsee pian elämään elämäänsä Afrikkalaiseen turvakotiin, jossa se saa elää loppuelämänsä onnellisena. Viimeisimmissä kuvissa näkyy jo paljon iloisempi ja paremmassa kunnossa oleva pieni leijonakuningas. 

Elefanttipelastuksia on viime aikoina ollut monia, niin Intiassa kuin Thaimaassakin. Menetyksiltäkään ei olla vältytty: Yksi ehkä järkyttävimmistä tapauksista viime aikoina on ollut Intiassa kesäkuussa tapahtunut villin naaraselefantin ja sen syntymättömän lapsen tappo. Saumyaksi ( The Gentle one) nimetty elefantti otti nälkäisenä ihmisiltä vastaan ananaksen… jonka sisällä oli räjähteitä. Ne räjähtivät tämän syyttömän ja hellän elefantin suussa tappaen sen hitaasti ja tuskaisesti usean päivän ajan. Tapaus kaikessa järkyttävyydessään nosti elefanttien olot kansainväliseksi uutiseksi ja Saumyan tappajia alettiin samantien ajaa takaa ja pian heidän saatiin pidätetyksi. Kuvat kuolleesta Saumyasta joessa eivät varmaan koskaan poistu mielestäni ja sydämestäni. Monien taiteilijoiden tapaan minäkin käsittelin asian taiteeni avulla ja siitä syntyi alla olevan taulu. Halusin maalata Saumyan vauvan jo syntyneeksi, äitinsä suojaan. Maalauksessani on ne ovat kaksi enkeli-elefanttia, paikassa jossa ne eivät enää kärsi. 

Saumya maalaukseni, kuva Sanelie Art sivustoltani. 



Gajraj lokakuussa 2017


Toinen tapaus  – minulle hyvin rakas elefantti Intiassa – Gajraj- kuoli yllättäen, jättäen ison aukon Wildlife SOS_n perheeseen. Minulla oli kunnia tavata se Intian matkoillani ja muisto tästä Elefanttien Kuninkaasta säilyy sydämessäni aina. Olen siitä aiemmin maalannut taulun, mutta luulen että uusi taulu on myös jossain vaiheessa Gajrajista tulossa. Niin upea ja kuninkaallinen eläin ansaitsee useamman muotokuvan, eikös niin? Se pelastettiin vuonna 2017 eli samana vuonna, muutamaa kuukautta aikaisemmi,  ennen kuin itse lähdin vapaaehtoistyöhön Wildlife SOS:n luo Mathuraan. Ehkä siksi Gajraj kosketti minun sydäntäni erityisen paljon. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun näin tämän upean eläimen juoksevan vapaana Wildlife SOS:n viereisellä pellolla. Olin itse korkeammalla kukkulalla naaraselefanttien kanssa iltapäivä kävelyllä ja ”tyttöjen”, etenkin Laxmin , ihastus oli selvää. Se seurasin minun ohella ihaillen tämän upean eläimen juoksua vapaana. Gajraj oli suurimman osan elämästään temppelielefanttina, mutta onneksi se sai elää viimeiset vuotensa keskellä rakkautta. 

Gajraj- maalaukseni, kuva Sanelie Art sivustoltani

Korona tuntuu jatkavan eloaan meidän keskuudessa ja on jo luonut erilaisia tapoja arkeemme. Toivon, että siitä huolimatta jonain päivänä pääsen taas elefanttien luo, oli sitten kyse matkasta Intiaan katsomaan rakkaita elefanttejani tai matkasta Afrikan savannille näkemään villejä elefantteja laumoissaan... tai sitten jonnekin ihan uuteen paikkaan - aika näyttää. Siihen asti jatkan elefanttien ja muiden villieläinten maalaamista ja niistä kirjoittamista... ja haaveilemalla valoisammasta tulevaisuudesta kaikille elefanteille ympäri maailmaa. 


Hyvää Elefanttien Päivää rakkaat Elefanttiniityn lukijat! 


Linkkejä:






Loppuvuoden ajatuksia

Tuntuu kuin siitä olisi jo vuosia kun aloitin ensimmäisen kirjoittamaan tätä blogia, mutta eihän siitä niin pitkää aikaa ole! Ensimmäinen blogitekstini näki päivänvalon tämän vuoden huhtikuussa. Niin paljon on kuitenki tapahtunut sen esimmäisen kirjoituksen jälkeen. Ehkä näin vuoden lähestyessä loppuaan on siis hyvä kertailla vanhaa ja siirtää pikkuhiljaa katse kohti ensi vuotta. 




Aloittaessani tätä blogia olin juuri lopettanut yli vuoden kestäneen sosiaalisen median vapaaehtoistyön Save the Asian Elephants järjestölle - upea kokemus, joka opetti ja antoi minulle paljon. Tammikuussa olin myös ollut Thaimaassa ja ihanien elefanttien ohella saanut ison sysäyksen tehdä työtä jolla on tarkoitus ja auttaa elefantteja mahdollisimman paljon. Samaan aikaan ensimmäisenn elefantti-aiheinen taidenäyttely oli esillä Kauniaisissa LähelläDelissä.

Pikku hiljaa kesän aikana aloin löytää rohkeutta myös perustaa oman taideyrityksen tämän blogin ja sen Facebook-sivun rinnalle. Niinpä heinäkuussa syntyi Sanelie Art, yritykseni joka myy alkuperäisiä maalauksiani sekä niistä tehtyjä taideprinttejä. Maalauksillani haluan  tuoda yksittäisten elefanttien tarinat esille sekä kertoa yleisesti elefanttien ahdingosta mutta myös onnellisen lopun omaavia pelastustarinoita sekä tukea muutamaa aloittelevaa eläimiä auttavaa järjestöä. Pääasia kuitenkin itse taiteessa, toivon elefanttieni tuovan mahdollisimman paljon iloa ja onnea niiden uusille omistajille. 


Samoihin aikoihin kun Sanelie Art syntyi, järjestin myös koskettavan elefantti-dokumentin Love & Bananas Suomen ensi-ilta esityksen upean Lapinlahden Lähteen tiloissa. 

Voisi siis sanoa kevään ja kesän olleen hyvin vilkasta! Lokakuussa  palasin kahden vuoden tauon jälkeen Intiaan, elefantti-rakkauteni alkulähteille. Siitä matkasta kirjoittelinkin viime blogikirjoituksessani. Sen matkan jälkeen on omassa elämässä ollut vilkasta ja muun muassa putkiremontin takia kirjoittaminen ja  maalaaminen ovat ollut hieman tauolla. Nyt  sopivasti vuoden lopulla asiat ja kiireet alkavat helpottamaan ja olen muuttanut uuteen kotiin, jossa vielä järjestelemistä odottaa hieno taidehuoneeni. 

Ensi vuodelta odottavissa siis uusia elefanttimaalauksia, ja ehkäpä sekaan hypähtää myös muitakin eläimiä.. Helmikuussa Sanelie Artin taidetta on esillä Espoossa Karatalon aulassa. Tarkemmat tiedot kerron lähempänä, yksityiskohtien varmistuessa. 

Ennen helmikuun taidenäyttelyä allekirjoittanut suuntaa Keniaan tutustuamaan Afrikan elefantteihin ja muihin upeisiin eläimiin. Odotettavissa siis ehkä myös hieman Afrikka-teemaa uuteen näyttelyyn. Aika näyttää mitä ehtii taiteilla matkan jälkeen. 

Heti vuoden alussa siis useampi hieno juttu tiedossa. Tuttuun tapaan myös tämän blogin sivuilta voi lukea seuraavan matkani seikkailuista, kunhan kotiudun takaisin Suomen kamaralle matkani jälkeen. 

Haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita tästä vuodesta, toivottavasti sekä tämä blogi että sen rinnalla elävä facebook- sivusto on lisännyt muun muassa tietoa elefanteista, turismin vaikutuksista villieläimiin ja eettiisistä paikoista tavata elefantteja. 

Oikein ihanaa Joulua ja onnellista uutta vuotta!

Sanna


Matkalla elefanttien kanssa

On kulunut reilu viikko Love & Bananas dokumentin esityksestä Lapinlahden Lähteellä. Esityksen järjestäminen oli iso haave minulle ja tapahtuman järjestäminen kesti noin puoli vuotta ensimmäisestä ajatuksesta toteutuneeseen tapahtumaan. 

Matkustettuani Thaimaahan ja vierailtuani Elephant Nature Parkissa ja tavattuani Noi Naan, koin ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin järjestää dokumentin esitys Suomeen - minun oli pakko kuunnella sisäistä ääntäni.. ja onneksi kuuntelin!


Mutta mitkä asiat tuon Thaimaan matkan lisäksi saivat minut järjestämään tilaisuuden? Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin: Olen jo aiemmin jakanut kokemuksiani Intiassa ja siitä, miten se matka aloitti huikean muutoksen elämässäni, mutta en ole tainnut kertoa mitä matkan jälkeen on tapahtunut. Palasin Suomeen kahden viikon Intian matkani jälkeen lokakuun lopussa ja tuntui, että koko maailma oli erilainen. Mikään "vanhassa elämässäni" ei tuntunut enää miltään ja arki Suomessa ahdisti. Tuntui, että olin nähnyt elämäntyylin joka tuntui juuri oikealta - se oli jotain mitä olin jo pitkään etsinyt.. Tyyli josta puhun on eläinten auttaminen ja ihmisten tiedottaminen eläinsuojeluasioissa. 

Jatkoin elämääni Suomessa töitä tehden ja samalla pohtien, miten voisin päästä auttamaan elefantteja Suomesta käsin, tai joskus jopa muuttamaan ulkomaille lähemmäs näitä upeita eläimiä. Otin yhteyttä suoraan eri elefanttien turvapaikkoihin ja kysyin neuvoja. Saamani neuvot saivat minut miettimään mm. villieläinten hoitajaksi opiskelua ja harjoittelujaksoa elefanttien parissa. Jostain syystä kuitenkaan tämä vaihtoehto ei tuntunut minulle täydelliseltä vaihtoehdolta. Eri vaihtoehtoja mietiskellessäni aloitin sosiaalisen median vapaaehtoisena englantilaiselle Save The Asian Elephants järjestölle. Se oli oivallinen tapa verkostoitua ja saada kokemusta elefantti-aiheisten uutisten etsimisessä ja referoimisessa. Jaon järjestön Facebook ja Twitter sivuille joka viikko 1- 2 elefantti-aiheista uutista, tehden niihin lyhyet englanninkieliset esittelyt aiheesta. Aluksi se jännitti paljon, mutta pian se meni jo ihan rutiinilla ja sain kiitosta työstäni. 

Huhtikuussa 2018 elefantit saivat minut matkustamaan Lontooseen ja osallistumaan Intian lähetystön edessä pidettävään mielenosoitukseen Intian temppelielefanttien oikeuksien puolesta. Oli todella upea kokemus osallistua samanhenkisten ihmisten kanssa ja taistella tärkeän asian puolesta. Asia tuli hyvin henkilökohtaiseksi kun mielenosoituksessa olevissa plakaateissa oli myös minulle tutun, Intiassa tapaamani, pelastetun norsun kuva ajalta ennen pelastamista. Mielenosoituksen aikaan oli Intian pääministeri vierailemassa Lontoossa, joten se lisäsi saamaamme huomiota myös mediassa. 

Lontoon mielenosoitus huhtikuussa 2018


Palasin taas Suomeen ja jatkoin arkeani ja vapaaehtoistöitäni STAE:lle sekä kävin Kirsi Salon Aarrekartta- kurssilla pistämässä tulevaisuuden haaveet näkyviksi ja hieman sen jälkeen kävin opiskelemassa äänimaljojen ihanaa maailmaa. Kesän aikana aloitin, nyt jo hyvin rakkaaksi tulleen, tapaamieni elefanttien taulumaalaus-projektin. Aloitin tarkoituksena maalata kaikki elefantit, jotka olin Intiassa tavannut. Projektia on hieman "häirinnyt" Thaimaa matka ja siellä tapaamani muut elefantit - heistäkin on tietenkin maalattava taulut! Tällä hetkellä siis maalaan sekä Intiassa että Thaimaassa tapaamiani elefantteja. 


Maalaaminen ja vapaaehtoistyöt täyttivät arkeni mukavasti elefantti-aiheilla, mutta edelleenkin kaipasin jotain lisää. Kuin kohtalon iskusta pian löysin itseni jo maksamasta varausmaksua tammikuussa 2019 Thaimaassa järjestettävälle elefantti- ja taideretriitille: Big Elephant Magic! Retriitti oli upean Arte for Elephantsin järjestämä ja se oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei viimeinen. 

Tammikuussa siis hyppäsin taas yksin lentokoneeseen äänimaljani kanssa  ja suunnistin ensimmäistä kertaa elämässäni Thaimaan lämpöön. Pitkän lentomatkan aikana ehdin tuntea kaikki tunteen jännityksestä ja paniikista täydelliseen iloon. Vihdoinkin pääsisin toteuttamana ison unelman ja vierailla muun muassa Elephant Nature Parkissa ja muissa eettisissä elefanttipaikoissa. Elefanttien ja taiteen ohella muistorikkaimmat asiat olivat upea Thaimaa sekä etenkin tapaamani ihmiset, matkakaverini joista viikon aikana tuli minulle hyvin rakkaita ystäviä. Olin ainoa suomalainen, ja itseasiassa ainoa ei- amerikkalainen osallistuja. Palasin siis kotiin osa sydämestäni Thaimaassa ja osa Amerikassa uusien ystävieni luona. 

Elefantteja ENP:ssä

Koen, että ihan niin kuin Intia, myös Thaimaa ja tämä upea retriitti, oli minun tulevaisuuteni kannalta välttämätön ja kuin tähtiin kirjoitettu. Upeiden kokemusten ja ystävien lisäksi sain roimasti rohkeutta ja kannustusta seurata sydämeni ääntä ja toteuttaa unelmia. Jo ennen matkaa olin mietiskellyt blogin aloittamista ja vihdoinkin matkan jälkeen sain tämän Elefanttiniitty blogin aloitettua ja idean dokumentin esityksen järjestämisestä. Samaan aikaan vaihdoin työpaikkaani, joten kevät toi paljon muutoksia mukanaan. 

Oman blogin aloitettuani halusin keskittyä siihen täysillä, joten vapaaehtoistyöt STAE:lla saivat jäädä ainakin toistaiseksi. Pian tämä blogini sai oman Facebook sivuston, jolla jaan blogipäivityksieni lisäksi uutisia maailman elefantti-uutisista.  

Ajatus omasta liiketoiminnasta taiteeni parissa on myös kummitellut mielessäni jo pitempään, joten nyt kesän aikana sekin on pikku hiljaa muuttunut unelmasta todeksi. Tahdon taiteeni avulla tuoda blogini tavoin esille eläinten tarinoita ja samalla hiukan tukea mahtavia eläinten turvakoteja - Elephant Havenia Ranskassa sekä Eläinten turvakoti Saparomäkeä Suomessa. 

Viime viikonlopun Love & Bananas tapahtuma oli dokumentin lisäksi myös uuden liiketoimintani - Sanelie Art -  julkistustilaisuus. Oli hieno tunne kertoa ja esitellä hieman taidettani ihmisille. 

Lapinlahden Lähde


Love & Bananas tilaisuuden järjestäminen ei ollut ihan helppoa tai nopeaa, koska oli monia asioita päätettävänä ja suunniteltavana ja yhteyshenkilöitä oli Amerikassa asti.  Ihan ensimmäiseksi oli paikan keksiminen. Minulla oli kolme eri paikkaa, joista kyselin hintoja sekä vapaita ajankohtia, mutta lopulta luonnollisin ja sopivin valinta oli Lapinlahden Lähde. Näin jälkikäteen en olisi voinut valita parempaa paikkaa esitykselle. 



Paikan valinnan jälkeen alkoi muun muassa tarjoilun ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden pohtiminen. Olin myös jo hyvin alkuvaiheessa yhteydessä amerikkalaiseen VegFundiin. Järjestö tukee erilaisia vegaanisia tilaisuuksia, mm. juuri tällaisten dokumenttien esityksiä ja sain heiltä tukea esityksen järjestämiseen. Valitsin tilaisuuden tarjoiluksi Goodion herkulliset raakasuklaat. Dokumentin ja liiketoimintani julkistamisen lisäksi tilaisuuden ohjelmaksi tuli Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiaisen esitys vegaaniruokavaliosta. 

Kymmenien, ellei satojen sähköpostien ja muiden järjestelyjen jälkeen vihdonkin löysin itseni seisomasta noin parikymmenpäisen yleisön edessä Lapinlahden Lähteellä viime viikon lauantaina ja painoin dokumentin pyörimään. Sali pimeni ja tunti ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin dokumentti oli ohitse yleisön raikuvien aplodien raikuessa salissa. Olo oli dokumentin jälkeen hieman tunteikas mutta onnellinen. Toivon mukaan dokumentti kosketti myös muita paikalla olleita.. ja Noi Naan tarina oli tullut suomalaisten tietoon ja sydämiin. 

Noi Na



Navann

Hei taas rakkaat blogini lukijat! Hieman on jo ehtinyt kulua aikaa kun viimeksi blogia kirjoittelin, mutta nyt vihdoinkin taas istun läppäri sylissäni ja valmiina kertomaan teille seuraavan elefantin tarinan, oletteko valmiina? 

Navann

Tänään haluan esitellä teille hurmaavan herran nimeltä Navann. Tämä sydäntensulattaja syntyi lokakuussa 2012 Thaimaan Elephant Nature Parkissa ja sen äiti on Sri Prae. 

Alunperin "tutustuin" tämän iloiseen kuusi vuotiaaseen nuorukaiseen Facebookin välityksellä -  ensin ENP:n omilla sivuilla ja myöhemmin huomasin sille olevan ihan omia fani-sivuja. Myös hänen oma hoitaja päivittää Navannin sivuilla ahkerasti pojan kuulumisia kuvin ja videoin. 


Yleisesti ottaen elefanttien lisääntymistä "vankeudessa" ei katsota hyvällä, mutta yleensä silloin on kyseessä paikat, joissa elefantit tekevät edelleen rankkaa työtä aamusta iltaan, joutuen vielä synnyttämään jälkeläisiä samaan kohtaloon. Pieninä ne ihastuttavat tietämättömiä turisteja pyörimällä  niiden sylissä tai vesivadeissa saaden palkinnoksi hellyyttä ja haleja ihmisiltä sen hetken ajan.. Aikuisuus tulee niillekin valitettavasti olemaan hyvin erilainen. Usein nämä kieltämättä hellyyttäviltä näyttävät elefantti-vauva videot päätyvät myös nettiin ja tuhansien ihmisten katsottaviksi ja edelleen jakamiksi. Näillä paikoilla ja videoilla on kuitenkin varjopuolensa, enkä millään lailla voi hyväksyä ja tukea sellaisia paikkoja. Monissa videoissa näkyy selvästi kahleita ja piikkejä, joita käytetään elefantin hallitsemiseen ja satuttamiseen. 

Elephant Nature Park ja Navann ovat kuitenkin täysin eri asia. ENP:ssä ei tarkoituksella teetetä lisää elefantteja, vaan joskus luontoäiti ottaa ohjat käsiin ja vastakkaista sukupuolta olevat elefantit kohtaavat viettäen hellän hetken keskenään..  ja lähes kaksi vuotta myöhemmin saattaa syntyä pieni yllätys ihastuttamaan lauman arkea! Niin kävi juuri Navannin kohdalla. Niin kuin aiemmin kerroin, on sen äiti minun sydämestä paikan saanut Sri Prae. Isän on sanottu olevan Hope, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, on isäksi ollut muitakin ehdokkaita. 

Sri Prae, Navannin äiti 

Navann oli alunperin yhdessä muun lauman kanssa, mutta tällä hetkellä se asuu omassa isossa aitauksessaan eri paikassa kuin sen äiti ja muu lauma. Navann on leikkisä ja iloinen poika, ja sai paljon huomiota pikkuisena äitinsä lisäksi monilta "tädeiltään"  eli lauman muilta naaras elefanteilta. Muun muassa Sri Praen paras ystävä Jokia on auttanut pojan kasvatuksessa paljon, omasta sokeudestaan huolimatta se on ollut erinomainen opettaja ja ystävä. 

Syy mainitsemaani eristykseen on sen tulo teini-ikään, silloin se saattaa olla arvaamaton pieni hormonipesäke. Laumasta pikku hiljaa erkautuminen on täysin luonnollista: Aikuiset urokset elävät omissa oloissaan ja hakeutuvat naaraiden seuraan ainoastaan kiima-aikaan. 

Sen eristykseen on valitettavasti myös toinen syy: Se on aiemmin saanut vakavan virus-tartunnan (EEHV). ENP:hen pelastettiin iso lähes kahdenkymmenen elefantin lauma, ja osa sen jäsenistä kantoi kyseistä virusta ja valitettavasti Navann oli yksi niistä nuorista elefanteista, joka sai tartunnan. Navannin kohdalla ehdittiin jo pelätä pahinta, mutta selvittiin onneksi säikähdyksellä. Sitä tarkkaillaan varmuuden vuoksi edelleen ahkerasti ja osaava henkilökunta pitää huolta sen, niin kuin kaikkien muidenkin elefanttien, terveydestä. Navann voi nyt hyvin ja on terve ja vahva nuori uros. 

Navann, akryyli 2019. 

Olin erittäin onnekas kun pääsin näkemään tämän sydäntensulattajan paikan päällä tammikuussa osallistuessani Arte For Elephantsin järjestämälle Big Elephant Magic retriitille.. ja täytyy myöntää, että tämä nuori mies lumosi minut heti kättelyssä. Se elämän ilo tarttui varmasti meihin kaikkiin paikan päällä olleisiin. Nytkin tätä kirjoittaessa huomaan hymyileväni ja ajatuksissani olen taas Elephant Nature Parkissa Navannin aitauksen luona. Ihan vatsan pohjassa asti tuntuu ilon tunne. 


Navann päiväuinnilla

Navann on nyt kuusi vuotias ja siitä odotetaan kasvavan koko paikan kookkain uros. Aika näyttää minkälainen aikuinen siitä kasvaa ja tuleeko siitä mahdollisesti isä tulevaisuudessa. Innolla seuraan sen puuhia ja leikkejä jatkossakin. Toivottavasti se sai myös muutaman uuden fanin tämän tekstin myötä? 

Lisätietoa, kuvia ja paljon muuta Navannista ja muista ENP:n asukkaista löytyy Elephant Nature Parkin sivuilta: https://www.elephantnaturepark.org

Halutessaan voi sponsoroida valitsemaansa elefanttia ja olla näin osa mahtavaa ENP "laumaa". 

Uusi elämä

Olen aina ollut eläinrakas. Minulta on useasti kysytty mistä rakkauteni juuri elefantteihin on saanut alkunsa, valitettavasti en osaa vastata tuohon kysymykseen. Nämä viisaat, herkät ja ajoittain hyvin hassutkin lempeät jättiläiset ovat vain jossain vaiheessa hiljalleen hiipineet sydämeeni, eivätkä ne aio sieltä lähteä pois, onneksi. 

Vuosi 2017 oli käänteentekevä vuosi minulle ja minun elefantti-rakkaudelleni.. ja koko elämälleni itse asiassa. Oli ihan normaali päivä tammikuun alussa ja olin juuri lähdössä iltavuoroon töihin ja silloin se tapahtui: silmiini osui Facebook- julkaisu, jota en voinut ohittaa. Se julkaisu oli seuraamani järjestön Wildlife SOS:n valokuva iloisesti hymyilevistä ihmisistä elefanttien kanssa. Kuvatekstissä kysyttiin onko lomasuunnitelmat tälle vuodelle tehty, jos ei voisi heille tulla vapaaehtoistyöhön ja auttaa pelastettuja elefantteja ja karhuja! BING! Tuntui kuin kyseinen julkaisu oli kuin juuri minulle tehty, olin vain muutama päivä aikaisemmin tehnyt itselleni kuvakollaasin toiveistani tulevalle vuodelle ja kaikki kuvat taisivat liittyä matkailuun ja mukana oli kuvia elefanteista. 

Suunnitelmani sen vuoden lomille oli tosiaan vielä ihan täysin auki ja en ollut edes kuvitellut että loman viettäminen eettisesti elefanttien kanssa olisi mahdollista! Siltä seisomalta kirjoitin sähköpostia Intiaan ja taisin melkein myöhästyä töistäkin sen takia. Illan aikana töiden teko oli hieman tuskaista, odotin vain innoissani vastausviestiä.. ja sieltähän se saapuikin melko pian saman päivän aikana. Sain viestin täynnä kaipaamani tietoa mm. hinnoista ja majoituksesta ja innostuin entistä enemmän, tiesin että tuonne oli pakko lähteä, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Asiat etenivät melko pian ja vielä saman kuun aikana oli lentoliput Delhiin jo hankittu ja iso osa muistakin järjestelyistä tehty. En muista milloin jokin asia olisi edennyt niin hyvin ja helposti. 

Itse matka toteutui saman vuoden lokakuussa. Matkaa jouduin siis odottamaan monta kuukautta, mutta sinä aikana ehdin hyvin hoitaa loput järjestelyt ja säästää matkarahaa. 



Tässä vaiheessa en vielä ollut niin tietoinen monista elefantteja uhkaavista asioista ja vaaroista kuin olen tänä päivänä, mutta tiesin jo tuolloin että kaikki itseään hyviksi ja eettisiksi paikoiksi kutsuvat paikat eivät sitä valitettavasti ole. Totuus kulissien takana voi olla karmaiseva. Tiesin jo etukäteen hyvän taustatutkimukseni ansiosta, että tässä kyseisessä paikassa ei mitään kauheuksia tapahdu ja hyvillä mielin lähdin matkaan... Tietämättä vielä tässä vaiheessa miten paljon nämä kaksi viikkoa Intiassa muuttaisivat elämääni ja minua positiivisempaan suuntaan.

Wildlife SOS:n elefanttien- sekä karhujen pelastus- ja kuntoutuskeskukset sijaitsevat Mathurassa, Pohjois-Intiassa. Paikka sijaitsee lähellä Agraa josta löytyy myös kuuluisa Taj Mahal, joten en tietenkään voinut mennä sinne asti käymättä ihastelemassa tätä kuuluisaa monumenttia samalla reissulla. Siispä vietin muutaman päivän Agrassa ennen Mathuraan menoa. 




Mutta sitten paluu itse asiaan eli elefantteihin: Vietin siis kaksi viikkoa auttaen pelastettujen elefanttien hoidossa. Muutaman päivän vietin myös suloisten karhujen luona, heistä kerron lisää joku toinen päivä.. ne ansaitsevat ihan oman kirjoituksensa! 

Paikan elefantit on pelastettu mm. kerjäämästä kaduilta, temppeleistä, sirkuksista ja turisteja selässään kuljettamasta. Jokaisen koskettava taustatarina saa edelleenkin kyyneleet silmiini, mutta onneksi nämä elefantit ovat nyt turvassa ja saavat kokea rakkautta ja hoivaa.. mutta valitettavasti vielä pelastusta odottavia on paljon. 




Viikkojeni aikana pääsin mm. leikkaamaan paljon hedelmiä, joskus myös esim. sokeriruokoja. Autoimme hoitajia siivoamaan elefanttien aitauksia,  punnitsemaan sekä kuljettamaan rehuja ja tietenkin olemaan elefanttien kanssa! Unohtumaton ja upea kokemus! 




Ehdottomasti lempihetkeni joka päivä oli iltapäiväkävelyt elefanttien kanssa. Ennen meidän vapaaehtoisten tuloa aamuisin elefantit kävivät jo pitkällä, noin kymmenen kilometrin kävelyllä. Iltapäivisin niiden kanssa me pääsimme läheiselle pellolle olemaan ja viettämään aikaa niiden kanssa. Ne saivat olla täysin vapaana ja tehdä juuri mitä halusivat.. usein nämä söpöliinit halusivat nautiskella hiekkakylvyistä tai banaaneista, joita me saimme niille antaa. Oli upea tunne nähdä näitä upeita eläimiä niin onnellisena rankkojen elämänkokemusten jälkeen.



Wildlife SOS:n elefantit olivat ensimmäinen todellinen tutustuminen lajiin henkilökohtaisella tasolla ja voin vain sanoa, että sen jälkeen kun on syöttänyt banaania elefantille, kuunnellut sen herkkää "kehräämistä" sen kävellessä iloisesti ilta-auringonpaisteessa tai katsellut uima-altaassa köllöttelevää ja elämästä nauttivaa elefanttia, ei mikään muu enää tunnu miltään. Suomeen palattuani arki tuntui oudolta ja pian löysin itseni miettimästä tapoja auttaa elefantteja täältä Suomesta käsin ja kuinka pääsen taas maailmalle tapaamaan elefantteja, näistä aiheista myös lisää myöhemmin. 

Jos Sinua kiinnostaa myös vapaaehtoistyö tai vierailu Wildlife SOS:n keskuksissa Intiassa, tai jos haluat vaan tutustua heidän toimintaansa paremmin, lisätietoa löydät täältä: www.wildlifesos.org