Elefantteja ja elämää koronan aikana

On kulunut pitkä – hyvin pitkä – aika siitä kun olen viimeksi tätä blogia kirjoitellut. Tänään vietetään kansainvälistä elefanttien päivää, mikä voisikaan siis olla parempi päivä kirjoitella taas blogia elefanteista? Elefanttipäivää vietetään aina 12. elokuuta ja sen tarkoituksena on tuoda huomiota  Aasian-  sekä  Afrikan elefanttien ahdinkoon. 

Viime kirjoitukseni liittyi Afrikkaan ja siellä tapaamiini uskomattoman upeisiin eläimiin, ihmisiin ja paikkoihin. Paljon on tapahtunut sen kirjoituksen jälkeen.. Afrikka muuttaa ihmistä ja tapaa katsella maailmaa ja välillä onkin tuntunut vaikealta elää arkea täällä Suomessa niin upean kokemuksen jälkeen. Hieman Suomeen paluuni jälkeen tuntui koko maailman muutenkin pyörähtävän päälaelleen ja pandemia nimeltä Korona saapui. Itse työskentelen lähihoitajana hoiva-alalla, joten arkeni pysyi työnpuolesta lähes normaalina – töihin täytyi mennä koronasta huolimatta. Onneksi oli ihanat Afrikka-muistot piristämässä arkea. 

Elefantteja Amboselin kansallispuistossa Keniassa, tammikuu 2020

Myös elefantit ympäri maailmaa ovat joutuneet tottumaan hyvin erilaiseen arkeen: Esimerkiksi Thaimaassa monet elefanttiratsastuspaikat ovat joutuneet sulkemaan ovensa, ehkä jopa lopullisesti. Tämä oli loistava uutinen ylityöllistetyille ja huonosti kohdelluille elefanteille…. mutta pian tuli uusi ongelma: Omistajilla ei ollut enää rahaa ruokkia elefanttejaan rahojen loputtua. Tilanne on synnyttänyt kevään ja kesän aikana monia uusia ratkaisuja, auttavia käsiä on onneksi löytynyt ympäri maailmaa. Pahimpana korona aikana elefanttien pelastukset olivat rajoitusten takia katkolla, mutta nyt jo monet elefantit ovat päässeet turvaan. Thaimaassa Elefanttikuiskaaja Lek Chailert on auttanut oman Elephant Nature Park – paikkansa lisäksi monia elefanttien omistajia, oli sitten kyseessä ruokaa elefanteille tai uuden kodin tarjoaminen ENP:stä. Lekin Save Elephant Foundation on yhteistyökumppanina koronan aikana perustetussa voittoa tavoittelemattomassa Gentle Giants Stay Home projektissa. Tarve tälle tuli pian koronan puhjettua. Niin kuin aiemmin jo mainitsin, monet elefantit jäivät ilman töitä turistien kaikottua Thaimaasta ja tämä puolestaan johti siihen, että mahoutit ( elefanttien hoitajat) joutuivat palaamaan kyliinsä elefanttien kanssa. Tämä järjestö on perustettu näiden elefanttien ruokkimisen ja hyvinvoinnin takaamiseksi – ja ettei niiden koskaan tarvitsisi palata töihin koronan loputtua. Järjestön kautta voit esimerkiksi auttaa yhtä tiettyä elefanttia adoptoimalla sen.

Uroselefantti Masai Maran kansallispuitossa, tammikuu 2020

Afrikassa koronan vaikutukset näkyvät myös turistien poissaolossa, tässäkin tilanteessa on hyviä ja huonoja puolia: safarit ja eläimet ovat saanet nauttia hieman rauhallisemmista ajoista turistien ollessa kodeissaan mutta samaan aikaan paikalliset yhteisöt ovat kärsineet tulojen menetyksestä ja samalla salametsästäjät ovat päässeet metsästämään enemmän.

Tämän kevään ja kesän aikana olemme saaneet todistaa monia sydäntä lämmittäviä pelastuksia – oli sitten kyseessä elefantti tai vaikkapa leijona. Jokin aika sitten viisi leijonaa pelastettiin kauheista oloista ranskalaisesta sirkuksesta ja samoihin aikoihin Venäjällä pelastettiin ihmisten kynsistä pieni Simbaksi ristitty leijonan poika, jonka takajalat oli murrettu jotta se pysyisi paikoillaan kun turistit ottivat siitä kuvia. Se on kuntoutunut suuresta traumasta paremmin kuin odotettiin ja pääsee pian elämään elämäänsä Afrikkalaiseen turvakotiin, jossa se saa elää loppuelämänsä onnellisena. Viimeisimmissä kuvissa näkyy jo paljon iloisempi ja paremmassa kunnossa oleva pieni leijonakuningas. 

Elefanttipelastuksia on viime aikoina ollut monia, niin Intiassa kuin Thaimaassakin. Menetyksiltäkään ei olla vältytty: Yksi ehkä järkyttävimmistä tapauksista viime aikoina on ollut Intiassa kesäkuussa tapahtunut villin naaraselefantin ja sen syntymättömän lapsen tappo. Saumyaksi ( The Gentle one) nimetty elefantti otti nälkäisenä ihmisiltä vastaan ananaksen… jonka sisällä oli räjähteitä. Ne räjähtivät tämän syyttömän ja hellän elefantin suussa tappaen sen hitaasti ja tuskaisesti usean päivän ajan. Tapaus kaikessa järkyttävyydessään nosti elefanttien olot kansainväliseksi uutiseksi ja Saumyan tappajia alettiin samantien ajaa takaa ja pian heidän saatiin pidätetyksi. Kuvat kuolleesta Saumyasta joessa eivät varmaan koskaan poistu mielestäni ja sydämestäni. Monien taiteilijoiden tapaan minäkin käsittelin asian taiteeni avulla ja siitä syntyi alla olevan taulu. Halusin maalata Saumyan vauvan jo syntyneeksi, äitinsä suojaan. Maalauksessani on ne ovat kaksi enkeli-elefanttia, paikassa jossa ne eivät enää kärsi. 

Saumya maalaukseni, kuva Sanelie Art sivustoltani. 

Gajraj lokakuussa 2017

Toinen tapaus  – minulle hyvin rakas elefantti Intiassa – Gajraj- kuoli yllättäen, jättäen ison aukon Wildlife SOS_n perheeseen. Minulla oli kunnia tavata se Intian matkoillani ja muisto tästä Elefanttien Kuninkaasta säilyy sydämessäni aina. Olen siitä aiemmin maalannut taulun, mutta luulen että uusi taulu on myös jossain vaiheessa Gajrajista tulossa. Niin upea ja kuninkaallinen eläin ansaitsee useamman muotokuvan, eikös niin? Se pelastettiin vuonna 2017 eli samana vuonna, muutamaa kuukautta aikaisemmi,  ennen kuin itse lähdin vapaaehtoistyöhön Wildlife SOS:n luo Mathuraan. Ehkä siksi Gajraj kosketti minun sydäntäni erityisen paljon. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun näin tämän upean eläimen juoksevan vapaana Wildlife SOS:n viereisellä pellolla. Olin itse korkeammalla kukkulalla naaraselefanttien kanssa iltapäivä kävelyllä ja ”tyttöjen”, etenkin Laxmin , ihastus oli selvää. Se seurasin minun ohella ihaillen tämän upean eläimen juoksua vapaana. Gajraj oli suurimman osan elämästään temppelielefanttina, mutta onneksi se sai elää viimeiset vuotensa keskellä rakkautta. 

Gajraj- maalaukseni, kuva Sanelie Art sivustoltani

Korona tuntuu jatkavan eloaan meidän keskuudessa ja on jo luonut erilaisia tapoja arkeemme. Toivon, että siitä huolimatta jonain päivänä pääsen taas elefanttien luo, oli sitten kyse matkasta Intiaan katsomaan rakkaita elefanttejani tai matkasta Afrikan savannille näkemään villejä elefantteja laumoissaan... tai sitten jonnekin ihan uuteen paikkaan - aika näyttää. Siihen asti jatkan elefanttien ja muiden villieläinten maalaamista ja niistä kirjoittamista... ja haaveilemalla valoisammasta tulevaisuudesta kaikille elefanteille ympäri maailmaa. 

Hyvää Elefanttien Päivää rakkaat Elefanttiniityn lukijat! 

Linkkejä:

https://worldelephantday.org/

https://www.facebook.com/sanelieart

https://thegentlegiants.org/

https://www.saveelephant.org/

https://wildlifesos.org/

Onnen kyyneleitä ja uusia ystäviä

Viime blogikirjoituksestani on vierähtänyt aivan liian pitkä aika. Loppukesä ja syksy on ollut hyvin kiireistä aikaa, mutta nyt vihdoinkin istahdan taas koneen ääreen ja kirjoittelen viime aikaisia kuulumisia.

Kesä meni nopeasti Sanelie Art – yritykseni perustamisen sekä Love & Bananas dokumentin Suomen esityksen järjestämisessä. Eilen palasin Intiasta, elefantti-rakkauteni alkulähteiltä, siitä nyt haluankin teille kertoa. 

Chanchal, Laxmi ja Bijli kävelyllä

Niin kuin olen aiemmin kertonut, oli vuoden 2017 Intian matka ja vapaaehtoistyö Wildlife SOS:n karhujen ja elefanttien kanssa elämäni totaalisesti mullistanut kokemus. Voitte vain kuvitella kuinka innoissani olin paluusta, joka itseasiassa tapahtuikin hieman sattumalta. Tutustuin kesän aikana toiseen eläinrakkaaseen suomalaiseen, joka oli myös ollut samassa paikassa vuosi sitten vapaaehtoistöissä ja oli nyt keräämässä ryhmää mukaansa uudelle reissulle. Niinpä reilu viikko sitten, kuin kohtalon johdattamana, istahdin lentokoneeseen ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa ja lähdimme kohti uutta seikkailua Intiassa. 

Matkan järjesti siis toinen eläintenystävä Tiina Tiitinen ja hänen yrityksensä Salty Pineapple Wellness. Tämä reissu oli hänen yrityksensä ensimmäinen laatuaan ja jatkoa varmasti seuraa. 

Ensimmäisellä kerralla matkatessani Mathuraan elefanttien ja karhujen luo olin reissussa yksin ja paljon erilaisia pelkoja mielessä, innostuksen ja vatsassa lentävien perhosten ohella. Tällä kertaa tunsin pääasiassa vain intoa ja iloa paluun takia. Tiesin jo, että pääsen paikkaan, jossa sekä meistä vapaaehtoisista ja etenkin eläimistä sekä koko yhteisöstä välitetään ja pidetään huolta. Eniten jännitin tunnistavatko rakkaat elefanttini minua vielä kahden vuoden jälkeen. 

Sydämeni täyttyi onnesta saapuessamme sunnuntai- iltapäivällä vapaaehtoisten talolle ja päästessäni majoittumaan samaan huoneeseen, jossa asuin viime kerrallakin – olin tullut kotiin. 

Seuraavana aamuna iloinen ryhmämme suuntasi kohti karhuja eli Wildlife SOS Bear Rescue Centreä. Siellä aloitimme perehdytyksen heidän keskukseen ja siellä asuviin karhuihin, joita on siellä 170. Iltapäivällä perehdytys jatkui elefanttien luona Wildlife SOS Elephant Conservation and Care Centre:ssä ja heidän 22 elefanttinsa kanssa. Koko viikon vuorottelimme karhujen ja elefanttien välillä. Oli ihanaa tutustua myös hieman enemmän karhuihin, näihin ihaniin karvapalloihin, joiden kanssa viimeksi vietin melko vähän aikaa. 

Moni asia oli elefanttien luona muuttunut viime käyntini jälkeen, mutta kaikki muutokset ovat elefanttien hyväksi ja olin luonnollisesti iloinen niiden puolesta. Vielä viime reissullani pääsimme vielä mm. pesemään ja ruokkimaan niitä. Nyt suurin osa vierailijoiden sekä vapaaehtoisten interaktiosta elefanttien kanssa on lopetettu, mutta ei huolta: vaikka elefantteihin ei saa enää koskea, pääsee niiden arkea ja elämää seuramaan kuitenkin läheltä ja etenkin auttamaan monin eri tavoin vapaaehtoisjakson aikana. Kaikki muutokset ovat hyvin samassa linjassa yleisten suositusten kanssa, eli mitä vähemmän interaktiota elefanttien kanssa sitä parempi. Viime käyntini jälkeen myös Intian ensimmäinen - ja ainoa - elefanttisairaala on nähnyt päivänvalon ja pääsimme tähän upeuteen myös tutustumaan sekä sen vieressä olevaan "Field of Dreamsiin" eli uuteen paikkaan jossa myös osa elefanteista asuu. Viime vierailuni jälkeen on myös uusia elefantteja pelastettu. Field of Dreamsillä asuu mm. jokin aika sitten pelastetut Holly ja Kalpana, mutta valitettavasti niitä emme päässeet tapaamaan. Priyankan näimme, tämä kovia kokenut kaunokainen on myös yksi uusimmista pelastetuista elefanteita. Myös muun muassa iki-ihanat, paikan nuorimmat elefantit, Peanutin ja Coconutin saimme tavata. Tytöt olivat kasvaneet hurjasti viime käyntini jälkeen. 

Peanut ja Coconut

Olin tällä reissulla paljon rauhallisempi kuin viimeksi, mutta täytyy myöntää nähdessäni rakkaat elefanttini ensimmäistä kertaa kahden vuoden tauon jälkeen ei tunneryöpyltä voitu välttyä. Pari krokotiilin kyyneltä piti vuodattaa onnesta näiden upeiden eläinten edessä.. ja haluatte ehkä tietää vastauksen alussa tekemääni pohdintaan: kyllä, haluan uskoa, että ainakin osa elefanteista tunnisti minut edelleen. 

Elefanttien tapaamisen ohella myös työntekijöitä oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Etenkin heidän sydämelliset vastaanotot tekivät paluusta entistäkin paremman kokemuksen. 

Viikon aikana ryhmämme pääsi mm. pesemään niin karhujen kuin elefanttienkin uima-altaita, leikkaamaan hedelmiä, jakamaa puuroa, puhdistamaan eläinten aitauksia, rakentamaan kiipeilytelineitä karhuille ja paljon muuta. 

Ryhmämme tutustui toisiinsa päivä päivältä enemmän ja onnellisena voin sanoa saaneeni elämääni kasan uusia ja mahtavia ystäviä. Yhdessä koimme myös kokemuksen nimeltä Intia. Tämä upea maa on täynnä ristiriitoja: saman kadun varrella voi nähdä kodittomia lapsia ryysyissä kerjäämässä ruokaa ja parin sadan metrin päässä varakkaat hyvin puetut lapset ovat lähdössä kouluihinsa. Lukuisten eläinten näkeminen kaduilla roskan ja melun keskellä on myös sydäntä riipaiseva näky, mutta onneksi on sellaisia järjestöjä kuten Wildlife SOS jotka tekevät parhaansa ajoittain vaikeissakin olosuhteissa. Päällimmäisenä muistoissa tulee olemaan ihanat ihmiset, eläimet, värit sekä mausteet… ja liikenteen ajoittaisen kaoottisuuden. 

Viikon aikana saamani ihanat muistot auttavat selviytymään tulevasta Suomen pimeästä ja kylmästä talvesta. En voi olla muuta kuin kiitollinen etenkin elefanteille, koska rakkaudesta niihin olen saanut elämääni myös ystäviä ympäri maailmaa. En tiedä mitään mahtavampaa kuin jakaa upeita kokemuksia saman henkisten ihmisten – laumani – kanssa. 

Namaste!

Lisätietoja Wildlife SOS:tä, heidän eläimistään ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista: www.wildlifesos.org

Tiinan Salty Pineapple Wellnessin löytää mm. Facebookista: https://www.facebook.com/byTipu/

Mm. Elefantti-aiheisia maalauksiani löytyy Sanelie Art Facebook- sivulta:  www.facebook.com/sanelieart/

Matkalla elefanttien kanssa

On kulunut reilu viikko Love & Bananas dokumentin esityksestä Lapinlahden Lähteellä. Esityksen järjestäminen oli iso haave minulle ja tapahtuman järjestäminen kesti noin puoli vuotta ensimmäisestä ajatuksesta toteutuneeseen tapahtumaan. 

Matkustettuani Thaimaahan ja vierailtuani Elephant Nature Parkissa ja tavattuani Noi Naan, koin ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin järjestää dokumentin esitys Suomeen - minun oli pakko kuunnella sisäistä ääntäni.. ja onneksi kuuntelin!

Mutta mitkä asiat tuon Thaimaan matkan lisäksi saivat minut järjestämään tilaisuuden? Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin: Olen jo aiemmin jakanut kokemuksiani Intiassa ja siitä, miten se matka aloitti huikean muutoksen elämässäni, mutta en ole tainnut kertoa mitä matkan jälkeen on tapahtunut. Palasin Suomeen kahden viikon Intian matkani jälkeen lokakuun lopussa ja tuntui, että koko maailma oli erilainen. Mikään "vanhassa elämässäni" ei tuntunut enää miltään ja arki Suomessa ahdisti. Tuntui, että olin nähnyt elämäntyylin joka tuntui juuri oikealta - se oli jotain mitä olin jo pitkään etsinyt.. Tyyli josta puhun on eläinten auttaminen ja ihmisten tiedottaminen eläinsuojeluasioissa. 

Jatkoin elämääni Suomessa töitä tehden ja samalla pohtien, miten voisin päästä auttamaan elefantteja Suomesta käsin, tai joskus jopa muuttamaan ulkomaille lähemmäs näitä upeita eläimiä. Otin yhteyttä suoraan eri elefanttien turvapaikkoihin ja kysyin neuvoja. Saamani neuvot saivat minut miettimään mm. villieläinten hoitajaksi opiskelua ja harjoittelujaksoa elefanttien parissa. Jostain syystä kuitenkaan tämä vaihtoehto ei tuntunut minulle täydelliseltä vaihtoehdolta. Eri vaihtoehtoja mietiskellessäni aloitin sosiaalisen median vapaaehtoisena englantilaiselle Save The Asian Elephants järjestölle. Se oli oivallinen tapa verkostoitua ja saada kokemusta elefantti-aiheisten uutisten etsimisessä ja referoimisessa. Jaon järjestön Facebook ja Twitter sivuille joka viikko 1- 2 elefantti-aiheista uutista, tehden niihin lyhyet englanninkieliset esittelyt aiheesta. Aluksi se jännitti paljon, mutta pian se meni jo ihan rutiinilla ja sain kiitosta työstäni. 

Huhtikuussa 2018 elefantit saivat minut matkustamaan Lontooseen ja osallistumaan Intian lähetystön edessä pidettävään mielenosoitukseen Intian temppelielefanttien oikeuksien puolesta. Oli todella upea kokemus osallistua samanhenkisten ihmisten kanssa ja taistella tärkeän asian puolesta. Asia tuli hyvin henkilökohtaiseksi kun mielenosoituksessa olevissa plakaateissa oli myös minulle tutun, Intiassa tapaamani, pelastetun norsun kuva ajalta ennen pelastamista. Mielenosoituksen aikaan oli Intian pääministeri vierailemassa Lontoossa, joten se lisäsi saamaamme huomiota myös mediassa. 

Lontoon mielenosoitus huhtikuussa 2018

Palasin taas Suomeen ja jatkoin arkeani ja vapaaehtoistöitäni STAE:lle sekä kävin Kirsi Salon Aarrekartta- kurssilla pistämässä tulevaisuuden haaveet näkyviksi ja hieman sen jälkeen kävin opiskelemassa äänimaljojen ihanaa maailmaa. Kesän aikana aloitin, nyt jo hyvin rakkaaksi tulleen, tapaamieni elefanttien taulumaalaus-projektin. Aloitin tarkoituksena maalata kaikki elefantit, jotka olin Intiassa tavannut. Projektia on hieman "häirinnyt" Thaimaa matka ja siellä tapaamani muut elefantit - heistäkin on tietenkin maalattava taulut! Tällä hetkellä siis maalaan sekä Intiassa että Thaimaassa tapaamiani elefantteja. 

Maalaaminen ja vapaaehtoistyöt täyttivät arkeni mukavasti elefantti-aiheilla, mutta edelleenkin kaipasin jotain lisää. Kuin kohtalon iskusta pian löysin itseni jo maksamasta varausmaksua tammikuussa 2019 Thaimaassa järjestettävälle elefantti- ja taideretriitille: Big Elephant Magic! Retriitti oli upean Arte for Elephantsin järjestämä ja se oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei viimeinen. 

Tammikuussa siis hyppäsin taas yksin lentokoneeseen äänimaljani kanssa  ja suunnistin ensimmäistä kertaa elämässäni Thaimaan lämpöön. Pitkän lentomatkan aikana ehdin tuntea kaikki tunteen jännityksestä ja paniikista täydelliseen iloon. Vihdoinkin pääsisin toteuttamana ison unelman ja vierailla muun muassa Elephant Nature Parkissa ja muissa eettisissä elefanttipaikoissa. Elefanttien ja taiteen ohella muistorikkaimmat asiat olivat upea Thaimaa sekä etenkin tapaamani ihmiset, matkakaverini joista viikon aikana tuli minulle hyvin rakkaita ystäviä. Olin ainoa suomalainen, ja itseasiassa ainoa ei- amerikkalainen osallistuja. Palasin siis kotiin osa sydämestäni Thaimaassa ja osa Amerikassa uusien ystävieni luona. 

Elefantteja ENP:ssä

Koen, että ihan niin kuin Intia, myös Thaimaa ja tämä upea retriitti, oli minun tulevaisuuteni kannalta välttämätön ja kuin tähtiin kirjoitettu. Upeiden kokemusten ja ystävien lisäksi sain roimasti rohkeutta ja kannustusta seurata sydämeni ääntä ja toteuttaa unelmia. Jo ennen matkaa olin mietiskellyt blogin aloittamista ja vihdoinkin matkan jälkeen sain tämän Elefanttiniitty blogin aloitettua ja idean dokumentin esityksen järjestämisestä. Samaan aikaan vaihdoin työpaikkaani, joten kevät toi paljon muutoksia mukanaan. 

Oman blogin aloitettuani halusin keskittyä siihen täysillä, joten vapaaehtoistyöt STAE:lla saivat jäädä ainakin toistaiseksi. Pian tämä blogini sai oman Facebook sivuston, jolla jaan blogipäivityksieni lisäksi uutisia maailman elefantti-uutisista.  

Ajatus omasta liiketoiminnasta taiteeni parissa on myös kummitellut mielessäni jo pitempään, joten nyt kesän aikana sekin on pikku hiljaa muuttunut unelmasta todeksi. Tahdon taiteeni avulla tuoda blogini tavoin esille eläinten tarinoita ja samalla hiukan tukea mahtavia eläinten turvakoteja - Elephant Havenia Ranskassa sekä Eläinten turvakoti Saparomäkeä Suomessa. 

Viime viikonlopun Love & Bananas tapahtuma oli dokumentin lisäksi myös uuden liiketoimintani - Sanelie Art -  julkistustilaisuus. Oli hieno tunne kertoa ja esitellä hieman taidettani ihmisille. 

Lapinlahden Lähde

Love & Bananas tilaisuuden järjestäminen ei ollut ihan helppoa tai nopeaa, koska oli monia asioita päätettävänä ja suunniteltavana ja yhteyshenkilöitä oli Amerikassa asti.  Ihan ensimmäiseksi oli paikan keksiminen. Minulla oli kolme eri paikkaa, joista kyselin hintoja sekä vapaita ajankohtia, mutta lopulta luonnollisin ja sopivin valinta oli Lapinlahden Lähde. Näin jälkikäteen en olisi voinut valita parempaa paikkaa esitykselle. 

Paikan valinnan jälkeen alkoi muun muassa tarjoilun ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden pohtiminen. Olin myös jo hyvin alkuvaiheessa yhteydessä amerikkalaiseen VegFundiin. Järjestö tukee erilaisia vegaanisia tilaisuuksia, mm. juuri tällaisten dokumenttien esityksiä ja sain heiltä tukea esityksen järjestämiseen. Valitsin tilaisuuden tarjoiluksi Goodion herkulliset raakasuklaat. Dokumentin ja liiketoimintani julkistamisen lisäksi tilaisuuden ohjelmaksi tuli Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiaisen esitys vegaaniruokavaliosta. 

Kymmenien, ellei satojen sähköpostien ja muiden järjestelyjen jälkeen vihdonkin löysin itseni seisomasta noin parikymmenpäisen yleisön edessä Lapinlahden Lähteellä viime viikon lauantaina ja painoin dokumentin pyörimään. Sali pimeni ja tunti ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin dokumentti oli ohitse yleisön raikuvien aplodien raikuessa salissa. Olo oli dokumentin jälkeen hieman tunteikas mutta onnellinen. Toivon mukaan dokumentti kosketti myös muita paikalla olleita.. ja Noi Naan tarina oli tullut suomalaisten tietoon ja sydämiin. 

Noi Na

Phoolkali

Blogini yksi aiheista on esitellä minulle tuttuja, tapaamiani norsuja. Aiemmin kerroin teille Mayan tarinan, joten luonnollinen jatkumo sille on kertoa myös Mayan parhaan ystävän tarina. Tämä ihana elefantti sulatti minun sydämeni jo ensitapaamisella: Saanko esitellä Phoolkali!

Mitä enemmän tutustuin jokaiseen elefanttiin, sitä enemmän heidän taustatarinansa koskettivat. Phoolkali pelastettiin vuonna 2012 ja se oli tuolloin arviolta 55 vuotias, eli tänä päivänä Phoolkali on jo päässyt arvokkaaseen reilun 60 vuoden ikään. 

Ennen pelastusta Phoolkali työskenteli kerjäävänä elefanttina, ansaiten omistajalleen rahaa kuumilla kaduilla kerjäten. Sen jalat menivät kammottavaan kuntoon ja muutenkin sen huolenpito oli ala-arvoista, johtaen lopulta sen toisen silmän sokeutumiseen. 

Nykypäivänä sen jalat ovat jo paljon paremmassa kunnossa ja muutenkin elämä hymyilee. Hindin kielellä "Phoolkali" tarkoittaa Kukkivaa kukkaa, ja juuri niin tuntuu että sille on nykyisessä kodissaan käynyt: se on vihdoinkin päässyt puhkeamaan kukkaan ja olemaan onnellinen. Vaikka vanha elämä ajoittain kummitteleekin erilaisten vaivojen muodossa, on apu onneksi kuitenkin lähellä ja keskuksen omat lääkärit ja hoitajat pitävät asukkaista erinomaista huolta.

Phoolkali, Akryyli 2018. 

Jokapäiväiset kävelyt Phoolkalin kanssa ovat jääneet ikuisesti minun mieleeni. Kun Maya oli usein meidän lähellä banaaneja odottaen, Phoolkali otti enemmän etäisyyttä ja meni itsekseen pellon laitan nauttimaan rauhasta ja omasta ajastaan. Usein se oli jonkun puun kimpussa etsien hyvää oksaa jonka repiä "matka evääksi" kotimatkaa varten. Elefanteilla on ihan uskomattoman tarkka sisäinen kello, hoitajan ei tarvinnut sanoa mitään, kun Phoolkali lähti päivittäin tismalleen samaan aikaan automaattisesti kotia kohti... taisi se kuitenkin , Mayan tavoin, käydä hieman banaaneja kärkkymässä ennen paluumatkaa.

Oli ihanaa vaan istua puun varjossa, Intian iltapäivä-auringon alla, Phoolkalin puuhasteluja seuraten. Siitä huokui levollinen rauha, tyytyväisyys ja rakkaus.

Phoolkali on keskuksen "taiteellisin" elefantti, enkä nyt todellakaan tarkoita, että se itse maalaisi tauluja. Elefanttien pakottaminen maalaamiseen on järkyttävää ja tuomitsen sen täysin. Phoolkalin kohdalla taiteen tekeminen tarkoittaa sen jalanjäljen painattamista taideteoksiksi. Itselläni on Phoolkali- huivi sekä postikortteja. Näitä tuotteita myydään keskuksen pienessä kaupassa ja tuotot menevät suoraan elefanttien ja muiden  eläinten auttamiseksi. Täytyy myöntää, että hieman "höpsähdin" shoppailemaan kaikenlaista ihanaa elefantti-juttua kotiin vietäväksi... onneksi rahat menivät hyvään tarkoitukseen ja samalla sain lisää ihania muistoja ajastani Intiassa mukaan vietäväksi.

Phoolkalin jalanjälki-kortteja 

Päivät karhujen kanssa

Tämän päivän aihe ei käsittele norsuja vaan karhuja - ja tarkemmin sanottuna huulikarhuja! Näihin söpöihin pikku veijareihin pääsin tutustumaan myös Intian matkallani ja olen niistä jo hieman aiemmissa kirjoituksissani maininnut. 

Huulikarhu, eli englanniksi Sloth bear, on paljon pienempi, ja muutenkin hieman erinäköinen kuin karhut joihin me olemme täällä Suomessa tottuneet. Tämä karhulaji elää Etelä-Aasiassa ja sen ruokavalio on myös hyvin erilainen kuin muilla karhuilla. Intiassa näin niiden syövän puuroa ja hedelmiä. Minulle myös kerrottiin niiden syövän lihaa vain jos ne löytävät kuolleen eläimen. Yhdessä aitauksessa karhujen kanssa eleli kauris sulassa sovussa niiden kanssa, ilman pelkoa tulla syödyksi! En varmaan koskaan unohda sitä vauhtia jolla karhut söivät puuronsa.. ja mikä ääni siitä lähti! 

En voi myöskään olla mainitsematta niiden herttaisia nappisilmiä,  joilla ne minua tuijottivat odottaessaan ruokaansa jota heille valmistin- oli sitten kyseessä hedelmien pilkkominen tai puuron annostelu. Ehkä jos karhu tulisi luonnossa vastaan, en jäisi samalla lailla sen silmiä ihastelemaan.. mutta nyt otin kaiken ilon irti.. samalla kun tietenkin tein töitä. 

Tunnetuin fiktiivinen huulikarhu taitaa olla Rudyard Kiplingin kirjoittaman Viidakkokirjan Baloo. 

Huulikarhut ovat ainakin ennen olleet turisteille tutumpia "tanssivina" karhuina. Niitä on siis käytetty muun muassa juuri Intiassa turistien viihdyttäjinä ja niiden tanssi on saanut monet ihmiset pysähtymään ja antamaan sen omistajalle rahaa. Ihan niin kuin elefanttiratsastuksien kohdalla, myös tanssivien karhujen tausta on julma ja kivulias. Ainoa asia mikä saa karhun "tanssimaan" on kipu jota sille aiheutetaan. 

Keskuksessa voi lukea pelastettujen karhujen tarinoita. 

Intiassa ei ole enää yhtään tanssivaa karhua - Kiitos Wildlife SOS:n. Kyseinen järjestö itseasiassa perustettiin vuonna 1995, Kartick Satyanarayanin ja Geeta Seshamanin toimesta, näiden karhujen pelastamiseksi. Myöhemmin tuli mukaan norsujen ja monien muiden eläinten auttaminen. 

Vapaaehtoisjaksoni aikana vietin muutaman päivän karhujen kanssa valmistellen niille ruokaa, pesien niiden uima-altaita sekä nukkumistiloja ja muutenkin auttaen hoitajia. Oli todella mahtava kokemus, jota muistelen vielä mummona kiikkustuolissa. Täytyy myöntää, että oli melko jännä tunne astua karhujen aitaukseen! Minun piti useasti varmistaa, että karhut olivat muualla kuin kyseisessä aitauksessa ennen kuin astuin itse sinne! Kun pesimme yhtä karhujen uima-allasta, viereisessä aitauksessa uiskenteli yksi karhuista hieman sivusilmällä meidän puuhia seuraten. 

Olisin voinut vaan seurata näiden karhujen temmellystä ja leikkiä tunnista toiseen. Niillä on isot aitaukset täynnä virikkeitä, ja ennen kaikkea kavereita joiden kanssa leikkiä. Sydäntä lämmitti myös se tieto, ettei ainakaan Intiassa näiden karhujen tarvitsee enää tehdä töitä ja kärsiä. 

Karhuilla on aitauksissaan muun muassa isoja telineitä joissa roikkua ja vaikkapa nukkua. Usein isot vapaaehtoisryhmät pääsevät auttamaan niiden rakentamissa. Tällä reissulla meitä oli kaksi, joten meitä ei tähän hommaan laitettu.. 

Vaikka alunperin  matkustin Intiaan elefanttien takia, pakko on myöntää, että myös nämä karhut saivat paikan sydämestäni melko nopeasti. 

Ehkä koskettavin karhu-tapaaminen oli Mowglin kanssa. Mowglista kirjoitettiin uutisissa surullisesta syystä vuonna 2017, ennen kuin matkustin Intiaan: sen emo kuoli sähköiskuun Mowglin ollessa pieni pentu, vain kymmenen viikkoa vanha. Mowgli löydettiin tarrautuneena kuolleeseen emoonsa ja se pelastettiin Wildlife SOS:n karhujen pelastus yksikköön. Siitä asti se on myös asunut siellä. Minulla oli kunnia tavata tämä komea poika, Tänä päivänä se on jo kasvanut isoksi ja on oppinut paljon uusia asioita ja pikku hiljaa selvinnyt emonsa menetyksestä. Hänen ja muiden pelastettujen  eläinten kommelluksia voi seurata esimerkiksi Wildlife SOS:n facebookista ja youtube- kanavalta. 

Video Mowglista Wildlife SOS:n youtube kanavalta. 

Maya

Yksi tämän blogin tarkoituksista aloittaessani tätä kirjoittamaan oli se, että tahtoisin tuoda yksittäisten elefanttien tarinoita, historiaa ja persoonia ihmisten tietoon ja sydämiin - antaa kasvot niin entisille sirkus elefanteille kuin myös vaikkapa temppelielefanteille. Jokaisen elefantin tarina on arvokas, tunteikas ja ansaitsee tulla kuulluksi. 

Olen jo aiemmin blogissani kertonut pelastusta odottavan Bettyn tarinan lyhyesti ja jaon linkkejä muutamiin hänen puolestaan tehtyihin vetoomuksiin. Tämä seuraava tarina on hieman erilainen, koska se on elefantista jonka minä olen henkilökohtaisesti tavannut ollessani Intiassa vapaaehtoistyössä - elefantin nimi on Maya. 

Mayan nimi tarkoittaa "Illuusiota" hindin kielellä ja se on myös hindujen Jumalattaren nimi. Maya on herttainen ja rauhallinen elefantti, joka rakastaa banaaneja, vesimeloneja ja viettää aikaa parhaan ystävänsä Phoolkalin kanssa. Ikää sillä on arviolta nyt noin 44 vuotta. Ennen Wildlife SOS:n hellään hoivaan ja uuteen kotiinsa pääsyä (vuonna 2010)  Maya  joutui työskentelemään sirkuksessa. Se joutui päivästä toiseen esiintymään ihmisille ja tekemään rankkaa työtä, illat kahleissa. On sanomattakin selvää, että Maya on nykyään hyvin erilainen ja iloisempi elefantti kuin noina sirkuksen aikoina. 

Lähes joka iltapäivä kahden viikon ajan pääsin kävelylle Mayan ja Phoolkalin kanssa. Maya ei kävelyistä niin paljoa pitänyt, mutta viisaana tyttönä se tiesi, että kun vapaaehtoisia tai vierailijoita oli mukana sai hän varmasti paljon banaaneja. Hänen ystävänsä Phoolkalin ollessa kauempana omissa oloissaan, Maya kävi usein vain raapimassa itseään läheisen puun runkoon tullen sitten meidän läheisyyteen banaaneja odottamaan. Odotus aina palkittiin ja kävelyn jälkeen kotia kohti lähti tyytyväinen elefantti. Usein myös kotimatka sujui nopeammin jos banaaneja oli näköetäisyydellä, joskus minäkin jouduin melkein juoksemaan innokasta elefanttia pakoon kun käsissäni oli näitä maukkaita herkkuja. 

Nämä iltapäiväkävelyt olivat minulle hyvin rakasta "laatuaikaa" kaikkien elefanttien kanssa, mutta myös hetket huolehtien elefanttien hyvinvoinnista - oli sitten kyseessä aamupesut, ruokinta tai vaikkapa niiden nukkumapaikkojen puhdistus -  olivat kallisarvoista aikaa olla lähellä näitä eläimiä ja oppia tuntemaan niitä paremmin. Kerran olin lähellä Mayan aitausta pilkkomassa sokeriruokoa niille välipalaksi, ei Maya voinut vastustaa kiusausta ja varastaa vaivihkaa kärsällään selkäni takana muutaman kappaleen etukäteen itselleen.. olisi kai pitänyt torua tätä varastelevaa ystävääni, mutta en vaan pystynyt sen suurien silmien tuijottaen minua niin herttaisesti.. 

Olen kuullut Mayan rakastavan leikkiä jalkapallolla, mutta tätä en valitettavasti itse päässyt todistamaan.. toivon mukaan sitten kun joskus pääsen Intiaan palaamaan. 

Mayan elämä on nyt hyvää; Se saa viettää loppuelämänsä toisten elefanttien kanssa, tehden juuri niitä asioita joita haluaa. 

Lisätietoa Mayasta, muista elefanteista ja paljon muuta löytyy osoitteesta : wildlifesos.org

Tämän tekstin myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein ihanaa ja hauskaa Vappua! 

Turvapaikka

Tänään haluan puhua elefanttien turvapaikoista (englanniksi Elephant Sanctuary) ja siitä, miten tunnistaa hyvät paikat huonoista.

Elephant Natura Park, Thaimaa

Elefanttiturismi on valtava bisnes, etenkin elefanteilla ratsastaminen on monen To do-listalla. Valitettavasti totuus näiden bisneksien taustalla on raaka ja julma. Jotta luonnosta kaapattu elefantti voidaan "kesyttää", tulee sen käydä läpi Phajaan eli vapaasti suomeksi käännettynä Sielun murskaus. Tämä kidutus voi kestä useita viikkoja eikä kaikki elefantit edes selviä siitä hengissä. Phajaanin tarkoitus on tappaa villieläin elefantin sisällä ja saada elefantti pelkäämään ihmistä, omistajaansa, niin paljon että se tottelee ja tekee kaiken mitä ihminen pyytää, oli sitten kyseessä ihmisten kuljettaminen selässään, kerjääminen kaduilla, metsätyöt tai esiintyminen sirkuksessa. 

Kuva sivustolta Save The Asian Elephants

Onneksi pikkuhiljaa on nähtävissä muutosta parempaan ja monet elefanteilla ratsastusta tarjoavat bisnekset ovat päättäneet toimia elefanttiensa parhaaksi ja päästää ne eläkkeelle muuttaen konseptiaan paremmaksi.  Sen sijaan että nämä upeat eläimet joutuisivat kantamaan satojen kilojen lasteja selässään päivästä ja vuodesta toiseen, pääsevät ne nyt elämään vapaammin ja käyttäytymään lajilleen tyypillisesti laumassa, vapaana ja ilman pelkoa. 

Kindred Spirit Elephant Sanctuary, Thaimaa

Moniin turvapaikkoihin on mahdollista mennä vapaaehtoistöihin tai vierailemaan. Käyntiä suunnitellessa on kuitenkin hyvä tehdä riittävää taustatyötä ennen paikan valitsemista, koska myös itseään eettisiksi paikoiksi kutsuvissa paikoissa on suuria eroja. 

Tässä hieman listaa asioista joista tunnistaa hyvän ja eettisen paikan:

• Ei elefanteilla ratsastusta
• Ei kahleita
• Ei minkäänlaisia piikkejä, koukkuja yms joilla elefantteja hallitaan ja peloitellaan
• Ei elefanttien lisääntymis-ohjelmia eli joissain paikoissa elefantteja hedelmöitetään järjestelmällisesti ja heidän jälkeläisiään käytetään myös ihmisiä viihdyttämään. On kuitenkin paikkoja, joissa tätä toimintaa ei tehdä, mutta jälkeläisiä syntyy luontoäidin omasta tahdosta.. ei pakottamalla ja se on hyväksyttävää. 
• Ei esiintyviä elefantteja. Tämä kohta pitää sisällään niin maalaavat elefantit kuin myös esimerkiksi koripalloa pelaavat ja polkupyörää ajavat elefantit. Ainoa syy miksi elefantti suostuu esiintymään on ihmisen pelko.
• Mahdollisimman vähän kontaktia elefanttien kanssa. Tämä asia on ehkä suurin muutoksen alla oleva asia elefanttien turvapaikoissa tällä hetkellä. Pikku hiljaa monet paikat vähentävät turistien kosketuskontaksia elefanttehin, jotta voivat antaa entistä paremmat olot elefanteilleen. Monet paikat tarjoavat edelleen esim. elefanttien kylvetystä, muutos parempaan ei ole aina nopeaa mutta pääasia että muutosta tapahtuu. 
• Hyvä paikka jakaa myös tietoa elefanteista ja kouluttaa. Useat paikat myös tukevat  elefanttien lisäksi koko paikallista yhteisöä. 

Elephant Nature Park, Thaimaa

Minulla itselläni on ollut ilo ja kunnia vierailla muutamissa erinomaisissa paikoissa, ja voin suositella näitä paikkoja lämpimästi: Wildlife SOS Intiassa, Elephant Nature Park ja Kindred Spirit Elephant Sanctuary Thaimaassa. Elephant Nature Park tukee monia elefanttien omistajia muutoksessa parempaan ja näin on syntynyt Saddle Off- ohjelmat, näistä hienoista projekteista löytyy myös tietoa ENP:n sivuilta. Itse olen vieraillut Sunshine for Elephants nimisessä Saddle Off- projektissa.

wildlifesos.org
www.elephantnaturepark.org
www.kselephantsanctuary.com

Ranskaan ollaan juuri avaamassa ensimmäistä elefanttien turvapaikkaa, Elephant Havenia. Se on tarkoitettu pääasiassa Eurooppaa kiertäville sirkuselefanteille. Tarve tälle paikalle on kova monien maiden kieltäessä villieläinten käytön sirkuksissa. Elefantit tarvitsevat turvallisen ja hyvän paikan viettää eläkepäiviään täällä Euroopassa.

www.elephanthaven.com

Myös Nepaliin ollaan vihdoinkin avaamassa ensimmäistä turvapaikkaa. Maassa on n. 200 elefanttia joten tarvetta myös tälle paikalle varmasti myös on!

www.nepalelephantsanctuary.org

Uusi elämä

Olen aina ollut eläinrakas. Minulta on useasti kysytty mistä rakkauteni juuri elefantteihin on saanut alkunsa, valitettavasti en osaa vastata tuohon kysymykseen. Nämä viisaat, herkät ja ajoittain hyvin hassutkin lempeät jättiläiset ovat vain jossain vaiheessa hiljalleen hiipineet sydämeeni, eivätkä ne aio sieltä lähteä pois, onneksi. 

Vuosi 2017 oli käänteentekevä vuosi minulle ja minun elefantti-rakkaudelleni.. ja koko elämälleni itse asiassa. Oli ihan normaali päivä tammikuun alussa ja olin juuri lähdössä iltavuoroon töihin ja silloin se tapahtui: silmiini osui Facebook- julkaisu, jota en voinut ohittaa. Se julkaisu oli seuraamani järjestön Wildlife SOS:n valokuva iloisesti hymyilevistä ihmisistä elefanttien kanssa. Kuvatekstissä kysyttiin onko lomasuunnitelmat tälle vuodelle tehty, jos ei voisi heille tulla vapaaehtoistyöhön ja auttaa pelastettuja elefantteja ja karhuja! BING! Tuntui kuin kyseinen julkaisu oli kuin juuri minulle tehty, olin vain muutama päivä aikaisemmin tehnyt itselleni kuvakollaasin toiveistani tulevalle vuodelle ja kaikki kuvat taisivat liittyä matkailuun ja mukana oli kuvia elefanteista. 

Suunnitelmani sen vuoden lomille oli tosiaan vielä ihan täysin auki ja en ollut edes kuvitellut että loman viettäminen eettisesti elefanttien kanssa olisi mahdollista! Siltä seisomalta kirjoitin sähköpostia Intiaan ja taisin melkein myöhästyä töistäkin sen takia. Illan aikana töiden teko oli hieman tuskaista, odotin vain innoissani vastausviestiä.. ja sieltähän se saapuikin melko pian saman päivän aikana. Sain viestin täynnä kaipaamani tietoa mm. hinnoista ja majoituksesta ja innostuin entistä enemmän, tiesin että tuonne oli pakko lähteä, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Asiat etenivät melko pian ja vielä saman kuun aikana oli lentoliput Delhiin jo hankittu ja iso osa muistakin järjestelyistä tehty. En muista milloin jokin asia olisi edennyt niin hyvin ja helposti. 

Itse matka toteutui saman vuoden lokakuussa. Matkaa jouduin siis odottamaan monta kuukautta, mutta sinä aikana ehdin hyvin hoitaa loput järjestelyt ja säästää matkarahaa. 

Tässä vaiheessa en vielä ollut niin tietoinen monista elefantteja uhkaavista asioista ja vaaroista kuin olen tänä päivänä, mutta tiesin jo tuolloin että kaikki itseään hyviksi ja eettisiksi paikoiksi kutsuvat paikat eivät sitä valitettavasti ole. Totuus kulissien takana voi olla karmaiseva. Tiesin jo etukäteen hyvän taustatutkimukseni ansiosta, että tässä kyseisessä paikassa ei mitään kauheuksia tapahdu ja hyvillä mielin lähdin matkaan... Tietämättä vielä tässä vaiheessa miten paljon nämä kaksi viikkoa Intiassa muuttaisivat elämääni ja minua positiivisempaan suuntaan.

Wildlife SOS:n elefanttien- sekä karhujen pelastus- ja kuntoutuskeskukset sijaitsevat Mathurassa, Pohjois-Intiassa. Paikka sijaitsee lähellä Agraa josta löytyy myös kuuluisa Taj Mahal, joten en tietenkään voinut mennä sinne asti käymättä ihastelemassa tätä kuuluisaa monumenttia samalla reissulla. Siispä vietin muutaman päivän Agrassa ennen Mathuraan menoa. 

Mutta sitten paluu itse asiaan eli elefantteihin: Vietin siis kaksi viikkoa auttaen pelastettujen elefanttien hoidossa. Muutaman päivän vietin myös suloisten karhujen luona, heistä kerron lisää joku toinen päivä.. ne ansaitsevat ihan oman kirjoituksensa! 

Paikan elefantit on pelastettu mm. kerjäämästä kaduilta, temppeleistä, sirkuksista ja turisteja selässään kuljettamasta. Jokaisen koskettava taustatarina saa edelleenkin kyyneleet silmiini, mutta onneksi nämä elefantit ovat nyt turvassa ja saavat kokea rakkautta ja hoivaa.. mutta valitettavasti vielä pelastusta odottavia on paljon. 

Viikkojeni aikana pääsin mm. leikkaamaan paljon hedelmiä, joskus myös esim. sokeriruokoja. Autoimme hoitajia siivoamaan elefanttien aitauksia,  punnitsemaan sekä kuljettamaan rehuja ja tietenkin olemaan elefanttien kanssa! Unohtumaton ja upea kokemus! 

Ehdottomasti lempihetkeni joka päivä oli iltapäiväkävelyt elefanttien kanssa. Ennen meidän vapaaehtoisten tuloa aamuisin elefantit kävivät jo pitkällä, noin kymmenen kilometrin kävelyllä. Iltapäivisin niiden kanssa me pääsimme läheiselle pellolle olemaan ja viettämään aikaa niiden kanssa. Ne saivat olla täysin vapaana ja tehdä juuri mitä halusivat.. usein nämä söpöliinit halusivat nautiskella hiekkakylvyistä tai banaaneista, joita me saimme niille antaa. Oli upea tunne nähdä näitä upeita eläimiä niin onnellisena rankkojen elämänkokemusten jälkeen.

Wildlife SOS:n elefantit olivat ensimmäinen todellinen tutustuminen lajiin henkilökohtaisella tasolla ja voin vain sanoa, että sen jälkeen kun on syöttänyt banaania elefantille, kuunnellut sen herkkää "kehräämistä" sen kävellessä iloisesti ilta-auringonpaisteessa tai katsellut uima-altaassa köllöttelevää ja elämästä nauttivaa elefanttia, ei mikään muu enää tunnu miltään. Suomeen palattuani arki tuntui oudolta ja pian löysin itseni miettimästä tapoja auttaa elefantteja täältä Suomesta käsin ja kuinka pääsen taas maailmalle tapaamaan elefantteja, näistä aiheista myös lisää myöhemmin. 

Jos Sinua kiinnostaa myös vapaaehtoistyö tai vierailu Wildlife SOS:n keskuksissa Intiassa, tai jos haluat vaan tutustua heidän toimintaansa paremmin, lisätietoa löydät täältä: www.wildlifesos.org

Alku

Tässä se nyt on, minun oma blogi! Haaveenani on jo pitkään ollut aloittaa sellainen ja nyt koen oikean ajan tulleen! 

Elämässäni on paljon kiinnostuksen kohteita, mutta yksi ehdottomasti rakkain niistä on elefantit, joten miettiessäni blogin aihetta ei minun tarvinnut miettiä kauaa.. tai jos ihan totta puhutaan, elefantit saivat minut miettimään blogin kirjoittamista! Ympäri maailmaa on monia hienoja järjestöjä, blogeja ja facebook- sivustoja jotka on omistettu näille upeille eläimille, mutta Suomesta ei minun tietääkseni samanlaisia sivustoja löydy - ennen tätä. 

Kirjoitusteni avulla tahdon viedä teidät kanssani matkalle mm. elefanttien ihmeelliseen maailmaan, oli sitten kyseessä omia henkilökohtaisia tarinoita näiden majesteettisten eläinten kanssa, maalaamaani taidetta, valokuvia tai kertomuksia elefanteista maailmalla, tämä sivusto on paikka niille kaikille. Ajoittain täällä saattaa olla myös juttuja muista minulle rakkaista aiheista, mutta pääpaino on elefanteissa. 

Minä ja Maya 2017, Wildlife SOS, Intia.