Translate

Onnen kyyneleitä ja uusia ystäviä


Viime blogikirjoituksestani on vierähtänyt aivan liian pitkä aika. Loppukesä ja syksy on ollut hyvin kiireistä aikaa, mutta nyt vihdoinkin istahdan taas koneen ääreen ja kirjoittelen viime aikaisia kuulumisia.

Kesä meni nopeasti Sanelie Art – yritykseni perustamisen sekä Love & Bananas dokumentin Suomen esityksen järjestämisessä. Eilen palasin Intiasta, elefantti-rakkauteni alkulähteiltä, siitä nyt haluankin teille kertoa. 

Chanchal, Laxmi ja Bijli kävelyllä

Niin kuin olen aiemmin kertonut, oli vuoden 2017 Intian matka ja vapaaehtoistyö Wildlife SOS:n karhujen ja elefanttien kanssa elämäni totaalisesti mullistanut kokemus. Voitte vain kuvitella kuinka innoissani olin paluusta, joka itseasiassa tapahtuikin hieman sattumalta. Tutustuin kesän aikana toiseen eläinrakkaaseen suomalaiseen, joka oli myös ollut samassa paikassa vuosi sitten vapaaehtoistöissä ja oli nyt keräämässä ryhmää mukaansa uudelle reissulle. Niinpä reilu viikko sitten, kuin kohtalon johdattamana, istahdin lentokoneeseen ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa ja lähdimme kohti uutta seikkailua Intiassa. 

Matkan järjesti siis toinen eläintenystävä Tiina Tiitinen ja hänen yrityksensä Salty Pineapple Wellness. Tämä reissu oli hänen yrityksensä ensimmäinen laatuaan ja jatkoa varmasti seuraa. 

Ensimmäisellä kerralla matkatessani Mathuraan elefanttien ja karhujen luo olin reissussa yksin ja paljon erilaisia pelkoja mielessä, innostuksen ja vatsassa lentävien perhosten ohella. Tällä kertaa tunsin pääasiassa vain intoa ja iloa paluun takia. Tiesin jo, että pääsen paikkaan, jossa sekä meistä vapaaehtoisista ja etenkin eläimistä sekä koko yhteisöstä välitetään ja pidetään huolta. Eniten jännitin tunnistavatko rakkaat elefanttini minua vielä kahden vuoden jälkeen. 

Sydämeni täyttyi onnesta saapuessamme sunnuntai- iltapäivällä vapaaehtoisten talolle ja päästessäni majoittumaan samaan huoneeseen, jossa asuin viime kerrallakin – olin tullut kotiin. 

Seuraavana aamuna iloinen ryhmämme suuntasi kohti karhuja eli Wildlife SOS Bear Rescue Centreä. Siellä aloitimme perehdytyksen heidän keskukseen ja siellä asuviin karhuihin, joita on siellä 170. Iltapäivällä perehdytys jatkui elefanttien luona Wildlife SOS Elephant Conservation and Care Centre:ssä ja heidän 22 elefanttinsa kanssa. Koko viikon vuorottelimme karhujen ja elefanttien välillä. Oli ihanaa tutustua myös hieman enemmän karhuihin, näihin ihaniin karvapalloihin, joiden kanssa viimeksi vietin melko vähän aikaa. 



Moni asia oli elefanttien luona muuttunut viime käyntini jälkeen, mutta kaikki muutokset ovat elefanttien hyväksi ja olin luonnollisesti iloinen niiden puolesta. Vielä viime reissullani pääsimme vielä mm. pesemään ja ruokkimaan niitä. Nyt suurin osa vierailijoiden sekä vapaaehtoisten interaktiosta elefanttien kanssa on lopetettu, mutta ei huolta: vaikka elefantteihin ei saa enää koskea, pääsee niiden arkea ja elämää seuramaan kuitenkin läheltä ja etenkin auttamaan monin eri tavoin vapaaehtoisjakson aikana. Kaikki muutokset ovat hyvin samassa linjassa yleisten suositusten kanssa, eli mitä vähemmän interaktiota elefanttien kanssa sitä parempi. Viime käyntini jälkeen myös Intian ensimmäinen - ja ainoa - elefanttisairaala on nähnyt päivänvalon ja pääsimme tähän upeuteen myös tutustumaan sekä sen vieressä olevaan "Field of Dreamsiin" eli uuteen paikkaan jossa myös osa elefanteista asuu. Viime vierailuni jälkeen on myös uusia elefantteja pelastettu. Field of Dreamsillä asuu mm. jokin aika sitten pelastetut Holly ja Kalpana, mutta valitettavasti niitä emme päässeet tapaamaan. Priyankan näimme, tämä kovia kokenut kaunokainen on myös yksi uusimmista pelastetuista elefanteita. Myös muun muassa iki-ihanat, paikan nuorimmat elefantit, Peanutin ja Coconutin saimme tavata. Tytöt olivat kasvaneet hurjasti viime käyntini jälkeen. 

Peanut ja Coconut


Olin tällä reissulla paljon rauhallisempi kuin viimeksi, mutta täytyy myöntää nähdessäni rakkaat elefanttini ensimmäistä kertaa kahden vuoden tauon jälkeen ei tunneryöpyltä voitu välttyä. Pari krokotiilin kyyneltä piti vuodattaa onnesta näiden upeiden eläinten edessä.. ja haluatte ehkä tietää vastauksen alussa tekemääni pohdintaan: kyllä, haluan uskoa, että ainakin osa elefanteista tunnisti minut edelleen. 

Elefanttien tapaamisen ohella myös työntekijöitä oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa. Etenkin heidän sydämelliset vastaanotot tekivät paluusta entistäkin paremman kokemuksen. 

Viikon aikana ryhmämme pääsi mm. pesemään niin karhujen kuin elefanttienkin uima-altaita, leikkaamaan hedelmiä, jakamaa puuroa, puhdistamaan eläinten aitauksia, rakentamaan kiipeilytelineitä karhuille ja paljon muuta. 



Ryhmämme tutustui toisiinsa päivä päivältä enemmän ja onnellisena voin sanoa saaneeni elämääni kasan uusia ja mahtavia ystäviä. Yhdessä koimme myös kokemuksen nimeltä Intia. Tämä upea maa on täynnä ristiriitoja: saman kadun varrella voi nähdä kodittomia lapsia ryysyissä kerjäämässä ruokaa ja parin sadan metrin päässä varakkaat hyvin puetut lapset ovat lähdössä kouluihinsa. Lukuisten eläinten näkeminen kaduilla roskan ja melun keskellä on myös sydäntä riipaiseva näky, mutta onneksi on sellaisia järjestöjä kuten Wildlife SOS jotka tekevät parhaansa ajoittain vaikeissakin olosuhteissa. Päällimmäisenä muistoissa tulee olemaan ihanat ihmiset, eläimet, värit sekä mausteet… ja liikenteen ajoittaisen kaoottisuuden. 



Viikon aikana saamani ihanat muistot auttavat selviytymään tulevasta Suomen pimeästä ja kylmästä talvesta. En voi olla muuta kuin kiitollinen etenkin elefanteille, koska rakkaudesta niihin olen saanut elämääni myös ystäviä ympäri maailmaa. En tiedä mitään mahtavampaa kuin jakaa upeita kokemuksia saman henkisten ihmisten – laumani – kanssa. 

Namaste!


Lisätietoja Wildlife SOS:tä, heidän eläimistään ja vapaaehtoistyömahdollisuuksista: www.wildlifesos.org

Tiinan Salty Pineapple Wellnessin löytää mm. Facebookista: https://www.facebook.com/byTipu/


Mm. Elefantti-aiheisia maalauksiani löytyy Sanelie Art Facebook- sivulta:  www.facebook.com/sanelieart/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti