Oodi ystävyydelle

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogini lukijat! Meillä Suomessa tänä päivänä erityisesti muistetaan ystäviä, muualla maailmassa tämä päivä on usein omistettu rakkaudelle ja rakastavaisille. Tänä vuonna haluan kirjoittaa teille muutaman sanan elefanttiystävistäni ja niiden ystävyyssuhteista.

Maya & Phoolkali 2017

Elefantit ovat tunnetusti hyvin perhe- ja lauma keskeisiä ja myös niiden ystävyyssuhteet ovat vahvoja. Jopa vuosikymmenien eron jälkeen ne muistavat toisensa ja nämä tapaamiset ovat aina erittäin

koskettavia. Youtubesta löytyy helposti esimerkiksi sirkuselefantti Shirleyn ja Jennyn jälleen-näkeminen.

Vuonna 2017 ollessani vapaaehtoistöissä Intiassa sain nähdä ensimmäisen kerran paikan päällä upeita ja koskettavia elefanttiystävyyksiä. Ensimmäisenä voisin mainita herttaisen kaksikon Peanutin ja Coconutin – tuttavallisemmin Coco. Nämä tytöt kuuluvat niin sanottuun ”pähkinälaumaan”. Ne pelastettiin yhtä aikaa sirkuksesta uroselefanttien Walnutin ja Macadamianin kanssa.

Elefantit pelastettiin vuonna 2015 ja Peanut oli silloin vain kuusivuotias ja Coco 12-vuotias. Nämä kaksi ovat aina olleet erottamattomat... varmasti rankat elämäkokemukset sirkuksessa toivat nämä nuoret tytöt vielä läheisimmiksi toisilleen.

Nähdessäni tytöt Wildlife SOS:n pelastus- ja suojelukeskuksessa vuonna 2017 olivat ne pelastettu muutamaa vuotta aiemmin, näin ne uudelleen kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 2019 ja voi kuinka isoja tytöistä oli tullut! Jälleennäkeminen oli tunteellinen ja ikimuistoinen... ainakin minulle. Tytöt olivat yhtä erottamattomat ja herttaiset. Kun Coco muiskaisi pusun kärsällään Peanutin poskelle, meinasi onnen kyyneleet kihota silmiini. Tästä tapaamisesta valmistui kuluneella viikolla myös taulu. Pitkään olen halunnut maalata tytöt ja nyt vihdoinkin sille oli oikea hetki.

"Peanut & Coconut" Akryyli kankaalle, 2021

Olen viimeksi tainnut maalata elefanttitaulun lähes vuosi sitten Afrikan matkani jälkeen, kun maalasin upean Afrikan elefantti Craigin. Olen sen jälkeen maalaillut tilaustöitä ja harjoitellut muiden eläinten, kuten leijonien ja muiden kissaeläinten maalaamista. Voi, kuinka ihanaa oli taas maalata elefantteja! Niitä olen eniten maalannut ja siksi niiden maalaaminen on myös kaikkein vaivattominta ja helpointa. Tuntui tietyllä tavalla, että olin ”palannut kotiin”.

Toinen ihana ystävyyssuhde, jota en voi olla mainitsematta on elefantit Maya ja Phoolkali. Ne asustavat myös samaisessa Wildlife SOS:n keskuksessa ja ne ystävystyivät vasta paikan päällä keskuksessa. Peanutin ja Cocon tavoin ovat nämäkin tytöt erottamattomat. Ajoittain heidän laumaansa on yritetty tutustuttaa uusia pelastettuja elefantteja – mutta tuloksetta. Muistelen, että etenkin Phoolkali on suojeleva ystävänsä suhteen eikä laumaan noin vaan muut pääse. Mayasta ja Phoolkalista olen aiemmissa blogikirjoituksissani kirjoittanut. Niiden kanssa olen viettänyt eniten aikaa ja ehkä siksi näillä kahdella on erittäin rakas ja tärkeä paikka sydämessäni.

Maya pelastettiin vuonna 2010 ja Phoolkali liittyi perheeseen jokunen vuosi myöhemmin eli vuonna 2012.

Myös näistä tytöistä on syntynyt taulut... ja ne olivat muuten ihan ensimmäiset taulut näistä elefanteista. Ehkäpä joku päivä syntyy myös yhteistaulu... aika näyttää.

Ei kahta ilman kolmatta: Seuraava ystäväpari löytyy Thaimaan Elephant Nature Parkista. Jokia ja Sri Prae ovat hellyttävä kaksikko, jota muistelen aina lämmöllä ja seuraan niiden puuhia ahkerasti ENP:n somekanavilta. Jokia on sokea, joten sille ystävän tuki ja turva on etenkin korvaamatonta. Sen ensimmäinen ystävä ENP:Ssä oli elefantti nimeltä Mae Perm. Niiden ystävyys alkoi vuonna 1999 ja jatkui Mae Permin kuolemaan saakka eli vuoteen 2016 - niiden ystävyys oli ENP pisin. Mae Permin kuolema oli Jokialle iso isku ja suru, onneksi surun jälkeen paistoi taas aurinko ja Sri Praestä tuli Jokian uusi paras ystävä. 

Samanlaisia tarinoita löytyy ympäri maailmaa monia, mutta valitettavasti myös tarinoita yksinäisistä elefanteista löytyy ihan liikaa. Vähän väliä saamme kuulla kauheista – ja yksinäisistä oloista – pelastetuista elefanteista, jotka vihdoinkin pääsevät olemaan elefantteja ja tutustumaan, sekä ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Kambodzaan Pakistanista pelastettu Kaavaan on alkanut luomaan uusi ystävyyksiä uuden kotinsa naaraselefanttien kanssa, innolla odotan miten ne ystävyydet kehittyvät.

Kaavanin tarinan on edennyt onnelliseen vaiheeseen, mutta vielä moni elefantti elää yksinäisyydessä täysin ilman oman lajitoverin tukea ja turvaa – Lucy Edmontonissa Kanadassa ja Anne Wiltshiressä Britanniassa ovat vain muutamia mainitakseni. Ranskassa pelastusta odottaa muun muassa Dumba - elefantti, joka löydettiin joku aika sitten piilotettuna kaatopaikkaa muistuttavan paikan vierestä. Sen olinpaikasta ei ole ennen tätä ollut tietoja vuoden 2018 jälkeen. Sen puolesta taistellaan parhaillaan ja toivon mukaan Dumba saa kunnian olla ensimmäinen Ranskan Elephant Havenin asukas! Dumban tilannepäivityksiä voi lukea Elefanttiniityn Facebook-sivustolta.

Vuoden vaihteessa yritykseni Sanelie Art on tehnyt uusia alue valtauksia ja alkuperäisten taulujeni  ja printtien lisäksi saatavilla on nyt mm super-ihania kangaskasseja ja mukeja. Niin kuin ennenkin, menee tuotosta 10 % hyväntekeväisyyteen, kohteena jo aiemminkin mainittu Elephant Haven Ranskassa. 

Huhtikuussa Wildlife SOS järjestää perinteisen hyväntekeväisyyshuutokaupan netissä, tänä vuonna kaksi minun alkuperäistä työtäni matkustaa Amerikkaan ja osallistuu huutokauppaan. 

Toivottavasti tämä meneillään oleva vuosi tuo mukanaan monia tärkeitä elefanttipelastuksia ja niiden myötä uusia, elintärkeitä ystävyyssuhteita. <3 

Halaus päiväänne!

Sanna

Linkkejä: 

https://linktr.ee/SanelieArt

https://wildlifesos.org/

https://www.elephanthaven.com/en/home

Dumba vetoomus

 

Elefantteja ja elämää koronan aikana

On kulunut pitkä – hyvin pitkä – aika siitä kun olen viimeksi tätä blogia kirjoitellut. Tänään vietetään kansainvälistä elefanttien päivää, mikä voisikaan siis olla parempi päivä kirjoitella taas blogia elefanteista? Elefanttipäivää vietetään aina 12. elokuuta ja sen tarkoituksena on tuoda huomiota  Aasian-  sekä  Afrikan elefanttien ahdinkoon. 

Viime kirjoitukseni liittyi Afrikkaan ja siellä tapaamiini uskomattoman upeisiin eläimiin, ihmisiin ja paikkoihin. Paljon on tapahtunut sen kirjoituksen jälkeen.. Afrikka muuttaa ihmistä ja tapaa katsella maailmaa ja välillä onkin tuntunut vaikealta elää arkea täällä Suomessa niin upean kokemuksen jälkeen. Hieman Suomeen paluuni jälkeen tuntui koko maailman muutenkin pyörähtävän päälaelleen ja pandemia nimeltä Korona saapui. Itse työskentelen lähihoitajana hoiva-alalla, joten arkeni pysyi työnpuolesta lähes normaalina – töihin täytyi mennä koronasta huolimatta. Onneksi oli ihanat Afrikka-muistot piristämässä arkea. 

Elefantteja Amboselin kansallispuistossa Keniassa, tammikuu 2020

Myös elefantit ympäri maailmaa ovat joutuneet tottumaan hyvin erilaiseen arkeen: Esimerkiksi Thaimaassa monet elefanttiratsastuspaikat ovat joutuneet sulkemaan ovensa, ehkä jopa lopullisesti. Tämä oli loistava uutinen ylityöllistetyille ja huonosti kohdelluille elefanteille…. mutta pian tuli uusi ongelma: Omistajilla ei ollut enää rahaa ruokkia elefanttejaan rahojen loputtua. Tilanne on synnyttänyt kevään ja kesän aikana monia uusia ratkaisuja, auttavia käsiä on onneksi löytynyt ympäri maailmaa. Pahimpana korona aikana elefanttien pelastukset olivat rajoitusten takia katkolla, mutta nyt jo monet elefantit ovat päässeet turvaan. Thaimaassa Elefanttikuiskaaja Lek Chailert on auttanut oman Elephant Nature Park – paikkansa lisäksi monia elefanttien omistajia, oli sitten kyseessä ruokaa elefanteille tai uuden kodin tarjoaminen ENP:stä. Lekin Save Elephant Foundation on yhteistyökumppanina koronan aikana perustetussa voittoa tavoittelemattomassa Gentle Giants Stay Home projektissa. Tarve tälle tuli pian koronan puhjettua. Niin kuin aiemmin jo mainitsin, monet elefantit jäivät ilman töitä turistien kaikottua Thaimaasta ja tämä puolestaan johti siihen, että mahoutit ( elefanttien hoitajat) joutuivat palaamaan kyliinsä elefanttien kanssa. Tämä järjestö on perustettu näiden elefanttien ruokkimisen ja hyvinvoinnin takaamiseksi – ja ettei niiden koskaan tarvitsisi palata töihin koronan loputtua. Järjestön kautta voit esimerkiksi auttaa yhtä tiettyä elefanttia adoptoimalla sen.

Uroselefantti Masai Maran kansallispuitossa, tammikuu 2020

Afrikassa koronan vaikutukset näkyvät myös turistien poissaolossa, tässäkin tilanteessa on hyviä ja huonoja puolia: safarit ja eläimet ovat saanet nauttia hieman rauhallisemmista ajoista turistien ollessa kodeissaan mutta samaan aikaan paikalliset yhteisöt ovat kärsineet tulojen menetyksestä ja samalla salametsästäjät ovat päässeet metsästämään enemmän.

Tämän kevään ja kesän aikana olemme saaneet todistaa monia sydäntä lämmittäviä pelastuksia – oli sitten kyseessä elefantti tai vaikkapa leijona. Jokin aika sitten viisi leijonaa pelastettiin kauheista oloista ranskalaisesta sirkuksesta ja samoihin aikoihin Venäjällä pelastettiin ihmisten kynsistä pieni Simbaksi ristitty leijonan poika, jonka takajalat oli murrettu jotta se pysyisi paikoillaan kun turistit ottivat siitä kuvia. Se on kuntoutunut suuresta traumasta paremmin kuin odotettiin ja pääsee pian elämään elämäänsä Afrikkalaiseen turvakotiin, jossa se saa elää loppuelämänsä onnellisena. Viimeisimmissä kuvissa näkyy jo paljon iloisempi ja paremmassa kunnossa oleva pieni leijonakuningas. 

Elefanttipelastuksia on viime aikoina ollut monia, niin Intiassa kuin Thaimaassakin. Menetyksiltäkään ei olla vältytty: Yksi ehkä järkyttävimmistä tapauksista viime aikoina on ollut Intiassa kesäkuussa tapahtunut villin naaraselefantin ja sen syntymättömän lapsen tappo. Saumyaksi ( The Gentle one) nimetty elefantti otti nälkäisenä ihmisiltä vastaan ananaksen… jonka sisällä oli räjähteitä. Ne räjähtivät tämän syyttömän ja hellän elefantin suussa tappaen sen hitaasti ja tuskaisesti usean päivän ajan. Tapaus kaikessa järkyttävyydessään nosti elefanttien olot kansainväliseksi uutiseksi ja Saumyan tappajia alettiin samantien ajaa takaa ja pian heidän saatiin pidätetyksi. Kuvat kuolleesta Saumyasta joessa eivät varmaan koskaan poistu mielestäni ja sydämestäni. Monien taiteilijoiden tapaan minäkin käsittelin asian taiteeni avulla ja siitä syntyi alla olevan taulu. Halusin maalata Saumyan vauvan jo syntyneeksi, äitinsä suojaan. Maalauksessani on ne ovat kaksi enkeli-elefanttia, paikassa jossa ne eivät enää kärsi. 

Saumya maalaukseni, kuva Sanelie Art sivustoltani. 

Gajraj lokakuussa 2017

Toinen tapaus  – minulle hyvin rakas elefantti Intiassa – Gajraj- kuoli yllättäen, jättäen ison aukon Wildlife SOS_n perheeseen. Minulla oli kunnia tavata se Intian matkoillani ja muisto tästä Elefanttien Kuninkaasta säilyy sydämessäni aina. Olen siitä aiemmin maalannut taulun, mutta luulen että uusi taulu on myös jossain vaiheessa Gajrajista tulossa. Niin upea ja kuninkaallinen eläin ansaitsee useamman muotokuvan, eikös niin? Se pelastettiin vuonna 2017 eli samana vuonna, muutamaa kuukautta aikaisemmi,  ennen kuin itse lähdin vapaaehtoistyöhön Wildlife SOS:n luo Mathuraan. Ehkä siksi Gajraj kosketti minun sydäntäni erityisen paljon. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun näin tämän upean eläimen juoksevan vapaana Wildlife SOS:n viereisellä pellolla. Olin itse korkeammalla kukkulalla naaraselefanttien kanssa iltapäivä kävelyllä ja ”tyttöjen”, etenkin Laxmin , ihastus oli selvää. Se seurasin minun ohella ihaillen tämän upean eläimen juoksua vapaana. Gajraj oli suurimman osan elämästään temppelielefanttina, mutta onneksi se sai elää viimeiset vuotensa keskellä rakkautta. 

Gajraj- maalaukseni, kuva Sanelie Art sivustoltani

Korona tuntuu jatkavan eloaan meidän keskuudessa ja on jo luonut erilaisia tapoja arkeemme. Toivon, että siitä huolimatta jonain päivänä pääsen taas elefanttien luo, oli sitten kyse matkasta Intiaan katsomaan rakkaita elefanttejani tai matkasta Afrikan savannille näkemään villejä elefantteja laumoissaan... tai sitten jonnekin ihan uuteen paikkaan - aika näyttää. Siihen asti jatkan elefanttien ja muiden villieläinten maalaamista ja niistä kirjoittamista... ja haaveilemalla valoisammasta tulevaisuudesta kaikille elefanteille ympäri maailmaa. 

Hyvää Elefanttien Päivää rakkaat Elefanttiniityn lukijat! 

Linkkejä:

https://worldelephantday.org/

https://www.facebook.com/sanelieart

https://thegentlegiants.org/

https://www.saveelephant.org/

https://wildlifesos.org/

Loppuvuoden ajatuksia

Tuntuu kuin siitä olisi jo vuosia kun aloitin ensimmäisen kirjoittamaan tätä blogia, mutta eihän siitä niin pitkää aikaa ole! Ensimmäinen blogitekstini näki päivänvalon tämän vuoden huhtikuussa. Niin paljon on kuitenki tapahtunut sen esimmäisen kirjoituksen jälkeen. Ehkä näin vuoden lähestyessä loppuaan on siis hyvä kertailla vanhaa ja siirtää pikkuhiljaa katse kohti ensi vuotta. 

Aloittaessani tätä blogia olin juuri lopettanut yli vuoden kestäneen sosiaalisen median vapaaehtoistyön Save the Asian Elephants järjestölle - upea kokemus, joka opetti ja antoi minulle paljon. Tammikuussa olin myös ollut Thaimaassa ja ihanien elefanttien ohella saanut ison sysäyksen tehdä työtä jolla on tarkoitus ja auttaa elefantteja mahdollisimman paljon. Samaan aikaan ensimmäisenn elefantti-aiheinen taidenäyttely oli esillä Kauniaisissa LähelläDelissä.

Pikku hiljaa kesän aikana aloin löytää rohkeutta myös perustaa oman taideyrityksen tämän blogin ja sen Facebook-sivun rinnalle. Niinpä heinäkuussa syntyi Sanelie Art, yritykseni joka myy alkuperäisiä maalauksiani sekä niistä tehtyjä taideprinttejä. Maalauksillani haluan  tuoda yksittäisten elefanttien tarinat esille sekä kertoa yleisesti elefanttien ahdingosta mutta myös onnellisen lopun omaavia pelastustarinoita sekä tukea muutamaa aloittelevaa eläimiä auttavaa järjestöä. Pääasia kuitenkin itse taiteessa, toivon elefanttieni tuovan mahdollisimman paljon iloa ja onnea niiden uusille omistajille. 

 

Samoihin aikoihin kun Sanelie Art syntyi, järjestin myös koskettavan elefantti-dokumentin Love & Bananas Suomen ensi-ilta esityksen upean Lapinlahden Lähteen tiloissa. 

Voisi siis sanoa kevään ja kesän olleen hyvin vilkasta! Lokakuussa  palasin kahden vuoden tauon jälkeen Intiaan, elefantti-rakkauteni alkulähteille. Siitä matkasta kirjoittelinkin viime blogikirjoituksessani. Sen matkan jälkeen on omassa elämässä ollut vilkasta ja muun muassa putkiremontin takia kirjoittaminen ja  maalaaminen ovat ollut hieman tauolla. Nyt  sopivasti vuoden lopulla asiat ja kiireet alkavat helpottamaan ja olen muuttanut uuteen kotiin, jossa vielä järjestelemistä odottaa hieno taidehuoneeni. 

Ensi vuodelta odottavissa siis uusia elefanttimaalauksia, ja ehkäpä sekaan hypähtää myös muitakin eläimiä.. Helmikuussa Sanelie Artin taidetta on esillä Espoossa Karatalon aulassa. Tarkemmat tiedot kerron lähempänä, yksityiskohtien varmistuessa. 

Ennen helmikuun taidenäyttelyä allekirjoittanut suuntaa Keniaan tutustuamaan Afrikan elefantteihin ja muihin upeisiin eläimiin. Odotettavissa siis ehkä myös hieman Afrikka-teemaa uuteen näyttelyyn. Aika näyttää mitä ehtii taiteilla matkan jälkeen. 

Heti vuoden alussa siis useampi hieno juttu tiedossa. Tuttuun tapaan myös tämän blogin sivuilta voi lukea seuraavan matkani seikkailuista, kunhan kotiudun takaisin Suomen kamaralle matkani jälkeen. 

Haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita tästä vuodesta, toivottavasti sekä tämä blogi että sen rinnalla elävä facebook- sivusto on lisännyt muun muassa tietoa elefanteista, turismin vaikutuksista villieläimiin ja eettiisistä paikoista tavata elefantteja. 

Oikein ihanaa Joulua ja onnellista uutta vuotta!

Sanna

Matkalla elefanttien kanssa

On kulunut reilu viikko Love & Bananas dokumentin esityksestä Lapinlahden Lähteellä. Esityksen järjestäminen oli iso haave minulle ja tapahtuman järjestäminen kesti noin puoli vuotta ensimmäisestä ajatuksesta toteutuneeseen tapahtumaan. 

Matkustettuani Thaimaahan ja vierailtuani Elephant Nature Parkissa ja tavattuani Noi Naan, koin ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin järjestää dokumentin esitys Suomeen - minun oli pakko kuunnella sisäistä ääntäni.. ja onneksi kuuntelin!

Mutta mitkä asiat tuon Thaimaan matkan lisäksi saivat minut järjestämään tilaisuuden? Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin: Olen jo aiemmin jakanut kokemuksiani Intiassa ja siitä, miten se matka aloitti huikean muutoksen elämässäni, mutta en ole tainnut kertoa mitä matkan jälkeen on tapahtunut. Palasin Suomeen kahden viikon Intian matkani jälkeen lokakuun lopussa ja tuntui, että koko maailma oli erilainen. Mikään "vanhassa elämässäni" ei tuntunut enää miltään ja arki Suomessa ahdisti. Tuntui, että olin nähnyt elämäntyylin joka tuntui juuri oikealta - se oli jotain mitä olin jo pitkään etsinyt.. Tyyli josta puhun on eläinten auttaminen ja ihmisten tiedottaminen eläinsuojeluasioissa. 

Jatkoin elämääni Suomessa töitä tehden ja samalla pohtien, miten voisin päästä auttamaan elefantteja Suomesta käsin, tai joskus jopa muuttamaan ulkomaille lähemmäs näitä upeita eläimiä. Otin yhteyttä suoraan eri elefanttien turvapaikkoihin ja kysyin neuvoja. Saamani neuvot saivat minut miettimään mm. villieläinten hoitajaksi opiskelua ja harjoittelujaksoa elefanttien parissa. Jostain syystä kuitenkaan tämä vaihtoehto ei tuntunut minulle täydelliseltä vaihtoehdolta. Eri vaihtoehtoja mietiskellessäni aloitin sosiaalisen median vapaaehtoisena englantilaiselle Save The Asian Elephants järjestölle. Se oli oivallinen tapa verkostoitua ja saada kokemusta elefantti-aiheisten uutisten etsimisessä ja referoimisessa. Jaon järjestön Facebook ja Twitter sivuille joka viikko 1- 2 elefantti-aiheista uutista, tehden niihin lyhyet englanninkieliset esittelyt aiheesta. Aluksi se jännitti paljon, mutta pian se meni jo ihan rutiinilla ja sain kiitosta työstäni. 

Huhtikuussa 2018 elefantit saivat minut matkustamaan Lontooseen ja osallistumaan Intian lähetystön edessä pidettävään mielenosoitukseen Intian temppelielefanttien oikeuksien puolesta. Oli todella upea kokemus osallistua samanhenkisten ihmisten kanssa ja taistella tärkeän asian puolesta. Asia tuli hyvin henkilökohtaiseksi kun mielenosoituksessa olevissa plakaateissa oli myös minulle tutun, Intiassa tapaamani, pelastetun norsun kuva ajalta ennen pelastamista. Mielenosoituksen aikaan oli Intian pääministeri vierailemassa Lontoossa, joten se lisäsi saamaamme huomiota myös mediassa. 

Lontoon mielenosoitus huhtikuussa 2018

Palasin taas Suomeen ja jatkoin arkeani ja vapaaehtoistöitäni STAE:lle sekä kävin Kirsi Salon Aarrekartta- kurssilla pistämässä tulevaisuuden haaveet näkyviksi ja hieman sen jälkeen kävin opiskelemassa äänimaljojen ihanaa maailmaa. Kesän aikana aloitin, nyt jo hyvin rakkaaksi tulleen, tapaamieni elefanttien taulumaalaus-projektin. Aloitin tarkoituksena maalata kaikki elefantit, jotka olin Intiassa tavannut. Projektia on hieman "häirinnyt" Thaimaa matka ja siellä tapaamani muut elefantit - heistäkin on tietenkin maalattava taulut! Tällä hetkellä siis maalaan sekä Intiassa että Thaimaassa tapaamiani elefantteja. 

Maalaaminen ja vapaaehtoistyöt täyttivät arkeni mukavasti elefantti-aiheilla, mutta edelleenkin kaipasin jotain lisää. Kuin kohtalon iskusta pian löysin itseni jo maksamasta varausmaksua tammikuussa 2019 Thaimaassa järjestettävälle elefantti- ja taideretriitille: Big Elephant Magic! Retriitti oli upean Arte for Elephantsin järjestämä ja se oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei viimeinen. 

Tammikuussa siis hyppäsin taas yksin lentokoneeseen äänimaljani kanssa  ja suunnistin ensimmäistä kertaa elämässäni Thaimaan lämpöön. Pitkän lentomatkan aikana ehdin tuntea kaikki tunteen jännityksestä ja paniikista täydelliseen iloon. Vihdoinkin pääsisin toteuttamana ison unelman ja vierailla muun muassa Elephant Nature Parkissa ja muissa eettisissä elefanttipaikoissa. Elefanttien ja taiteen ohella muistorikkaimmat asiat olivat upea Thaimaa sekä etenkin tapaamani ihmiset, matkakaverini joista viikon aikana tuli minulle hyvin rakkaita ystäviä. Olin ainoa suomalainen, ja itseasiassa ainoa ei- amerikkalainen osallistuja. Palasin siis kotiin osa sydämestäni Thaimaassa ja osa Amerikassa uusien ystävieni luona. 

Elefantteja ENP:ssä

Koen, että ihan niin kuin Intia, myös Thaimaa ja tämä upea retriitti, oli minun tulevaisuuteni kannalta välttämätön ja kuin tähtiin kirjoitettu. Upeiden kokemusten ja ystävien lisäksi sain roimasti rohkeutta ja kannustusta seurata sydämeni ääntä ja toteuttaa unelmia. Jo ennen matkaa olin mietiskellyt blogin aloittamista ja vihdoinkin matkan jälkeen sain tämän Elefanttiniitty blogin aloitettua ja idean dokumentin esityksen järjestämisestä. Samaan aikaan vaihdoin työpaikkaani, joten kevät toi paljon muutoksia mukanaan. 

Oman blogin aloitettuani halusin keskittyä siihen täysillä, joten vapaaehtoistyöt STAE:lla saivat jäädä ainakin toistaiseksi. Pian tämä blogini sai oman Facebook sivuston, jolla jaan blogipäivityksieni lisäksi uutisia maailman elefantti-uutisista.  

Ajatus omasta liiketoiminnasta taiteeni parissa on myös kummitellut mielessäni jo pitempään, joten nyt kesän aikana sekin on pikku hiljaa muuttunut unelmasta todeksi. Tahdon taiteeni avulla tuoda blogini tavoin esille eläinten tarinoita ja samalla hiukan tukea mahtavia eläinten turvakoteja - Elephant Havenia Ranskassa sekä Eläinten turvakoti Saparomäkeä Suomessa. 

Viime viikonlopun Love & Bananas tapahtuma oli dokumentin lisäksi myös uuden liiketoimintani - Sanelie Art -  julkistustilaisuus. Oli hieno tunne kertoa ja esitellä hieman taidettani ihmisille. 

Lapinlahden Lähde

Love & Bananas tilaisuuden järjestäminen ei ollut ihan helppoa tai nopeaa, koska oli monia asioita päätettävänä ja suunniteltavana ja yhteyshenkilöitä oli Amerikassa asti.  Ihan ensimmäiseksi oli paikan keksiminen. Minulla oli kolme eri paikkaa, joista kyselin hintoja sekä vapaita ajankohtia, mutta lopulta luonnollisin ja sopivin valinta oli Lapinlahden Lähde. Näin jälkikäteen en olisi voinut valita parempaa paikkaa esitykselle. 

Paikan valinnan jälkeen alkoi muun muassa tarjoilun ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden pohtiminen. Olin myös jo hyvin alkuvaiheessa yhteydessä amerikkalaiseen VegFundiin. Järjestö tukee erilaisia vegaanisia tilaisuuksia, mm. juuri tällaisten dokumenttien esityksiä ja sain heiltä tukea esityksen järjestämiseen. Valitsin tilaisuuden tarjoiluksi Goodion herkulliset raakasuklaat. Dokumentin ja liiketoimintani julkistamisen lisäksi tilaisuuden ohjelmaksi tuli Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiaisen esitys vegaaniruokavaliosta. 

Kymmenien, ellei satojen sähköpostien ja muiden järjestelyjen jälkeen vihdonkin löysin itseni seisomasta noin parikymmenpäisen yleisön edessä Lapinlahden Lähteellä viime viikon lauantaina ja painoin dokumentin pyörimään. Sali pimeni ja tunti ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin dokumentti oli ohitse yleisön raikuvien aplodien raikuessa salissa. Olo oli dokumentin jälkeen hieman tunteikas mutta onnellinen. Toivon mukaan dokumentti kosketti myös muita paikalla olleita.. ja Noi Naan tarina oli tullut suomalaisten tietoon ja sydämiin. 

Noi Na

Sannan kultaiset säännöt

Eläinsuojelu on ollut minulle hyvin tärkeä asia jo pitkään. Oman äänensä antaminen viattomien  eläinten puolesta, jotka eivät pysty puolustamaan itseään, voi olla hyvin palkitsevaa, varsinkin jos niiden puolesta puhuminen tuhansien muiden kanssa johtaa lopulta eläimen vapauttamiseen kurjista oloista. 

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa: vaikka kuinka paljon jonkun tietyn eläimen tai eläinryhmän puolesta tekee työtä, jakaa ja allekirjoittaa vetoomuksia, ei eläintä kuitenkaan voida pelastaa.  Aina on myös moni muu jonossa odottamassa omaa pelastusvuoroaan. Kaikki tämä voi ajoittain olla hyvin raskasta ja ainakin minusta tuntuu, että se tuska imee ajoittain minusta kaikki voimat. 

Myös jo pelastettujen eläinten keskuudessa on surua, kun esimerkiksi rakastettu eläin kuolee joko pitkäaikaisen- tai äkillisen sairastumisen takia. Elefantit ovat hyvin empaattisia ja tunnetusti surevat pitkän aikaa kuolleita tovereitaan. Ne käyvät usein vuodesta toiseen kunnioittamassa kuolleen perheenjäsenensä muistoa. Ollessani vapaaehtoisena Intiassa, yksi heidän elefanteistaan - Mohan- oli hyvin sairas ja valitettavasti kuoli muutama päivä kotiinpaluuni jälkeen ja sitä jäi suremaan niin sen elefantti- kuin myös ihmisperhe ja tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Jokunen viikko sitten ikuiseen uneen nukahti myös upea Wassana Thaimaan Sunshine for Elephants projektissa, jossa vierailin tammikuussa. Hänen kuolemaansa käsittelin maalaamani taulun muodossa. Viimeisin suru-uutinen kohtasi elefanttipiirejä tänään uutisen Giudan äkillisestä kuolemasta leviten sosiaalisessa mediassa elefantti-ystävien keskuudessa. Guida oli yksi kolmesta Brasiliassa sijaitsevan Global Sanctuary for Elephantsin asukkaista. Näissä tilanteissa tieto siitä, että eläin sai olla viimeiset vuodet hyvässä paikassa tuo lohtua surun keskellä. 

Wassanan muistoksi maalaamani taulu. 

Miten meidän sitten pitäisi suhtautua kaikkeen siihen kärsimykseen mitä näemme ympärillämme, oli sitten kyseessä ihmisen, eläimen tai itse Äiti Maan tuska? Tämän tekstin avulla yritän hieman avata  lisää omia ajatuksiani ja kokemuksiani asian suhteen. 

Minä olen ns. erityisherkkä ( HSP = Highly sensitive person) joka lyhyesti selitettynä tarkoittaa ihmistä, joka reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin. Koen herkkyyden olevan ajoittain erittäin positiivinen ominaisuus, mutta myös hyvin voimia vievää ja henkisesti kuormittavaa. Kun puhutaan eläinsuojelusta, voi se ilman tätä ominaisuuttakin olla hyvin raskasta. 

Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja se sanonta on erittäin osuva kun puhutaan eläimistä, niiden oikeuksista ja niiden suojelusta. On päiviä, jolloin tuntuu ettei pysty käsittelemään enää yhtään surullista uutista ja on pakko sulkea tietokone, älypuhelin ja TV - sulkea kokonaan julma maailma hetkeksi pois mielestä. Mutta samaan aikaan koen, etten voi sivuuttaa tuskaa ympärilläni ja olla tekemättä mitään. Näiden kahden toiminnan ja tuntemuksen välillä pyrin jatkuvasti löytämään kultaisen keskitien sallimalla itselleni luvan unohtaa maailman tuska hetkeksi ja sitten osan ajasta keskityn täysillä eläinten auttamiseen tavalla tai toisella. Pitää aina muistaa huolehtia itsestään ensin, jotta pystyy auttamaan toisia. "tyhjästä kupista on vaikeaa kaataa". 

Minulle parhain tapa "ladata akut" on maalaaminen ja taide koko sen upeassa kirjossaan. Yllättäen ja pikkuhiljaa taiteesta on tullut yksi tapa minulle tuoda elefantti-asiaa julkisuuteen ja toivon mukaan myös tulevaisuudessa tapa auttaa konkreettisesti tätä upeaa lajia. Taiteessani keskityn pääasiassa niihin upeisiin voiton hetkiin ja onnellisiin tarinoihin. Jokainen maalaamani taulun "muusana" ja mallina ovat tapaamani pelastetut elefantit. 

Maya nauttii vapaudestaan Intiassa 2017 

Tämän blogin ja Facebook-sivuston perustaminen, vapaaehtoistöiden ja taiteen tekemisen ohella, on minun henkilökohtaisesti suurin tapa vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Meidän jokaisen on löydettävä meille itselle mielekkäin tapa elää, olla ja halutessaan auttaa toisia. Silloin, etenkin me erityisherkät, jaksamme hieman paremmin. Välillä blogia kirjoittaessani tai Facebook sivustolla artikkeleja ja vetoomuksia jakaessani pyrin laittamaan itseni toisten, eli teidän lukijoiden, asemaan. Vaikka olen herkkä, olen kovettanut jo tietyllä tasolla sydämeni elefanttimaailman julmuuksiin - vaikka onneksi kaikelta ei voi sydäntään kovettaakaan- esimerkiksi jo pelkästään Phajaanin ajatteleminen saa joka kerta kyyneleet silmiini. Phajaania olen jo lyhyesti aiemmassa kirjoituksessani käynyt läpi, mutta kerrattakoon sen tarkoittavan villin elefantin "kesyttämistä", ns. "sielun murskausta" eli vähintään viikon jaksoa, jonka aikana elefanttia kidutetaan kammottavilla menetelmillä kunnes se unohtaa olevansa villieläin. Välillä siis pohdin, onko jakamani tieto liian paljon joillekin teistä? En kuitenkaan halua ahdistaa teitä ihania lukijoitani ja ajaa teitä pois blogini ääreltä kauhunsekaisin tuntein. Pyrin jakamaan, niin blogini sekä Facebook sivuni puolella,  enemmän onnellisia juttuja, pelastamistarinoita ja esittelemään turvapaikoissa tai vapaana luonnossa elävien elefanttien tarinoita. En kuitenkaan myöskään halua - enkä voi- unohtaa sitä kolikon pimeämpää puolta. Jos emme tiedä mikä on vikana, emme pysty tekemään muutosta omassa käytöksessämme tai ajatusmaailmassamme. 

Mielenosoituksessa Intian temppelielefanttien puolesta Lontoon Intian suurlähetystön edessä 2018. 

Meillä Suomessa ei enää ole elefantteja sirkuksissa, eikä muutenkaan niitä täältä löydy. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö meillä olisi paljon parannettavaa siinä, miten kohtelemme elefantteja. Suurin tapa miten voimme vaikuttaa elefanttien, ja muidenkin eläinten, hyvinvointiin on oma käyttäytymisemme ulkomailla matkustettaessa: ei elefanttilla ratsastusta, ei villieläinselfieitä, villieläinesityksiä, kuten esim. vesieläinpuistojen delfiini- ja valasshowt. Esimerkiksi surullisen kuuluisat selfiet huumattujen ja kahlittujen tiikereiden kanssa ovat järkyttäviä. Omilla valinnoillamme  voimme tehdä isoimman muutoksen. Jos kukaan ei halua enää tiikeriselfieitä tai ratsastaa elefantilla, ei sille bisnekselle ole enää tarvetta. 

Pelkästään eläinsuojelu-asioiden ja niihin liittyvän tuska ei ole ainoa voimia vievä asia, uskon että seuraavan asian kohdalla monet meistä pystyvät samaistumaan: puhun nyt siitä, miten paljon auttamista on tarpeeksi? Tuntuu loputtomalta suolta pelkästään esimerkiksi kävellä Helsingin keskustassa ja väistellä jatkuvalla syötöllä arvokasta työtä tekeviä "feissareita" eli ihmisiä jotka tarjoavat ihmisille mm. mahdollisuutta alkaa kuukausilahjoittajaksi. Järjestöjä on monia, ja kaikki ajavat todella hyviä asioita - oli sitten kyseessä luonnon- tai eläinsuojelu, ihmisoikeudet tai jokin muu hieno kohde. Vuosia olin mukana tukemassa kuukausilahjoittana lukuisia eri järjestöjä, mutta jossain vaiheessa on pakko rajata ja keskittyä vain yhteen, tai korkeintaan kahteen sydäntä lähellä olevaan asiaan ja kohteeseen. Isäni sanoja lainatakseni: " Sinä et voi pelastaa koko maailmaa". 

Vaikka välillä tuntuu pahalta, on täysin hyväksyttävää sanoa ei ja keskittyä vain pieneen osaan tarjolla olevista mahdollisuuksista auttaa. Ei määrä vaan laatu. Avun täytyy kuitenkin tulla suoraan sydämestä eikä velvollisuuden tunteesta. 

Vaikka ajoittain vielä koen ahdistusta siitä, että olen lopettanut joitain kuukausilahjoituksia ja vapaaehtoistyövelvollisuuksiani, pääasiassa olen ylpeä ja iloinen päätöksistäni. Nyt pystyn auttamaan enemmän niitä järjestöjä, joiden toiminnan koen kaikista eniten lähellä sydäntäni. 

Tämän tekstin loppuun voisin siis tehdä pienen yhteenvedon, miten selvitä ja toimia tässä isossa maailmassa, joka on täynnä apua tarvitsevia ja täynnä vääryyksiä, jotka odottavat muutosta parempaan. 

Kutsun näitä "Sannan kultaisiksi säännöiksi": 

• Pidä itsestäsi huolta - on täysin hyväksyttävää ottaa "aikalisä" tarvittaessa.
• Älä anna surullisten uutisten masentaa ja musertaa - keskity positiivisiin asioihin enemmän. 
• Et ole yksin auttamassa koko maailmaa - keskity itselleni tärkeimpiin kohteisiin. 
• Matkustaessa maailmalla toimi eettisesti kohdatessasi villieläimiä - omilla valinnoillamme on suuri vaikutus. 

Uusi elämä

Olen aina ollut eläinrakas. Minulta on useasti kysytty mistä rakkauteni juuri elefantteihin on saanut alkunsa, valitettavasti en osaa vastata tuohon kysymykseen. Nämä viisaat, herkät ja ajoittain hyvin hassutkin lempeät jättiläiset ovat vain jossain vaiheessa hiljalleen hiipineet sydämeeni, eivätkä ne aio sieltä lähteä pois, onneksi. 

Vuosi 2017 oli käänteentekevä vuosi minulle ja minun elefantti-rakkaudelleni.. ja koko elämälleni itse asiassa. Oli ihan normaali päivä tammikuun alussa ja olin juuri lähdössä iltavuoroon töihin ja silloin se tapahtui: silmiini osui Facebook- julkaisu, jota en voinut ohittaa. Se julkaisu oli seuraamani järjestön Wildlife SOS:n valokuva iloisesti hymyilevistä ihmisistä elefanttien kanssa. Kuvatekstissä kysyttiin onko lomasuunnitelmat tälle vuodelle tehty, jos ei voisi heille tulla vapaaehtoistyöhön ja auttaa pelastettuja elefantteja ja karhuja! BING! Tuntui kuin kyseinen julkaisu oli kuin juuri minulle tehty, olin vain muutama päivä aikaisemmin tehnyt itselleni kuvakollaasin toiveistani tulevalle vuodelle ja kaikki kuvat taisivat liittyä matkailuun ja mukana oli kuvia elefanteista. 

Suunnitelmani sen vuoden lomille oli tosiaan vielä ihan täysin auki ja en ollut edes kuvitellut että loman viettäminen eettisesti elefanttien kanssa olisi mahdollista! Siltä seisomalta kirjoitin sähköpostia Intiaan ja taisin melkein myöhästyä töistäkin sen takia. Illan aikana töiden teko oli hieman tuskaista, odotin vain innoissani vastausviestiä.. ja sieltähän se saapuikin melko pian saman päivän aikana. Sain viestin täynnä kaipaamani tietoa mm. hinnoista ja majoituksesta ja innostuin entistä enemmän, tiesin että tuonne oli pakko lähteä, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Asiat etenivät melko pian ja vielä saman kuun aikana oli lentoliput Delhiin jo hankittu ja iso osa muistakin järjestelyistä tehty. En muista milloin jokin asia olisi edennyt niin hyvin ja helposti. 

Itse matka toteutui saman vuoden lokakuussa. Matkaa jouduin siis odottamaan monta kuukautta, mutta sinä aikana ehdin hyvin hoitaa loput järjestelyt ja säästää matkarahaa. 

Tässä vaiheessa en vielä ollut niin tietoinen monista elefantteja uhkaavista asioista ja vaaroista kuin olen tänä päivänä, mutta tiesin jo tuolloin että kaikki itseään hyviksi ja eettisiksi paikoiksi kutsuvat paikat eivät sitä valitettavasti ole. Totuus kulissien takana voi olla karmaiseva. Tiesin jo etukäteen hyvän taustatutkimukseni ansiosta, että tässä kyseisessä paikassa ei mitään kauheuksia tapahdu ja hyvillä mielin lähdin matkaan... Tietämättä vielä tässä vaiheessa miten paljon nämä kaksi viikkoa Intiassa muuttaisivat elämääni ja minua positiivisempaan suuntaan.

Wildlife SOS:n elefanttien- sekä karhujen pelastus- ja kuntoutuskeskukset sijaitsevat Mathurassa, Pohjois-Intiassa. Paikka sijaitsee lähellä Agraa josta löytyy myös kuuluisa Taj Mahal, joten en tietenkään voinut mennä sinne asti käymättä ihastelemassa tätä kuuluisaa monumenttia samalla reissulla. Siispä vietin muutaman päivän Agrassa ennen Mathuraan menoa. 

Mutta sitten paluu itse asiaan eli elefantteihin: Vietin siis kaksi viikkoa auttaen pelastettujen elefanttien hoidossa. Muutaman päivän vietin myös suloisten karhujen luona, heistä kerron lisää joku toinen päivä.. ne ansaitsevat ihan oman kirjoituksensa! 

Paikan elefantit on pelastettu mm. kerjäämästä kaduilta, temppeleistä, sirkuksista ja turisteja selässään kuljettamasta. Jokaisen koskettava taustatarina saa edelleenkin kyyneleet silmiini, mutta onneksi nämä elefantit ovat nyt turvassa ja saavat kokea rakkautta ja hoivaa.. mutta valitettavasti vielä pelastusta odottavia on paljon. 

Viikkojeni aikana pääsin mm. leikkaamaan paljon hedelmiä, joskus myös esim. sokeriruokoja. Autoimme hoitajia siivoamaan elefanttien aitauksia,  punnitsemaan sekä kuljettamaan rehuja ja tietenkin olemaan elefanttien kanssa! Unohtumaton ja upea kokemus! 

Ehdottomasti lempihetkeni joka päivä oli iltapäiväkävelyt elefanttien kanssa. Ennen meidän vapaaehtoisten tuloa aamuisin elefantit kävivät jo pitkällä, noin kymmenen kilometrin kävelyllä. Iltapäivisin niiden kanssa me pääsimme läheiselle pellolle olemaan ja viettämään aikaa niiden kanssa. Ne saivat olla täysin vapaana ja tehdä juuri mitä halusivat.. usein nämä söpöliinit halusivat nautiskella hiekkakylvyistä tai banaaneista, joita me saimme niille antaa. Oli upea tunne nähdä näitä upeita eläimiä niin onnellisena rankkojen elämänkokemusten jälkeen.

Wildlife SOS:n elefantit olivat ensimmäinen todellinen tutustuminen lajiin henkilökohtaisella tasolla ja voin vain sanoa, että sen jälkeen kun on syöttänyt banaania elefantille, kuunnellut sen herkkää "kehräämistä" sen kävellessä iloisesti ilta-auringonpaisteessa tai katsellut uima-altaassa köllöttelevää ja elämästä nauttivaa elefanttia, ei mikään muu enää tunnu miltään. Suomeen palattuani arki tuntui oudolta ja pian löysin itseni miettimästä tapoja auttaa elefantteja täältä Suomesta käsin ja kuinka pääsen taas maailmalle tapaamaan elefantteja, näistä aiheista myös lisää myöhemmin. 

Jos Sinua kiinnostaa myös vapaaehtoistyö tai vierailu Wildlife SOS:n keskuksissa Intiassa, tai jos haluat vaan tutustua heidän toimintaansa paremmin, lisätietoa löydät täältä: www.wildlifesos.org