Translate

Museopäivä

Kävin tänään katsomassa koskettavaa taidetta Suomen Kansallismuseossa Helsingissä. Siellä on parhaillaan kaksi eri vaihtuvaa näyttelyä, jotka molemmat liittyvät villieläimiin. 




Inherit the Dust - Nick Brandtin valokuvia 

Tämä näyttely oli se syy,  mikä sai minut hyppäämään bussiin ja suuntamaan kohti Helsinkiä, enkä hypännyt bussiin turhaan! Näyttely lumosi minut vaikuttavilla kuvillaan heti astuttuani ensimmäiseen saliin. 

Kuvat ovat brittiläisen valokuvaaja Nick Brantin käsialaa ja hän on upeasti ja koskettavasti saanut dokumentoitua - lähes kahden kymmenen vuoden ajan- jatkuvassa muutoksessa olevaa Itä-Afrikan luontoa ja sen uhanalaisia eläimiä.  




Näyttely koostuu 27 isokokoisesta panoraamakuvasta ja ne on sijoiteltu useaan eri saliin. Kaikki kuvat ovat mustavalkoisia ja niissä näkyy luonnollisessa koossa kuvia villieläimistä. Kuvat on sijoitettu paikkoihin, jotka ennen olivat villieläinten asuinalueita, mutta nykyään ihmisen valtakuntaa ja hyvin erilaisia kuin eläinten niissä asuessa. Sarvikuonojen, elefanttien, leijonien ja apinoiden kuvat on muun muassa sijoitettu kaatopaikoille ja tehtaille. 




En usko aiemmin olleeni näyttelyssä, joka olisi koskettanut niin paljon ja niin monella tapaa. Nämä mustavalkoiset ja isot valokuvat lumoavat jo pelkästään koollaan, puhumattakaan niiden sanomalla ja tunteikkuudellaan. Näyttelyn tarkoituksena onkin saada meidät miettimään sitä perintöä, jonka jätämme jälkeemme.. vai jätämmekö mitään muuta kuin tuhkaa? 

Inherit the Dust- näyttely on esillä Kansallismuseossa ajalla 5.4 - 1.9.2019


Jälkiä


Jo lipunmyynnissä minulle suositeltiin, että Inherit the Dustin ohella kannattaa käydä toisessakin, pienemmässä näyttelyssä. Kyseessä oli Jälkiä- näyttely, joka löytyy Kansallismuseon myymälän taka-osasta. Jo Inherit the Dust näyttelyn aikana olin nähnyt yhden tämän näyttelyn "esineistä" eli elefantin jalan onttona ja yksin lasin takana. Se sai niskakarvani pystyyn ahdistavuudellaan. On kauheaa nähdä itselleen niin rakkaan eläimen ruumiinosan täysin eri paikassa ja käyttötarkoituksessa kuin sen pitäisi olla. Siellä Kansallismuseon pienellä kahden salin yhdistävällä käytävällä tirautin päivän ensimmäiset itkut. 


Niin kuin Inherit the Dust, myös tämä näyttely käsitteli ihmisen ja eläinten suhdetta. Tämä vaan hieman eri näkökulmasta: Näyttely oli täynnä esineitä ja vaatteita, jotka oli tehty eläimistä, mukana myös luonnontieteellisiä näytteitä. Näyttely-esineiden ohella oli mahdollista lukea historiaa ihmisen ja eläinten suhteesta. Esille oli otettu jo tässä blogissakin käsiteltyjä aiheita, kuten villieläinten käyttö työeläiminä ja esiintyjinä, mutta myös esimerkiksi kotieläinten käytön terapia-eläiminä. 

Esillä olevat esineet järkyttivät herkkää sieluani, enkä pystynyt olemaan itkemättä lisää. Etenkin norsunluun salametsästys Afrikassa on aihe, jota kukaan ei ole pystynyt Suomessakaan olemaan kuulematta, mutta kun silmien edessä on kasa erilaisia norsunluusta tehtyjä esineitä ja norsun syöksyhampaita, tekee se koko asiasta vielä astetta todellisempaa. 



Myös turkit, pääkallo ja eläinten muut osat saivat kylmät väreet nousemaan pintaan. Katsellessani norsujen syöksyhampaita ja onttoja norsujen jalkoja lasin takaa, kuulin vieressäni olevan äidin kertovan lapsilleen tarinoita juuri elefanttien ahdingosta ja salametsästyksestä niiden syöksyhampaiden takia. Kaiken sen ahdistuksen keskellä tajusin vihdoin näyttelyn loistavuuden ja tärkeyden: Tällä tavalla ihmiset oppivat ja näkevät ehkä asioita hieman erilailla - eläinten näkökulmasta. Hyviä ihmisiä muutoksen tuomisessa ovat juuri äidit, isät, muut läheiset ja  vaikkapa opettajat kouluissa. Muutos parempaan lähtee lapsista ja siitä miten me heitä opetamme kunnioittamaan luontoa, eläimiä ja koko maailmassa. 

Vaikka Jälkiä- näyttely järkyttikin minua joillain osioillaan, olen tyytyväinen että kävin sen katsomassa. Suosittelen. 

Jälkiä- näyttely on esillä Kansallismuseossa 5.4 - 4.8.2019. 

Love & Bananas

Blogini Facebook-sivustolla olen jokin aika sitten julkistanut tiedon, että olen tuomassa heinäkuussa Suomeen upean Love & Bananas - An Elephant Story dokumentin esityksen. Nyt onkin luonnollinen hetki esitellä kyseistä dokumenttia myös täällä blogin puolella. 

Noi Na ENP:ssä tammikuussa 2019

Love & Bananas julkaistiin vuonna 2018 ja sen jälkeen se on voittanut palkintoja ja kiertänyt maailmaa ihastuttaen ja koskettaen ihmisten sydämiä. Tämä upea ja voimakas dokumentti on Ashley Bellin ohjaama, hän myös esiintyy itse dokumentissa yhdessä "elefanttikuiskaaja" Lek Chailertin kanssa. Dokumentin todellinen päätähti on kuitenkin ihastuttava Noi Na. Dokumentti keskittyy pääasiassa sen matkaan kohti vapautta ja uutta kotia Elephant Nature Parkissa, Pohjois-Thaimaassa.  

Noi Na on osittain sokea, 70 vuotias elefantti-vanhus. Dokumentti vie meidät mukaansa lähes 800 kilometrin matkalle pitkin Thaimaata, yhdessä Noi Naan kanssa. Matkustaminen ison elefantin kanssa ei koskaan ole helppoa, mutta kun kyseessä on iäkkäämpi, kovia kokenut eläin, tuo se omat lisä-huolensa matkaan.

Kuva sivustolta www.loveandbananas.com 


Itse olen nähnyt dokumentin useasti ja edelleenkin sen näkeminen tuo kyyneleet silmiini - niin ilon että surun. Noi Naan tarinan lisäksi dokumentti antaa hyvän kuvan koko Aasian villieläinturismin varjopuolista , Aasian elefanttien ahdingosta sekä tuo esiin eettisempiä vaihtoehtoja nähdä elefantteja. Mielestäni näiden asioiden esiin tuominen on hyvin tärkeää ja juuri siksi minä haluan tuoda tämän dokumentin ensimmäistä kertaa myös Suomeen nähtäville.


Aasian elefanttien määrä on jatkuvasti laskussa, nykyään niitä on enää jäljellä alle 50 000 koko maailmassa, ja niistäkin iso osa elää vankeudessa kurjissa oloissa. Niiden hätä ja uhanalaisuus ei ole saanut mediassa läheskään niin isoa julkisuutta kuin niiden serkujen, Afrikan elefanttien tilanne.

Elephant Nature Parkin perustaja Lek Chailert tammikuussa 2019 
Yksi iso syy tämän esityksen järjestämiseen myös itse Noi Na. Minulla oli suuri ilo tavata tämä upea elefantti Thaimaassa viime tammikuussa. Käytyäni paikanpäällä Thaimaassa ja myös Elephant Nature Parkissa sekä tavattuani Lekin, tuntui ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin järjestää dokumentille esitys. Noi Naan ja muiden elefanttien äänet pitää saada myös kuuluviin Suomessa. Vaikkei meillä täällä ole elefantteja, on meillä paljon ihmisiä jotka matkustavat ympäri maailmaa ja valitettavasti ratsastavat niillä, tai osallistuvat haitalliseen villieläinturismiin muilla tavoin. Toivon mukaan tämä dokumentti tuo mukanaan uusia, parempia tapoja kohdata villieläimiä matkoillaan myös suomalaisyleisölle.


Love & Bananas- An Elephant Story esitetään 27.7.2019 Lapinlahden Lähteen auditoriossa klo 14
alkaen. Sisäänpääsy on ilmainen, joten tule paikalle ajoissa varmistaaksesi paikkasi. Elefanttiniityn Facebook-sivulta löydän tilaisuuden Tapahtuma-sivun, josta voit käydä klikkaamassa itsesi mukaan. 
Dokumentin yhteistyökumppaneista ja tarkemmasta ohjelmasta lisää myöhemmin. Käy lisäämässä itsesi Elefanttiniityn sähköpostilistalle (blogin vasemmasta sivupalkista) ja varmista, että olet ensimmäisten joukossa kuulemassa viime hetken uutiset tämän tilaisuuden ja muidenkin asioiden suhteen.
Lisää tietoa dokumentista sen virallisilta nettisivuilta: www.loveandbananas.com

Sähköpostilista

Elefanttiniityllä on nyt iki-oma sähköpostilista, johon ehdottomasti kannattaa liittyä!! Jos haluat kuulua niihin ensimmäisiin ja onnellisiin, jotka saavat tietoa blogin päivityksistä sekä muista mahtavista uutisista ja tapahtumista, lisää nimesi samantien! Listalle pääset liittymään suoraan blogin oikean sivupalkin "Liity sähköpostilistalle" painikkeen kautta tai tätä linkkiä käyttäen: 




Phoolkali

Blogini yksi aiheista on esitellä minulle tuttuja, tapaamiani norsuja. Aiemmin kerroin teille Mayan tarinan, joten luonnollinen jatkumo sille on kertoa myös Mayan parhaan ystävän tarina. Tämä ihana elefantti sulatti minun sydämeni jo ensitapaamisella: Saanko esitellä Phoolkali!




Mitä enemmän tutustuin jokaiseen elefanttiin, sitä enemmän heidän taustatarinansa koskettivat. Phoolkali pelastettiin vuonna 2012 ja se oli tuolloin arviolta 55 vuotias, eli tänä päivänä Phoolkali on jo päässyt arvokkaaseen reilun 60 vuoden ikään. 

Ennen pelastusta Phoolkali työskenteli kerjäävänä elefanttina, ansaiten omistajalleen rahaa kuumilla kaduilla kerjäten. Sen jalat menivät kammottavaan kuntoon ja muutenkin sen huolenpito oli ala-arvoista, johtaen lopulta sen toisen silmän sokeutumiseen. 

Nykypäivänä sen jalat ovat jo paljon paremmassa kunnossa ja muutenkin elämä hymyilee. Hindin kielellä "Phoolkali" tarkoittaa Kukkivaa kukkaa, ja juuri niin tuntuu että sille on nykyisessä kodissaan käynyt: se on vihdoinkin päässyt puhkeamaan kukkaan ja olemaan onnellinen. Vaikka vanha elämä ajoittain kummitteleekin erilaisten vaivojen muodossa, on apu onneksi kuitenkin lähellä ja keskuksen omat lääkärit ja hoitajat pitävät asukkaista erinomaista huolta.

Phoolkali, Akryyli 2018. 

Jokapäiväiset kävelyt Phoolkalin kanssa ovat jääneet ikuisesti minun mieleeni. Kun Maya oli usein meidän lähellä banaaneja odottaen, Phoolkali otti enemmän etäisyyttä ja meni itsekseen pellon laitan nauttimaan rauhasta ja omasta ajastaan. Usein se oli jonkun puun kimpussa etsien hyvää oksaa jonka repiä "matka evääksi" kotimatkaa varten. Elefanteilla on ihan uskomattoman tarkka sisäinen kello, hoitajan ei tarvinnut sanoa mitään, kun Phoolkali lähti päivittäin tismalleen samaan aikaan automaattisesti kotia kohti... taisi se kuitenkin , Mayan tavoin, käydä hieman banaaneja kärkkymässä ennen paluumatkaa.

Oli ihanaa vaan istua puun varjossa, Intian iltapäivä-auringon alla, Phoolkalin puuhasteluja seuraten. Siitä huokui levollinen rauha, tyytyväisyys ja rakkaus.




Phoolkali on keskuksen "taiteellisin" elefantti, enkä nyt todellakaan tarkoita, että se itse maalaisi tauluja. Elefanttien pakottaminen maalaamiseen on järkyttävää ja tuomitsen sen täysin. Phoolkalin kohdalla taiteen tekeminen tarkoittaa sen jalanjäljen painattamista taideteoksiksi. Itselläni on Phoolkali- huivi sekä postikortteja. Näitä tuotteita myydään keskuksen pienessä kaupassa ja tuotot menevät suoraan elefanttien ja muiden  eläinten auttamiseksi. Täytyy myöntää, että hieman "höpsähdin" shoppailemaan kaikenlaista ihanaa elefantti-juttua kotiin vietäväksi... onneksi rahat menivät hyvään tarkoitukseen ja samalla sain lisää ihania muistoja ajastani Intiassa mukaan vietäväksi.


Phoolkalin jalanjälki-kortteja 


Päivät karhujen kanssa

Tämän päivän aihe ei käsittele norsuja vaan karhuja - ja tarkemmin sanottuna huulikarhuja! Näihin söpöihin pikku veijareihin pääsin tutustumaan myös Intian matkallani ja olen niistä jo hieman aiemmissa kirjoituksissani maininnut. 



Huulikarhu, eli englanniksi Sloth bear, on paljon pienempi, ja muutenkin hieman erinäköinen kuin karhut joihin me olemme täällä Suomessa tottuneet. Tämä karhulaji elää Etelä-Aasiassa ja sen ruokavalio on myös hyvin erilainen kuin muilla karhuilla. Intiassa näin niiden syövän puuroa ja hedelmiä. Minulle myös kerrottiin niiden syövän lihaa vain jos ne löytävät kuolleen eläimen. Yhdessä aitauksessa karhujen kanssa eleli kauris sulassa sovussa niiden kanssa, ilman pelkoa tulla syödyksi! En varmaan koskaan unohda sitä vauhtia jolla karhut söivät puuronsa.. ja mikä ääni siitä lähti! 

En voi myöskään olla mainitsematta niiden herttaisia nappisilmiä,  joilla ne minua tuijottivat odottaessaan ruokaansa jota heille valmistin- oli sitten kyseessä hedelmien pilkkominen tai puuron annostelu. Ehkä jos karhu tulisi luonnossa vastaan, en jäisi samalla lailla sen silmiä ihastelemaan.. mutta nyt otin kaiken ilon irti.. samalla kun tietenkin tein töitä. 

Tunnetuin fiktiivinen huulikarhu taitaa olla Rudyard Kiplingin kirjoittaman Viidakkokirjan Baloo. 

Huulikarhut ovat ainakin ennen olleet turisteille tutumpia "tanssivina" karhuina. Niitä on siis käytetty muun muassa juuri Intiassa turistien viihdyttäjinä ja niiden tanssi on saanut monet ihmiset pysähtymään ja antamaan sen omistajalle rahaa. Ihan niin kuin elefanttiratsastuksien kohdalla, myös tanssivien karhujen tausta on julma ja kivulias. Ainoa asia mikä saa karhun "tanssimaan" on kipu jota sille aiheutetaan. 

Keskuksessa voi lukea pelastettujen karhujen tarinoita. 


Intiassa ei ole enää yhtään tanssivaa karhua - Kiitos Wildlife SOS:n. Kyseinen järjestö itseasiassa perustettiin vuonna 1995, Kartick Satyanarayanin ja Geeta Seshamanin toimesta, näiden karhujen pelastamiseksi. Myöhemmin tuli mukaan norsujen ja monien muiden eläinten auttaminen. 






Vapaaehtoisjaksoni aikana vietin muutaman päivän karhujen kanssa valmistellen niille ruokaa, pesien niiden uima-altaita sekä nukkumistiloja ja muutenkin auttaen hoitajia. Oli todella mahtava kokemus, jota muistelen vielä mummona kiikkustuolissa. Täytyy myöntää, että oli melko jännä tunne astua karhujen aitaukseen! Minun piti useasti varmistaa, että karhut olivat muualla kuin kyseisessä aitauksessa ennen kuin astuin itse sinne! Kun pesimme yhtä karhujen uima-allasta, viereisessä aitauksessa uiskenteli yksi karhuista hieman sivusilmällä meidän puuhia seuraten. 


Olisin voinut vaan seurata näiden karhujen temmellystä ja leikkiä tunnista toiseen. Niillä on isot aitaukset täynnä virikkeitä, ja ennen kaikkea kavereita joiden kanssa leikkiä. Sydäntä lämmitti myös se tieto, ettei ainakaan Intiassa näiden karhujen tarvitsee enää tehdä töitä ja kärsiä. 





Karhuilla on aitauksissaan muun muassa isoja telineitä joissa roikkua ja vaikkapa nukkua. Usein isot vapaaehtoisryhmät pääsevät auttamaan niiden rakentamissa. Tällä reissulla meitä oli kaksi, joten meitä ei tähän hommaan laitettu.. 

Vaikka alunperin  matkustin Intiaan elefanttien takia, pakko on myöntää, että myös nämä karhut saivat paikan sydämestäni melko nopeasti. 

Ehkä koskettavin karhu-tapaaminen oli Mowglin kanssa. Mowglista kirjoitettiin uutisissa surullisesta syystä vuonna 2017, ennen kuin matkustin Intiaan: sen emo kuoli sähköiskuun Mowglin ollessa pieni pentu, vain kymmenen viikkoa vanha. Mowgli löydettiin tarrautuneena kuolleeseen emoonsa ja se pelastettiin Wildlife SOS:n karhujen pelastus yksikköön. Siitä asti se on myös asunut siellä. Minulla oli kunnia tavata tämä komea poika, Tänä päivänä se on jo kasvanut isoksi ja on oppinut paljon uusia asioita ja pikku hiljaa selvinnyt emonsa menetyksestä. Hänen ja muiden pelastettujen  eläinten kommelluksia voi seurata esimerkiksi Wildlife SOS:n facebookista ja youtube- kanavalta. 

Video Mowglista Wildlife SOS:n youtube kanavalta. 



Kaavan

Tänään haluan kertoa teille taas erään pelastusta odottavan elefantin tarinan. Saanko esitellä teille  35- vuotiaan uros elefantin, hänen nimi on Kaavan: 

Kuva Free Kaavan the Elephant- Facebook sivustolta


Kaavan on Aasian elefantti, joka syntyi Sri Lankassa. Se on asunut vuoden vanhasta asti, eli vuodesta 1985, vankeudessa ja kahleissa Islamabadin eläintarhassa Pakistanissa. 

Kuva Free Kaavan the Elephant- Facebook sivustolta

Kaavan vietiin julmasti pois perheensä luota ja on koko elämänsä joutunut olemaan näytillä ihmisille, ilman mielekästä tekemistä ja huonoissa elinoloissa. Vuoteen 2012 asti sillä oli toinen elefantti tukena ja turvana, mutta Sahelin kuoltua Kaavan on ollut täysin yksin ja kahlehdittuna lähes koko ajan. 

Vuosien ajan Kaavanin puolesta on taisteltu monien tahojen toimesta ja monia kertoja sen vapaus on jo näyttänyt olevan niin lähellä.. mutta edelleen se joutuu viettämään hyvin yksinäistä elämää vapautta odottaen. 

Kuva Free Kaavan the Elephant- Facebook sivustolta


Myös useita vetoomuksia hänen puolestaan on kerätty, mutta tämän upean eläimen tuomat tulot eläintarhalle näyttävät merkitsevän enemmän Pakistanin hallitukselle ja eläintarhalle kuin elefantin terveys ja hyvinvointi. 

Elefantit ovat laumaeläimiä ja tottuneet kulkemaan pitkiä matkoja päivässä. Eläintarhan yksinäisyys, virikkeettömyys ja pienet tilat ovat yhtä kärsimystä näin viisaalle ja tunteikkaalle eläimelle. Vankeudessa elämisestä tullut ahdistus ja muut mielenterveysongelmat ilmenevät usein esimerkiksi pään heilutuksilla puolelta toiselle. 

Kunhan vaan Islamabadin eläintarha vihdoinkin suostuisi, olisi Kaavanille jo uusi koti tiedossa: Cambodia Wildlife Sanctuary. Thaimaan Elephant Nature Parkin perustaja, Lek Chailert, on ollut myös mukana tämän paikan perustamisessa ja on luvannut sieltä kodin Kaavanille. 

Tässä linkki yhteen Kaavanin puolesta perustettuun vetoomukseen:

https://www.change.org/

Kaavanin tilannetta ja elämää pystyy seuramaan muun muassa sille omistettujen Facebook-sivustojen kautta. Myös Twitterissä hänen puolestaan voi twiitata #FreeKaavan.


"Some people talk to animals. Not many listen though. That's the problem." 
― A.A. Milne

Elefantit ja taide

Yksi rakas asia elämässäni - elefanttien ohella- on taide. Oli sitten kyseessä oma tai toisten tekemä taide. Olen maalannut niin kauan kuin muistan; lapsena maalausteni ja piirustusteni aihe oli yleensä kissat. Vaikka maalaan myös kissoja sekä muita aiheita edelleenkin, ovat elefantit vallanneet ison osan maalausteni aiheista viime vuosina, etenkin Intian matkani jälkeen. 

Haluankin nyt jakaa muutamia maalauksiani teidän kanssa. 

Laxmi, 2019


Ennen Intian matkaa olin jo maalannut muutaman elefantin, niistä ensimmäinen on tässä: 

The Happy Elephant, 2016


Hauska yhteensattuma jonka juuri tajusin on, että kuvan elefantti kävelee iloisesti niityllä.. taulu sopii siis hyvin tähän blogiin ja sen nimeen. 

Tuon taulun jälkeen on syntynyt paljon uusia elefantteja ja niistä on tullut tyyliltään melko erilaisia kuin tästä ensimmäisestä iloisesta elefantista. 

Intiassa viettämäni ajan jälkeen aloin maalaamaan siellä tapaamiani tuttuja ja rakkaita elefantteja. Se tuntui tuovan maalauksiini täysin uutta tyyliä ja energiaa. Pyrin luomaan joka tauluun sitä samaa tunnetta, jota koin ollessani kyseisen elefantin lähellä. Jokainen elefanteista on niin oma persoonansa ja on mahtavaa maalata ja päästää ne valloilleen maalauspohjalla.. En ikinä ennen maalaamisen aloittamista tiedä minkälainen taulusta tulee. 

Viime kirjoituksessani kerroin ihanan Mayan tarinan, se pääsi myös ensimmäisenä taulujen malliksi. Tämä taulu aloitti myös sarjan, jonka jonain päivänä toivon saamani valmiiksi: Tavoitteena on maalata kaikki Intiassa tapaamani pelastetut elefantit. Projektia hieman "häiritsee" muut matkani ja siellä tapaamani toiset elefantit.. jotka myös haluavat epätoivoisesti päästä taulujeni malleiksi. 

Maya, 2018


Mayan ohella taulujeni malleiksi ovat olleet muun muassa Chanchal ja Bijli ja tekstin alussa esiintyvä herttainen Laxmi. Nämä kolme elefanttia muodostavat yhden Wildlife SOS:n elefanttilaumoista. 

Chanchal, 2018

Bijli, 2018 

Niin kuin aiemmin mainitsin, en koskaan ennen maalaamisen aloitusta tiedä minkälainen taulu on tuloillaan. Toinen asia, jota en aina tiedä on taulun malli; Olen useasti päättänyt maalata jonkun tietyn elefantin, mutta siitä huolimatta jokin pieni ääni pääni sisällä on jatkanut kuiskailujaan... Ei siis ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa elefantti toiseen. Jokaisen elefantin "syntymiselle" on aikansa, eikä edes itse taiteilija pysty siihen vaikuttamaan. 



If I create from the heart, nearly everything works; if from the head, almost nothing.” 
Marc Chagall