Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elephant Haven. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elephant Haven. Näytä kaikki tekstit

Postikortteja, kynttilöitä ja uusia ideoita.. elefantteja unohtamatta.

Viimeisimmät blogikirjoituksestani on ikuisuus… ehkä nyt on kuitenkin taas aika tarttua kynään.. tai oikeastaan napata tietokone syliin ja alkaa naputtelemaan. Paljon on tapahtunut viime kirjoituksen jälkeen.. korona muutti meidän kaikkien elämää ja pikkuhiljaa ollaan palailtu takaisin arkeen… vaikka ei se koskaan tule olemaan samanlainen kuin ennen pandemiaa.

Tänä keväänä osallistuin ensimmäistä kertaa Helsingin kädentaidot messuille Wanhassa satamassa. Oli mukava viikonloppu ja hauskaa vihdoinkin päästä esittelemään ihmisille elefanttejani sekä muita villieläimiä ja kertomaan niiden tarinoita ihan kasvotusten. Messujen aikana esittelin myös ensimmäistä kertaa myyntiin tulleet postikorttini. Ne olivatkin suosittuja messulaisten keskuudessa.

Sanelie Art postikortteja


Joulukuussa osallistuin taas jokavuotiseen Kynttilähetkeen vuoden aikana vankeudessa kuolleiden elefanttien muistolle, tilaisuuden järjesti tuttuun tapaan Vigil4elephants. Oli jälleen koskettava tilaisuus, oli kunnia olla siinä mukana Sanelie Artin nimissä.




Elefanttirintamalla lähimmät ja iloisimmat uutiset koskevat Ranskan Elephant Havenia: heidän ensimmäinen asukas Gandhi muutti pandemia keskellä uuteen kotiinsa ja sen jälkeen mukaan kuvioihin on tallustellut myös ihana Delhi.

Gandhi juhlistaa 14. lokakuuta jo toista vuottaan Elephant Havenissä ja samalla syntymäpäiviään. Gandhi täyttää jo 54vuotta. Jo tämän kuun aikana 24. elokuuta juhlistetaan Delhin ensimmäistä vuosipäivää sekä sen 40v syntymäpäiviä. 

Gandhi on syntynyt vapaudessa vuonna 1969 jossain päin Aasiaa, todennäköisesti Thaimaassa, josta se on tuotu Eurooppaan. Ensin se siirrettiin tanskalaiseen eläintarhaan vuonna 1973 ja sieltä puolestaan sen matka jatkui vuonna 1998 ranskalaiseen eläintarhaan. Lokakuussa 2021 se pääsi nykyiseen, loppuelämänkotiinsa.

Jonkin aikaa Gandhi sai sopeutua yksin uuteen kotiinsa, mutta onneksi vuosi sitten mukaan tuli Delhi. Gandhin tavoin se on Aasian elefantti ja syntynyt vuonna 1983 Vietnamissa. sieltä se joutui Tsekkiläiseen eläintarhaan vuonna 1986 ja siellä se asui viime vuoteen asti.

Tyttöjen ystävyys ja syntynyt hissukseen. Gandhilla ei ole ollut hyviä kokemuksia menneisyydessä, joten ei ollut varmaa miten nämä kaksi elefanttia tulisivat toimeen keskenään. Tällä hetkellä kaikki kuitenkin näyttää hyvältä ja odotan innolla seuraavani niiden touhuja monta vuotta eteenpäin.. ja toivon mukaan uusia elefantteja myös liittyy joukkoon!

Suosittelen lisäämään Elephant Havenin seurantaan somessa, on ihanaa nähdä tyttöjen ystävyyden kehittyvän ja niiden nauttivan elämästä keskellä Ranskan maaseutua.

Sitten hypätään vielä Ranskasta takaisin Suomen kamaralle: Muutamia uusia tauluja on ateljeessani syntynyt – niin tilaustöitä kuin myös ”omia luomuksia” eli pääasiassa elefantteja.. ja mukaan mahtuu myös yksi muotokuva Johnny Deppistä. Haaveena olisi tehdä seuraavaksi maalaussarja uudesta aiheesta.. mutta jätän sen aiheen vielä salaisuudeksi. Tällä hetkellä keskeneräisenä on maalaus omasta edesmenneestä kissastani. 


Tilaustyö joulukuu 2022

Suraj, akryylimaalaus 2023


Muotokuva Johnny Deppistä

Oodi ystävyydelle

Hyvää ystävänpäivää rakkaat blogini lukijat! Meillä Suomessa tänä päivänä erityisesti muistetaan ystäviä, muualla maailmassa tämä päivä on usein omistettu rakkaudelle ja rakastavaisille. Tänä vuonna haluan kirjoittaa teille muutaman sanan elefanttiystävistäni ja niiden ystävyyssuhteista.


Maya & Phoolkali 2017


Elefantit ovat tunnetusti hyvin perhe- ja lauma keskeisiä ja myös niiden ystävyyssuhteet ovat vahvoja. Jopa vuosikymmenien eron jälkeen ne muistavat toisensa ja nämä tapaamiset ovat aina erittäin
koskettavia. Youtubesta löytyy helposti esimerkiksi sirkuselefantti Shirleyn ja Jennyn jälleen-näkeminen.


Vuonna 2017 ollessani vapaaehtoistöissä Intiassa sain nähdä ensimmäisen kerran paikan päällä upeita ja koskettavia elefanttiystävyyksiä. Ensimmäisenä voisin mainita herttaisen kaksikon Peanutin ja Coconutin – tuttavallisemmin Coco. Nämä tytöt kuuluvat niin sanottuun ”pähkinälaumaan”. Ne pelastettiin yhtä aikaa sirkuksesta uroselefanttien Walnutin ja Macadamianin kanssa.

Elefantit pelastettiin vuonna 2015 ja Peanut oli silloin vain kuusivuotias ja Coco 12-vuotias. Nämä kaksi ovat aina olleet erottamattomat... varmasti rankat elämäkokemukset sirkuksessa toivat nämä nuoret tytöt vielä läheisimmiksi toisilleen.

Nähdessäni tytöt Wildlife SOS:n pelastus- ja suojelukeskuksessa vuonna 2017 olivat ne pelastettu muutamaa vuotta aiemmin, näin ne uudelleen kaksi vuotta myöhemmin syksyllä 2019 ja voi kuinka isoja tytöistä oli tullut! Jälleennäkeminen oli tunteellinen ja ikimuistoinen... ainakin minulle. Tytöt olivat yhtä erottamattomat ja herttaiset. Kun Coco muiskaisi pusun kärsällään Peanutin poskelle, meinasi onnen kyyneleet kihota silmiini. Tästä tapaamisesta valmistui kuluneella viikolla myös taulu. Pitkään olen halunnut maalata tytöt ja nyt vihdoinkin sille oli oikea hetki.

"Peanut & Coconut" Akryyli kankaalle, 2021

Olen viimeksi tainnut maalata elefanttitaulun lähes vuosi sitten Afrikan matkani jälkeen, kun maalasin upean Afrikan elefantti Craigin. Olen sen jälkeen maalaillut tilaustöitä ja harjoitellut muiden eläinten, kuten leijonien ja muiden kissaeläinten maalaamista. Voi, kuinka ihanaa oli taas maalata elefantteja! Niitä olen eniten maalannut ja siksi niiden maalaaminen on myös kaikkein vaivattominta ja helpointa. Tuntui tietyllä tavalla, että olin ”palannut kotiin”.

Toinen ihana ystävyyssuhde, jota en voi olla mainitsematta on elefantit Maya ja Phoolkali. Ne asustavat myös samaisessa Wildlife SOS:n keskuksessa ja ne ystävystyivät vasta paikan päällä keskuksessa. Peanutin ja Cocon tavoin ovat nämäkin tytöt erottamattomat. Ajoittain heidän laumaansa on yritetty tutustuttaa uusia pelastettuja elefantteja – mutta tuloksetta. Muistelen, että etenkin Phoolkali on suojeleva ystävänsä suhteen eikä laumaan noin vaan muut pääse. Mayasta ja Phoolkalista olen aiemmissa blogikirjoituksissani kirjoittanut. Niiden kanssa olen viettänyt eniten aikaa ja ehkä siksi näillä kahdella on erittäin rakas ja tärkeä paikka sydämessäni.

Maya pelastettiin vuonna 2010 ja Phoolkali liittyi perheeseen jokunen vuosi myöhemmin eli vuonna 2012.

Myös näistä tytöistä on syntynyt taulut... ja ne olivat muuten ihan ensimmäiset taulut näistä elefanteista. Ehkäpä joku päivä syntyy myös yhteistaulu... aika näyttää.

Ei kahta ilman kolmatta: Seuraava ystäväpari löytyy Thaimaan Elephant Nature Parkista. Jokia ja Sri Prae ovat hellyttävä kaksikko, jota muistelen aina lämmöllä ja seuraan niiden puuhia ahkerasti ENP:n somekanavilta. Jokia on sokea, joten sille ystävän tuki ja turva on etenkin korvaamatonta. Sen ensimmäinen ystävä ENP:Ssä oli elefantti nimeltä Mae Perm. Niiden ystävyys alkoi vuonna 1999 ja jatkui Mae Permin kuolemaan saakka eli vuoteen 2016 - niiden ystävyys oli ENP pisin. Mae Permin kuolema oli Jokialle iso isku ja suru, onneksi surun jälkeen paistoi taas aurinko ja Sri Praestä tuli Jokian uusi paras ystävä. 



Samanlaisia tarinoita löytyy ympäri maailmaa monia, mutta valitettavasti myös tarinoita yksinäisistä elefanteista löytyy ihan liikaa. Vähän väliä saamme kuulla kauheista – ja yksinäisistä oloista – pelastetuista elefanteista, jotka vihdoinkin pääsevät olemaan elefantteja ja tutustumaan, sekä ystävystymään lajitovereidensa kanssa. Kambodzaan Pakistanista pelastettu Kaavaan on alkanut luomaan uusi ystävyyksiä uuden kotinsa naaraselefanttien kanssa, innolla odotan miten ne ystävyydet kehittyvät.

Kaavanin tarinan on edennyt onnelliseen vaiheeseen, mutta vielä moni elefantti elää yksinäisyydessä täysin ilman oman lajitoverin tukea ja turvaa – Lucy Edmontonissa Kanadassa ja Anne Wiltshiressä Britanniassa ovat vain muutamia mainitakseni. Ranskassa pelastusta odottaa muun muassa Dumba - elefantti, joka löydettiin joku aika sitten piilotettuna kaatopaikkaa muistuttavan paikan vierestä. Sen olinpaikasta ei ole ennen tätä ollut tietoja vuoden 2018 jälkeen. Sen puolesta taistellaan parhaillaan ja toivon mukaan Dumba saa kunnian olla ensimmäinen Ranskan Elephant Havenin asukas! Dumban tilannepäivityksiä voi lukea Elefanttiniityn Facebook-sivustolta.

Vuoden vaihteessa yritykseni Sanelie Art on tehnyt uusia alue valtauksia ja alkuperäisten taulujeni  ja printtien lisäksi saatavilla on nyt mm super-ihania kangaskasseja ja mukeja. Niin kuin ennenkin, menee tuotosta 10 % hyväntekeväisyyteen, kohteena jo aiemminkin mainittu Elephant Haven Ranskassa. 

Huhtikuussa Wildlife SOS järjestää perinteisen hyväntekeväisyyshuutokaupan netissä, tänä vuonna kaksi minun alkuperäistä työtäni matkustaa Amerikkaan ja osallistuu huutokauppaan. 

Toivottavasti tämä meneillään oleva vuosi tuo mukanaan monia tärkeitä elefanttipelastuksia ja niiden myötä uusia, elintärkeitä ystävyyssuhteita. <3 

Halaus päiväänne!

Sanna


Linkkejä: 

https://linktr.ee/SanelieArt

https://wildlifesos.org/

https://www.elephanthaven.com/en/home

Dumba vetoomus

 

Matkalla elefanttien kanssa

On kulunut reilu viikko Love & Bananas dokumentin esityksestä Lapinlahden Lähteellä. Esityksen järjestäminen oli iso haave minulle ja tapahtuman järjestäminen kesti noin puoli vuotta ensimmäisestä ajatuksesta toteutuneeseen tapahtumaan. 

Matkustettuani Thaimaahan ja vierailtuani Elephant Nature Parkissa ja tavattuani Noi Naan, koin ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin järjestää dokumentin esitys Suomeen - minun oli pakko kuunnella sisäistä ääntäni.. ja onneksi kuuntelin!


Mutta mitkä asiat tuon Thaimaan matkan lisäksi saivat minut järjestämään tilaisuuden? Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin: Olen jo aiemmin jakanut kokemuksiani Intiassa ja siitä, miten se matka aloitti huikean muutoksen elämässäni, mutta en ole tainnut kertoa mitä matkan jälkeen on tapahtunut. Palasin Suomeen kahden viikon Intian matkani jälkeen lokakuun lopussa ja tuntui, että koko maailma oli erilainen. Mikään "vanhassa elämässäni" ei tuntunut enää miltään ja arki Suomessa ahdisti. Tuntui, että olin nähnyt elämäntyylin joka tuntui juuri oikealta - se oli jotain mitä olin jo pitkään etsinyt.. Tyyli josta puhun on eläinten auttaminen ja ihmisten tiedottaminen eläinsuojeluasioissa. 

Jatkoin elämääni Suomessa töitä tehden ja samalla pohtien, miten voisin päästä auttamaan elefantteja Suomesta käsin, tai joskus jopa muuttamaan ulkomaille lähemmäs näitä upeita eläimiä. Otin yhteyttä suoraan eri elefanttien turvapaikkoihin ja kysyin neuvoja. Saamani neuvot saivat minut miettimään mm. villieläinten hoitajaksi opiskelua ja harjoittelujaksoa elefanttien parissa. Jostain syystä kuitenkaan tämä vaihtoehto ei tuntunut minulle täydelliseltä vaihtoehdolta. Eri vaihtoehtoja mietiskellessäni aloitin sosiaalisen median vapaaehtoisena englantilaiselle Save The Asian Elephants järjestölle. Se oli oivallinen tapa verkostoitua ja saada kokemusta elefantti-aiheisten uutisten etsimisessä ja referoimisessa. Jaon järjestön Facebook ja Twitter sivuille joka viikko 1- 2 elefantti-aiheista uutista, tehden niihin lyhyet englanninkieliset esittelyt aiheesta. Aluksi se jännitti paljon, mutta pian se meni jo ihan rutiinilla ja sain kiitosta työstäni. 

Huhtikuussa 2018 elefantit saivat minut matkustamaan Lontooseen ja osallistumaan Intian lähetystön edessä pidettävään mielenosoitukseen Intian temppelielefanttien oikeuksien puolesta. Oli todella upea kokemus osallistua samanhenkisten ihmisten kanssa ja taistella tärkeän asian puolesta. Asia tuli hyvin henkilökohtaiseksi kun mielenosoituksessa olevissa plakaateissa oli myös minulle tutun, Intiassa tapaamani, pelastetun norsun kuva ajalta ennen pelastamista. Mielenosoituksen aikaan oli Intian pääministeri vierailemassa Lontoossa, joten se lisäsi saamaamme huomiota myös mediassa. 

Lontoon mielenosoitus huhtikuussa 2018


Palasin taas Suomeen ja jatkoin arkeani ja vapaaehtoistöitäni STAE:lle sekä kävin Kirsi Salon Aarrekartta- kurssilla pistämässä tulevaisuuden haaveet näkyviksi ja hieman sen jälkeen kävin opiskelemassa äänimaljojen ihanaa maailmaa. Kesän aikana aloitin, nyt jo hyvin rakkaaksi tulleen, tapaamieni elefanttien taulumaalaus-projektin. Aloitin tarkoituksena maalata kaikki elefantit, jotka olin Intiassa tavannut. Projektia on hieman "häirinnyt" Thaimaa matka ja siellä tapaamani muut elefantit - heistäkin on tietenkin maalattava taulut! Tällä hetkellä siis maalaan sekä Intiassa että Thaimaassa tapaamiani elefantteja. 


Maalaaminen ja vapaaehtoistyöt täyttivät arkeni mukavasti elefantti-aiheilla, mutta edelleenkin kaipasin jotain lisää. Kuin kohtalon iskusta pian löysin itseni jo maksamasta varausmaksua tammikuussa 2019 Thaimaassa järjestettävälle elefantti- ja taideretriitille: Big Elephant Magic! Retriitti oli upean Arte for Elephantsin järjestämä ja se oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei viimeinen. 

Tammikuussa siis hyppäsin taas yksin lentokoneeseen äänimaljani kanssa  ja suunnistin ensimmäistä kertaa elämässäni Thaimaan lämpöön. Pitkän lentomatkan aikana ehdin tuntea kaikki tunteen jännityksestä ja paniikista täydelliseen iloon. Vihdoinkin pääsisin toteuttamana ison unelman ja vierailla muun muassa Elephant Nature Parkissa ja muissa eettisissä elefanttipaikoissa. Elefanttien ja taiteen ohella muistorikkaimmat asiat olivat upea Thaimaa sekä etenkin tapaamani ihmiset, matkakaverini joista viikon aikana tuli minulle hyvin rakkaita ystäviä. Olin ainoa suomalainen, ja itseasiassa ainoa ei- amerikkalainen osallistuja. Palasin siis kotiin osa sydämestäni Thaimaassa ja osa Amerikassa uusien ystävieni luona. 

Elefantteja ENP:ssä

Koen, että ihan niin kuin Intia, myös Thaimaa ja tämä upea retriitti, oli minun tulevaisuuteni kannalta välttämätön ja kuin tähtiin kirjoitettu. Upeiden kokemusten ja ystävien lisäksi sain roimasti rohkeutta ja kannustusta seurata sydämeni ääntä ja toteuttaa unelmia. Jo ennen matkaa olin mietiskellyt blogin aloittamista ja vihdoinkin matkan jälkeen sain tämän Elefanttiniitty blogin aloitettua ja idean dokumentin esityksen järjestämisestä. Samaan aikaan vaihdoin työpaikkaani, joten kevät toi paljon muutoksia mukanaan. 

Oman blogin aloitettuani halusin keskittyä siihen täysillä, joten vapaaehtoistyöt STAE:lla saivat jäädä ainakin toistaiseksi. Pian tämä blogini sai oman Facebook sivuston, jolla jaan blogipäivityksieni lisäksi uutisia maailman elefantti-uutisista.  

Ajatus omasta liiketoiminnasta taiteeni parissa on myös kummitellut mielessäni jo pitempään, joten nyt kesän aikana sekin on pikku hiljaa muuttunut unelmasta todeksi. Tahdon taiteeni avulla tuoda blogini tavoin esille eläinten tarinoita ja samalla hiukan tukea mahtavia eläinten turvakoteja - Elephant Havenia Ranskassa sekä Eläinten turvakoti Saparomäkeä Suomessa. 

Viime viikonlopun Love & Bananas tapahtuma oli dokumentin lisäksi myös uuden liiketoimintani - Sanelie Art -  julkistustilaisuus. Oli hieno tunne kertoa ja esitellä hieman taidettani ihmisille. 

Lapinlahden Lähde


Love & Bananas tilaisuuden järjestäminen ei ollut ihan helppoa tai nopeaa, koska oli monia asioita päätettävänä ja suunniteltavana ja yhteyshenkilöitä oli Amerikassa asti.  Ihan ensimmäiseksi oli paikan keksiminen. Minulla oli kolme eri paikkaa, joista kyselin hintoja sekä vapaita ajankohtia, mutta lopulta luonnollisin ja sopivin valinta oli Lapinlahden Lähde. Näin jälkikäteen en olisi voinut valita parempaa paikkaa esitykselle. 



Paikan valinnan jälkeen alkoi muun muassa tarjoilun ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden pohtiminen. Olin myös jo hyvin alkuvaiheessa yhteydessä amerikkalaiseen VegFundiin. Järjestö tukee erilaisia vegaanisia tilaisuuksia, mm. juuri tällaisten dokumenttien esityksiä ja sain heiltä tukea esityksen järjestämiseen. Valitsin tilaisuuden tarjoiluksi Goodion herkulliset raakasuklaat. Dokumentin ja liiketoimintani julkistamisen lisäksi tilaisuuden ohjelmaksi tuli Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntija Johanna Kaipiaisen esitys vegaaniruokavaliosta. 

Kymmenien, ellei satojen sähköpostien ja muiden järjestelyjen jälkeen vihdonkin löysin itseni seisomasta noin parikymmenpäisen yleisön edessä Lapinlahden Lähteellä viime viikon lauantaina ja painoin dokumentin pyörimään. Sali pimeni ja tunti ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin dokumentti oli ohitse yleisön raikuvien aplodien raikuessa salissa. Olo oli dokumentin jälkeen hieman tunteikas mutta onnellinen. Toivon mukaan dokumentti kosketti myös muita paikalla olleita.. ja Noi Naan tarina oli tullut suomalaisten tietoon ja sydämiin. 

Noi Na



Turvapaikka

Tänään haluan puhua elefanttien turvapaikoista (englanniksi Elephant Sanctuary) ja siitä, miten tunnistaa hyvät paikat huonoista.

Elephant Natura Park, Thaimaa


Elefanttiturismi on valtava bisnes, etenkin elefanteilla ratsastaminen on monen To do-listalla. Valitettavasti totuus näiden bisneksien taustalla on raaka ja julma. Jotta luonnosta kaapattu elefantti voidaan "kesyttää", tulee sen käydä läpi Phajaan eli vapaasti suomeksi käännettynä Sielun murskaus. Tämä kidutus voi kestä useita viikkoja eikä kaikki elefantit edes selviä siitä hengissä. Phajaanin tarkoitus on tappaa villieläin elefantin sisällä ja saada elefantti pelkäämään ihmistä, omistajaansa, niin paljon että se tottelee ja tekee kaiken mitä ihminen pyytää, oli sitten kyseessä ihmisten kuljettaminen selässään, kerjääminen kaduilla, metsätyöt tai esiintyminen sirkuksessa. 

Kuva sivustolta Save The Asian Elephants


Onneksi pikkuhiljaa on nähtävissä muutosta parempaan ja monet elefanteilla ratsastusta tarjoavat bisnekset ovat päättäneet toimia elefanttiensa parhaaksi ja päästää ne eläkkeelle muuttaen konseptiaan paremmaksi.  Sen sijaan että nämä upeat eläimet joutuisivat kantamaan satojen kilojen lasteja selässään päivästä ja vuodesta toiseen, pääsevät ne nyt elämään vapaammin ja käyttäytymään lajilleen tyypillisesti laumassa, vapaana ja ilman pelkoa. 

Kindred Spirit Elephant Sanctuary, Thaimaa


Moniin turvapaikkoihin on mahdollista mennä vapaaehtoistöihin tai vierailemaan. Käyntiä suunnitellessa on kuitenkin hyvä tehdä riittävää taustatyötä ennen paikan valitsemista, koska myös itseään eettisiksi paikoiksi kutsuvissa paikoissa on suuria eroja. 

Tässä hieman listaa asioista joista tunnistaa hyvän ja eettisen paikan:
  • Ei elefanteilla ratsastusta
  • Ei kahleita
  • Ei minkäänlaisia piikkejä, koukkuja yms joilla elefantteja hallitaan ja peloitellaan
  • Ei elefanttien lisääntymis-ohjelmia eli joissain paikoissa elefantteja hedelmöitetään järjestelmällisesti ja heidän jälkeläisiään käytetään myös ihmisiä viihdyttämään. On kuitenkin paikkoja, joissa tätä toimintaa ei tehdä, mutta jälkeläisiä syntyy luontoäidin omasta tahdosta.. ei pakottamalla ja se on hyväksyttävää. 
  • Ei esiintyviä elefantteja. Tämä kohta pitää sisällään niin maalaavat elefantit kuin myös esimerkiksi koripalloa pelaavat ja polkupyörää ajavat elefantit. Ainoa syy miksi elefantti suostuu esiintymään on ihmisen pelko.
  • Mahdollisimman vähän kontaktia elefanttien kanssa. Tämä asia on ehkä suurin muutoksen alla oleva asia elefanttien turvapaikoissa tällä hetkellä. Pikku hiljaa monet paikat vähentävät turistien kosketuskontaksia elefanttehin, jotta voivat antaa entistä paremmat olot elefanteilleen. Monet paikat tarjoavat edelleen esim. elefanttien kylvetystä, muutos parempaan ei ole aina nopeaa mutta pääasia että muutosta tapahtuu. 
  • Hyvä paikka jakaa myös tietoa elefanteista ja kouluttaa. Useat paikat myös tukevat  elefanttien lisäksi koko paikallista yhteisöä. 
Elephant Nature Park, Thaimaa


Minulla itselläni on ollut ilo ja kunnia vierailla muutamissa erinomaisissa paikoissa, ja voin suositella näitä paikkoja lämpimästi: Wildlife SOS Intiassa, Elephant Nature Park ja Kindred Spirit Elephant Sanctuary Thaimaassa. Elephant Nature Park tukee monia elefanttien omistajia muutoksessa parempaan ja näin on syntynyt Saddle Off- ohjelmat, näistä hienoista projekteista löytyy myös tietoa ENP:n sivuilta. Itse olen vieraillut Sunshine for Elephants nimisessä Saddle Off- projektissa.

wildlifesos.org
www.elephantnaturepark.org
www.kselephantsanctuary.com

Ranskaan ollaan juuri avaamassa ensimmäistä elefanttien turvapaikkaa, Elephant Havenia. Se on tarkoitettu pääasiassa Eurooppaa kiertäville sirkuselefanteille. Tarve tälle paikalle on kova monien maiden kieltäessä villieläinten käytön sirkuksissa. Elefantit tarvitsevat turvallisen ja hyvän paikan viettää eläkepäiviään täällä Euroopassa.

www.elephanthaven.com

Myös Nepaliin ollaan vihdoinkin avaamassa ensimmäistä turvapaikkaa. Maassa on n. 200 elefanttia joten tarvetta myös tälle paikalle varmasti myös on!

www.nepalelephantsanctuary.org