Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phoolkali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phoolkali. Näytä kaikki tekstit

Oodi ystävyydelle

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogini lukijat! Meillä Suomessa tänä päivänä erityisesti muistetaan ystäviä, muualla maailmassa tämä päivä on usein omistettu rakkaudelle ja rakastavaisille. Tänä vuonna haluan kirjoittaa teille muutaman sanan elefanttiystävistäni ja niiden ystävyyssuhteista.


Maya & Phoolkali 2017


Elefantit ovat tunnetusti hyvin perhe- ja lauma keskeisiä ja myös niiden ystävyyssuhteet ovat vahvoja. Jopa vuosikymmenien eron jälkeen ne muistavat toisensa ja nämä tapaamiset ovat aina erittäin
koskettavia. Youtubesta löytyy helposti esimerkiksi sirkuselefantti Shirleyn ja Jennyn jälleen-näkeminen.


Vuonna 2017 ollessani vapaaehtoistöissä Intiassa sain nähdä ensimmäisen kerran paikan päällä upeita ja koskettavia elefanttiystävyyksiä. Ensimmäisenä voisin mainita herttaisen kaksikon Peanutin ja Coconutin – tuttavallisemmin Coco. Nämä tytöt kuuluvat niin sanottuun ”pähkinälaumaan”. Ne pelastettiin yhtä aikaa sirkuksesta uroselefanttien Walnutin ja Macadamianin kanssa.

Elefantit pelastettiin vuonna 2015 ja Peanut oli silloin vain kuusivuotias ja Coco 12-vuotias. Nämä kaksi ovat aina olleet erottamattomat... varmasti rankat elämäkokemukset sirkuksessa toivat nämä nuoret tytöt vielä läheisimmiksi toisilleen.

Nähdessäni tytöt Wildlife SOS:n pelastus- ja suojelukeskuksessa vuonna 2017 olivat ne pelastettu muutamaa vuotta aiemmin, näin ne uudelleen kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 2019 ja voi kuinka isoja tytöistä oli tullut! Jälleennäkeminen oli tunteellinen ja ikimuistoinen... ainakin minulle. Tytöt olivat yhtä erottamattomat ja herttaiset. Kun Coco muiskaisi pusun kärsällään Peanutin poskelle, meinasi onnen kyyneleet kihota silmiini. Tästä tapaamisesta valmistui kuluneella viikolla myös taulu. Pitkään olen halunnut maalata tytöt ja nyt vihdoinkin sille oli oikea hetki.

"Peanut & Coconut" Akryyli kankaalle, 2021

Olen viimeksi tainnut maalata elefanttitaulun lähes vuosi sitten Afrikan matkani jälkeen, kun maalasin upean Afrikan elefantti Craigin. Olen sen jälkeen maalaillut tilaustöitä ja harjoitellut muiden eläinten, kuten leijonien ja muiden kissaeläinten maalaamista. Voi, kuinka ihanaa oli taas maalata elefantteja! Niitä olen eniten maalannut ja siksi niiden maalaaminen on myös kaikkein vaivattominta ja helpointa. Tuntui tietyllä tavalla, että olin ”palannut kotiin”.

Toinen ihana ystävyyssuhde, jota en voi olla mainitsematta on elefantit Maya ja Phoolkali. Ne asustavat myös samaisessa Wildlife SOS:n keskuksessa ja ne ystävystyivät vasta paikan päällä keskuksessa. Peanutin ja Cocon tavoin ovat nämäkin tytöt erottamattomat. Ajoittain heidän laumaansa on yritetty tutustuttaa uusia pelastettuja elefantteja – mutta tuloksetta. Muistelen, että etenkin Phoolkali on suojeleva ystävänsä suhteen eikä laumaan noin vaan muut pääse. Mayasta ja Phoolkalista olen aiemmissa blogikirjoituksissani kirjoittanut. Niiden kanssa olen viettänyt eniten aikaa ja ehkä siksi näillä kahdella on erittäin rakas ja tärkeä paikka sydämessäni.

Maya pelastettiin vuonna 2010 ja Phoolkali liittyi perheeseen jokunen vuosi myöhemmin eli vuonna 2012.

Myös näistä tytöistä on syntynyt taulut... ja ne olivat muuten ihan ensimmäiset taulut näistä elefanteista. Ehkäpä joku päivä syntyy myös yhteistaulu... aika näyttää.

Ei kahta ilman kolmatta: Seuraava ystäväpari löytyy Thaimaan Elephant Nature Parkista. Jokia ja Sri Prae ovat hellyttävä kaksikko, jota muistelen aina lämmöllä ja seuraan niiden puuhia ahkerasti ENP:n somekanavilta. Jokia on sokea, joten sille ystävän tuki ja turva on etenkin korvaamatonta. Sen ensimmäinen ystävä ENP:Ssä oli elefantti nimeltä Mae Perm. Niiden ystävyys alkoi vuonna 1999 ja jatkui Mae Permin kuolemaan saakka eli vuoteen 2016 - niiden ystävyys oli ENP pisin. Mae Permin kuolema oli Jokialle iso isku ja suru, onneksi surun jälkeen paistoi taas aurinko ja Sri Praestä tuli Jokian uusi paras ystävä. 



Samanlaisia tarinoita löytyy ympäri maailmaa monia, mutta valitettavasti myös tarinoita yksinäisistä elefanteista löytyy ihan liikaa. Vähän väliä saamme kuulla kauheista – ja yksinäisistä oloista – pelastetuista elefanteista, jotka vihdoinkin pääsevät olemaan elefantteja ja tutustumaan, sekä ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Kambodzaan Pakistanista pelastettu Kaavaan on alkanut luomaan uusi ystävyyksiä uuden kotinsa naaraselefanttien kanssa, innolla odotan miten ne ystävyydet kehittyvät.

Kaavanin tarinan on edennyt onnelliseen vaiheeseen, mutta vielä moni elefantti elää yksinäisyydessä täysin ilman oman lajitoverin tukea ja turvaa – Lucy Edmontonissa Kanadassa ja Anne Wiltshiressä Britanniassa ovat vain muutamia mainitakseni. Ranskassa pelastusta odottaa muun muassa Dumba - elefantti, joka löydettiin joku aika sitten piilotettuna kaatopaikkaa muistuttavan paikan vierestä. Sen olinpaikasta ei ole ennen tätä ollut tietoja vuoden 2018 jälkeen. Sen puolesta taistellaan parhaillaan ja toivon mukaan Dumba saa kunnian olla ensimmäinen Ranskan Elephant Havenin asukas! Dumban tilannepäivityksiä voi lukea Elefanttiniityn Facebook-sivustolta.

Vuoden vaihteessa yritykseni Sanelie Art on tehnyt uusia alue valtauksia ja alkuperäisten taulujeni  ja printtien lisäksi saatavilla on nyt mm super-ihania kangaskasseja ja mukeja. Niin kuin ennenkin, menee tuotosta 10 % hyväntekeväisyyteen, kohteena jo aiemminkin mainittu Elephant Haven Ranskassa. 

Huhtikuussa Wildlife SOS järjestää perinteisen hyväntekeväisyyshuutokaupan netissä, tänä vuonna kaksi minun alkuperäistä työtäni matkustaa Amerikkaan ja osallistuu huutokauppaan. 

Toivottavasti tämä meneillään oleva vuosi tuo mukanaan monia tärkeitä elefanttipelastuksia ja niiden myötä uusia, elintärkeitä ystävyyssuhteita. <3 

Halaus päiväänne!

Sanna


Linkkejä: 

https://linktr.ee/SanelieArt

https://wildlifesos.org/

https://www.elephanthaven.com/en/home

Dumba vetoomus

 

Phoolkali

Blogini yksi aiheista on esitellä minulle tuttuja, tapaamiani norsuja. Aiemmin kerroin teille Mayan tarinan, joten luonnollinen jatkumo sille on kertoa myös Mayan parhaan ystävän tarina. Tämä ihana elefantti sulatti minun sydämeni jo ensitapaamisella: Saanko esitellä Phoolkali!




Mitä enemmän tutustuin jokaiseen elefanttiin, sitä enemmän heidän taustatarinansa koskettivat. Phoolkali pelastettiin vuonna 2012 ja se oli tuolloin arviolta 55 vuotias, eli tänä päivänä Phoolkali on jo päässyt arvokkaaseen reilun 60 vuoden ikään. 

Ennen pelastusta Phoolkali työskenteli kerjäävänä elefanttina, ansaiten omistajalleen rahaa kuumilla kaduilla kerjäten. Sen jalat menivät kammottavaan kuntoon ja muutenkin sen huolenpito oli ala-arvoista, johtaen lopulta sen toisen silmän sokeutumiseen. 

Nykypäivänä sen jalat ovat jo paljon paremmassa kunnossa ja muutenkin elämä hymyilee. Hindin kielellä "Phoolkali" tarkoittaa Kukkivaa kukkaa, ja juuri niin tuntuu että sille on nykyisessä kodissaan käynyt: se on vihdoinkin päässyt puhkeamaan kukkaan ja olemaan onnellinen. Vaikka vanha elämä ajoittain kummitteleekin erilaisten vaivojen muodossa, on apu onneksi kuitenkin lähellä ja keskuksen omat lääkärit ja hoitajat pitävät asukkaista erinomaista huolta.

Phoolkali, Akryyli 2018. 

Jokapäiväiset kävelyt Phoolkalin kanssa ovat jääneet ikuisesti minun mieleeni. Kun Maya oli usein meidän lähellä banaaneja odottaen, Phoolkali otti enemmän etäisyyttä ja meni itsekseen pellon laitan nauttimaan rauhasta ja omasta ajastaan. Usein se oli jonkun puun kimpussa etsien hyvää oksaa jonka repiä "matka evääksi" kotimatkaa varten. Elefanteilla on ihan uskomattoman tarkka sisäinen kello, hoitajan ei tarvinnut sanoa mitään, kun Phoolkali lähti päivittäin tismalleen samaan aikaan automaattisesti kotia kohti... taisi se kuitenkin , Mayan tavoin, käydä hieman banaaneja kärkkymässä ennen paluumatkaa.

Oli ihanaa vaan istua puun varjossa, Intian iltapäivä-auringon alla, Phoolkalin puuhasteluja seuraten. Siitä huokui levollinen rauha, tyytyväisyys ja rakkaus.




Phoolkali on keskuksen "taiteellisin" elefantti, enkä nyt todellakaan tarkoita, että se itse maalaisi tauluja. Elefanttien pakottaminen maalaamiseen on järkyttävää ja tuomitsen sen täysin. Phoolkalin kohdalla taiteen tekeminen tarkoittaa sen jalanjäljen painattamista taideteoksiksi. Itselläni on Phoolkali- huivi sekä postikortteja. Näitä tuotteita myydään keskuksen pienessä kaupassa ja tuotot menevät suoraan elefanttien ja muiden  eläinten auttamiseksi. Täytyy myöntää, että hieman "höpsähdin" shoppailemaan kaikenlaista ihanaa elefantti-juttua kotiin vietäväksi... onneksi rahat menivät hyvään tarkoitukseen ja samalla sain lisää ihania muistoja ajastani Intiassa mukaan vietäväksi.


Phoolkalin jalanjälki-kortteja 


Maya

Yksi tämän blogin tarkoituksista aloittaessani tätä kirjoittamaan oli se, että tahtoisin tuoda yksittäisten elefanttien tarinoita, historiaa ja persoonia ihmisten tietoon ja sydämiin - antaa kasvot niin entisille sirkus elefanteille kuin myös vaikkapa temppelielefanteille. Jokaisen elefantin tarina on arvokas, tunteikas ja ansaitsee tulla kuulluksi. 

Olen jo aiemmin blogissani kertonut pelastusta odottavan Bettyn tarinan lyhyesti ja jaon linkkejä muutamiin hänen puolestaan tehtyihin vetoomuksiin. Tämä seuraava tarina on hieman erilainen, koska se on elefantista jonka minä olen henkilökohtaisesti tavannut ollessani Intiassa vapaaehtoistyössä - elefantin nimi on Maya. 



Mayan nimi tarkoittaa "Illuusiota" hindin kielellä ja se on myös hindujen Jumalattaren nimi. Maya on herttainen ja rauhallinen elefantti, joka rakastaa banaaneja, vesimeloneja ja viettää aikaa parhaan ystävänsä Phoolkalin kanssa. Ikää sillä on arviolta nyt noin 44 vuotta. Ennen Wildlife SOS:n hellään hoivaan ja uuteen kotiinsa pääsyä (vuonna 2010)  Maya  joutui työskentelemään sirkuksessa. Se joutui päivästä toiseen esiintymään ihmisille ja tekemään rankkaa työtä, illat kahleissa. On sanomattakin selvää, että Maya on nykyään hyvin erilainen ja iloisempi elefantti kuin noina sirkuksen aikoina. 




Lähes joka iltapäivä kahden viikon ajan pääsin kävelylle Mayan ja Phoolkalin kanssa. Maya ei kävelyistä niin paljoa pitänyt, mutta viisaana tyttönä se tiesi, että kun vapaaehtoisia tai vierailijoita oli mukana sai hän varmasti paljon banaaneja. Hänen ystävänsä Phoolkalin ollessa kauempana omissa oloissaan, Maya kävi usein vain raapimassa itseään läheisen puun runkoon tullen sitten meidän läheisyyteen banaaneja odottamaan. Odotus aina palkittiin ja kävelyn jälkeen kotia kohti lähti tyytyväinen elefantti. Usein myös kotimatka sujui nopeammin jos banaaneja oli näköetäisyydellä, joskus minäkin jouduin melkein juoksemaan innokasta elefanttia pakoon kun käsissäni oli näitä maukkaita herkkuja. 




Nämä iltapäiväkävelyt olivat minulle hyvin rakasta "laatuaikaa" kaikkien elefanttien kanssa, mutta myös hetket huolehtien elefanttien hyvinvoinnista - oli sitten kyseessä aamupesut, ruokinta tai vaikkapa niiden nukkumapaikkojen puhdistus -  olivat kallisarvoista aikaa olla lähellä näitä eläimiä ja oppia tuntemaan niitä paremmin. Kerran olin lähellä Mayan aitausta pilkkomassa sokeriruokoa niille välipalaksi, ei Maya voinut vastustaa kiusausta ja varastaa vaivihkaa kärsällään selkäni takana muutaman kappaleen etukäteen itselleen.. olisi kai pitänyt torua tätä varastelevaa ystävääni, mutta en vaan pystynyt sen suurien silmien tuijottaen minua niin herttaisesti.. 

Olen kuullut Mayan rakastavan leikkiä jalkapallolla, mutta tätä en valitettavasti itse päässyt todistamaan.. toivon mukaan sitten kun joskus pääsen Intiaan palaamaan. 

Mayan elämä on nyt hyvää; Se saa viettää loppuelämänsä toisten elefanttien kanssa, tehden juuri niitä asioita joita haluaa. 

Lisätietoa Mayasta, muista elefanteista ja paljon muuta löytyy osoitteesta : wildlifesos.org



Tämän tekstin myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein ihanaa ja hauskaa Vappua!